Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Vastaa Aloita uusi keskustelu

 

1 2 Seuraava >

Kirjoittaja Puheviat


iskujuuri
4869 viestiä

#1 kirjoitettu 29.09.2005 21:45

Kertokaapa kaikki, minkälaisia puhevikoja teillä on. Eli siis kaikenmaailman r- ja s-viat sun muut.

Itse olen huomannut aina joskus satunnaisesti suhauttavan s-kirjainta, mutta ei muut ole sitä (kai) vielä huomanneet. Onkohan puheviat kuinkakin yleisiä ja kuinkahan paljon ihmiset kärsivät niistä? Mitähän muita puhevikoja voi olla, kuin r- ja s-vika?

^ Vastaa Lainaa


tinu
2833 viestiä

#2 kirjoitettu 29.09.2005 23:35

Onhan niitä puhevikoja vaikka mimmoisia muitakin. Esimerkkinä vaikkapa tuo änkytys. Miul on ollu R-vika. Se korjaantui puheterapian avulla. Isällä on R-vika ja kaikki me kolme lasta ollaan kyseisestä viasta kärsitty. Taitaa siis olla jossain määrin periytyvääkin? Eihän nuo puheviat mitenkään älyttömän yleisiä ole, mutta kyllä niitä kuitenkin nykymaailmassa jonkin verran liikkuu.

Älkää hävetkö vikojanne immeiset!

^ Vastaa Lainaa


Pastori
Henkinen tuki
7422 viestiä
Luottokäyttäjä

#3 kirjoitettu 29.09.2005 23:39

Lasketaanko paskat jutut puheviaksi?

^ Vastaa Lainaa


JM
18460 viestiä

#4 kirjoitettu 29.09.2005 23:48

Pastori kirjoitti:
Lasketaanko paskat jutut puheviaksi?


Jos näin, niin pitää kyllä heti lähteä puheterapeutille.

^ Vastaa Lainaa


Putte
6659 viestiä

#5 kirjoitettu 30.09.2005 00:04

Töissä puhun nopeasti ja selkeästi mutta vapaalla mumisen sanat korvaten kaikki vokaalit tietyllä epämääräisellä ä:n ja e:n sekoituksella.

Myös humalassa puhun nopeasti ja selkeästi. Tiettyyn pisteeseen asti (kun en enää pysty puhumaan) siis paremmin kuin selvinpäin.

Pienempänä oli ärrävika jonka puheterapeutti vei. Ja pienimuotoinen ällävikakin taitaa olla kun kieli menee aivan solmuun paljon älliä (L) sisältävien sanojen kanssa.

^ Vastaa Lainaa


Stittidii

#6 kirjoitettu 30.09.2005 00:04

Aina kun mun pitäis kuulostaa vakuuttavalta rupeen söheltää jotain ja senat menee sakasin helposti. Ei kai se mikään varsinainen vika ole, mutta ärsyttävää.

^ Vastaa Lainaa


Putte
6659 viestiä

#7 kirjoitettu 30.09.2005 00:08

Stittidii kirjoitti:
Aina kun mun pitäis kuulostaa vakuuttavalta rupeen söheltää jotain ja senat menee sakasin helposti. Ei kai se mikään varsinainen vika ole, mutta ärsyttävää.

Mulla oli sama vika kauppojen kassalla ala-ikäisenä kun myyjätäti kysyi papereita :(

^ Vastaa Lainaa


akhi

#8 kirjoitettu 30.09.2005 00:21

puhun joskus sekavia.. aina kun häkellyn... tai avaan suuni..

^ Vastaa Lainaa


Hombre Muerto
3489 viestiä

#9 kirjoitettu 30.09.2005 04:16

Pastori kirjoitti:
Lasketaanko paskat jutut puheviaksi?


Aivovaurioksi.

Samalla rippileirillä kanssani oli kaveri, jolla oli niin paha r- ja s-vika, että aivoni tuntuivat nesteytyvän kuunnellessani hänen sössötystään. Efektiä voimisti henkilön käsittämättömän typerät mielipiteet joita piti sitten sietää se koko viikko, kun se ääliö (niin kuin kaikki ääliöt aina) tietysti tarrautui minuun kuvitellen, että minua olisi vitun vertaa kiinnostanut. Olisin mielummin hyväksynyt saman pituisen ajan äärimmäistä kyrvällä pakottamista, kuin tuota.

^ Vastaa Lainaa


Sandman
2360 viestiä

#10 kirjoitettu 30.09.2005 07:12

Kännissä ollessa nuo s- ja r-viat ovat aika yleisiä!

^ Vastaa Lainaa


iskujuuri
4869 viestiä

#11 kirjoitettu 30.09.2005 08:10

wiren kirjoitti:
suvussa on kroonista ärrävikaa, se ei onneksi ole tarttunut minuun, kiitos suomalaisten kirosanojen joita treenasin jo vekarana. Semmoinen puhevika tosin on että suustani tulee savoa.


