Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

In da stuudio pt II

Aamulla kymmenen jälkeen koko kööri ilman laulajaa asteli jälleen, yöllä ei niin tuulettuneeseen "studioon". Ensimmäisenä kuunneltiin eilen äänitetty materiaali. Pienen pähkäilyn jälkeen tulimme siihen tulokseen, että vituiksihan se menee, ja päätimme vetää kaiken alusta. Tai siis sen toisen biisin mikä eilen kerettiin duunata. Täytyy sanoa, että kannatti, koska omasta mielestäni soundaa valmiina suht hyvältä. Typoja on pieniä, mutta niiden annamme symboloida omaa kehitysvaraamme. Tiedän, että varmasti vituttaa vuoden päästä kun ei tehty paremmin, mutta aikataulu on myös aika ilkeä sen kannalta. Tänään saatiin vedettyä myös toinen ja äänitteen todennäköisesti aloittava biisi. Huomenna on vuorossa enää laulujen veto, niin "miksaus" voi alkaa. Täytyy muuten yllättyneenä sanoa, että Audacity on ollut yllättävän suotuisa tähän asti, toivottavasti vielä huomenna jatkaa myötämielisyyttään.

Se on kyllä jännä, miten tuollasen 12 tuntia jaksaa pienessä kämpässä kahdella kylmällä lihapiirakalla ja muutamalla kahvikupposella. Eikä oikeesti ollu ees hirvee nälkä kun pääsi himaan. Tyytyväinen fiilis muutenkin koko päivään. Lukuun ottamatta sitä saatanan vörmssiä mitä muut jätkät hakkaa keppi huurussa, kun minä yritän kohdistaa raitoja. Sinänsä hyvä, että duunataan itseksemme tätä, koska ulkopuolisella äänittäjällä palaisi varmasti kiinni mm. siihen vörmssiin.

Eipä tässä sen kummempaa taaskaan. Huomenna vielä laulut kasaan ja armoton laitteiston purku. Sitten ensi viikko vierähtääkin joko itse miksatessa (tai leikkiessä miksaamista), tai kommunikoiden kamojen lainaajan, eli myös mahdollisen miksaajamme kanssa, siitä, että kuinka miksataan.

Kirjoitettu Saturday 18.10.2008

Kommentit

Vain sisäänkirjautuneet voivat lukea ja lähettää kommentteja.

Liity käyttäjäksi   tai kirjaudu sisään


Kirjaudu Facebook-tunnuksella: