On päiviä, jolloin mieli on liian pieni,
jolloin elämä on ahdas, ja ajatus liian lyhytkantoinen.
Niinä päivinä, menen alkuun, aina ensimmäisiin hetkiin asti.
Aistin ikuisen ajattomuuden kaikkialla ympärilläni,
puissa, sammaleen tuoksussa,
puron pisaroissa. Pisarat...

Hitaasti, tunnen ajatuksieni kohoavan. Puiden tasalla annan niiden lentää
lintujen kanssa, ja tunnen viimein Jumalan. Tämä Jumala ei välitä,
ei pelasta eikä tuomitse. Hän on läsnä, henki ja ohjaa pisarani
joeksi.

Ja siihen minä jään. Olen ylittänyt elämän, en ole enään pisara joessa.
Olen yhtä tämän suuren voiman kanssa, olen puu,
olen elämä ja kuolema, olen soliseva vesi.
Ja ennen kaikkea, en enää ole säälittävä kuolevainen,
en ole murhe, en suru enkä menetys.

Olen rauha.