Jep, on kyllä valitettava tosiasia, että mikään ei ole niin säälittävää, kuin R-vikainen ihminen sanomassa "Perkele!".

^ Vastaa Lainaa


HT

#12 kirjoitettu 30.09.2005 11:46

sösösösösösösöössöösösösöösssösöööössössssösööösö

^ Vastaa Lainaa


spiritworld
550 viestiä

#13 kirjoitettu 30.09.2005 11:49

Jos lauseessa on liikaa vokaaleja puhe menee epäselväksi sössöttämisksi, tämä ketuttaa aikalailla kun pitää aina yrittää uusiksi jonkin asian selventämiseksi.

^ Vastaa Lainaa


Putte
6659 viestiä

#14 kirjoitettu 30.09.2005 12:35

wiren kirjoitti:
sit semmonen vika mulla kanssa on että kun aletaan liikkua yli neljän promillen niin puhe, vaikkakin on kovaäänistä, muuttuu kummalliseksi mökellykseksi

En sanoisi tuota viaksi, vaan pikemminkin taidoksi. Harva enää neljän päälle mentäessä on kykenevä moiseen suoritukseen.
"tookaa liää viiaa peeke'e"

Putte muokkasi viestiä 12:43 30.09.2005

^ Vastaa Lainaa


bioluminance
916 viestiä

#15 kirjoitettu 30.09.2005 13:00

Minulla menee useasti senat sakasin, varsinkin ennen aamukahvia.

^ Vastaa Lainaa


iskujuuri
4869 viestiä

#16 kirjoitettu 30.09.2005 13:13

Minullakin ilmenee sössöttämistä, mumisemista ja freudilaisia lipsahduksia tai sanamuunnoksia... Esim, jos pitäisi sanoa "Menen kahville vartin päästä ja sen jälkeen menen kopioimaan paperisi", jos olen hiemankin ajatuksissani, sanonkin "Menen kaljalle vartin päästä ja sen jälkeen menen kopioimaan pari levyä."

^ Vastaa Lainaa


Putte
6659 viestiä

#17 kirjoitettu 30.09.2005 16:42

Niin siis, näin sanotaan pomolle:
Unlimitor kirjoitti:
Menen kahville vartin päästä ja sen jälkeen menen kopioimaan paperisi"


..ja näin tehdään todellisuudessa:
Unlimitor kirjoitti:
"Menen kaljalle vartin päästä ja sen jälkeen menen kopioimaan pari levyä."

^ Vastaa Lainaa


accent
10930 viestiä

#18 kirjoitettu 30.09.2005 19:41

Änkytän ja sössötän vieraampien ihmisten seurassa. R- ja L- kirjainten kanssa saattaa välillä käydä niin, että suussa on liikaa sylkeä ja tulee semmoinen lärähdys-R tai -L.

Ja sitten J-kirjaimen lausuminen oikein ottaa joskus koville...

^ Vastaa Lainaa


techrono

#19 kirjoitettu 30.09.2005 20:13

Camelon kirjoitti:
Periaatteessa puhevika voi vaikuttaa mihin tahansa kirjaimeen ja sen muodostukseen. Tiedän l-vikaisia ihmisiä.

En kyllä usko, että on olemassa yhtään a-vikaista suomalaista ennen kuin esität jotain todisteita. L-vika toki on jopa melko yleinen varsinkin lapsilla.

Itselläni ei tietääkseni ole juurikaan mitään puhevikoja. Jokainenhan puhuu eri tavalla, joten on joskus vähän vaikea sanoa, milloin kyse on "puheviasta" ja milloin "puhetavasta". R-kirjaimen osaan toki sanoa oikein, mutta joskus siitä tulee nopeasti puhuttaessa sellainen puoli-r joka kuulostaa d:ltä. Sekin varmaankin vain puhetavasta kiinni.

^ Vastaa Lainaa


Airola
6416 viestiä

#20 kirjoitettu 30.09.2005 22:15

Jostain kumman syystä välillä saattaa jäädä S kokonaan sanomatta sanassa. Joskus myös R saattaa kuulostaa hassulta, kun sanoo sanan, jossa on N ja R peräkkäin.

^ Vastaa Lainaa


Henrik Olofsson
2003 viestiä

#21 kirjoitettu 30.09.2005 22:19

techrono kirjoitti:
Jokainenhan puhuu eri tavalla, joten on joskus vähän vaikea sanoa, milloin kyse on "puheviasta" ja milloin "puhetavasta".


Tämä on helppo erotella. Jos sulle vittuillaan lausumistyylistäsi ja yläasteella pää laitettiin vessanpönttöön, on kyse puheviasta. Jos taas lausumistyylillä niittää naisia kuin heinää, on kyse puhetavasta.

^ Vastaa Lainaa


techrono

#22 kirjoitettu 30.09.2005 22:44

Camelon kirjoitti:
Kitalakihalkion omaavilla on vaikeuksia muodostaa jopa a-kirjainta. Tiedän jopa yhden tapauksen, jonka a-kirjain ei ole tunnistettavissa.
Eli mahdollista on.

En sanoisi tuota puheviaksi. Puheviat eivät yleensä johdu fyysisestä vammasta joka tekee lausumisen mahdottomaksi, vaan esimerkiksi ärrävikaiset ovat kyllä täysin kykeneviä muodostamaan kielellään r-äänteen.

^ Vastaa Lainaa


Kalaforn
3112 viestiä

#23 kirjoitettu 30.09.2005 22:53

Joskus änkytän, mutta muita puhevikoja mulla ei tosiaankaan ole.

^ Vastaa Lainaa


Pastori
Henkinen tuki
7422 viestiä
Luottokäyttäjä

#24 kirjoitettu 30.09.2005 22:58

Henrik Olofsson kirjoitti:
Tämä on helppo erotella. Jos sulle vittuillaan lausumistyylistäsi ja yläasteella pää laitettiin vessanpönttöön, on kyse puheviasta. Jos taas lausumistyylillä niittää naisia kuin heinää, on kyse puhetavasta.


Bull's eye!

^ Vastaa Lainaa


[ sam ]

#25 kirjoitettu 01.10.2005 12:36

Tämä ärsyttävä "stadilainen" nasaalisönkötys alkaa pikkuhiljaa vallata kielenkäyttöäni ja siinä vaiheessa, kun se on kokonaan vallassa, ammun aivoni pihalle.

^ Vastaa Lainaa


Tusina Immonen
10508 viestiä

#26 kirjoitettu 01.10.2005 14:10

Unlimitor kirjoitti:
Kertokaapa kaikki, minkälaisia puhevikoja teillä on. Eli siis kaikenmaailman r- ja s-viat sun muut.

Eipä mulla mitään vikaa puutu...

Mitähän muita puhevikoja voi olla, kuin r- ja s-vika?

Pienenä mulla oli J-vika. Hassua sinänsä, nimeni kun alkaa J-llä.. Äiti kiusas mua aina siitä ja tarina kertookin että monesti on Kallion kuudennen kerroksen ikkunasta kajahtanut huuto "Mä en oo Ruho vaan mä oon Ruho!"

Ei perkele.. Onkohan kenelläkään missään koskaan muulla ollu puhevikaa joka on ihan toisinpäin kun 'normaalit' r- ja s-viat..

Zitru muokkasi viestiä 14:16 01.10.2005

^ Vastaa Lainaa


The Piippo

#27 kirjoitettu 01.10.2005 20:27

minulla ei ole puhevikoja ellei puheviaksi lasketa sellaista että kun toinen sanoo jotain vähänkin etpä selvästi niin minä huudan jatkoksi MITÄ!!! ja hetken kuluttua tajuan mitä hän sanoi ilman kertausta.

^ Vastaa Lainaa


The Piippo

#28 kirjoitettu 01.10.2005 20:33

puheviassahan ei ole mitään hävettävää. välillä kaverini kiusaavat pienimuotoisesti sellaista kaveria joka on hieman vammainen (päästä) eikä puhekkaan sillä ei oikein aina luista. minä kun vain yritän häntä ymmärtää.

^ Vastaa Lainaa


hapou
21350 viestiä

#29 kirjoitettu 02.10.2005 00:00

Unlimitor kirjoitti:
... Mitähän muita puhevikoja voi olla, kuin r- ja s-vika?


Eikös mauno ahosella ole ähvä vika? Änkytys on ehkä maailman yleisin puhevika. Uutisvuodon äijälläkin se tuntuu olevan.

^ Vastaa Lainaa


techrono

#30 kirjoitettu 02.10.2005 00:46

Camelon kirjoitti:
Hetkinen. Siis r-vikainen osaa muodostaa kielellään ärrän. Häh!?

Niin. Heidän suunsa rakenne on fyysisesti täysin samalla viivalla ärrän muodostamisen kannalta kuin kenen tahansa normaalisti ärräpäitä päästelevän kanssa. Puhevika ei johdu lainkaan mistään fyysisestä vammasta, niinkuin sinun suulakihalkioesimerkissäsi.

^ Vastaa Lainaa


techrono

#31 kirjoitettu 02.10.2005 02:08

Camelon kirjoitti:
Hain tuossa juuri parikymmentä metriä rautalankaa, kun se näköjään on tarpeeseen.

Luultavasti käyttöä tuleekin, jos saan lainata sitä.
Eli sinun mielestä kielilihaksen osittainen toimimattomuus ei ole fyysinen vamma? Mikä vittu se sinun mielestäsi sitten on?

Ei se mikään vittu minun mielestäni ole. Tunnetko sinä ollenkaan ihmisen anatomiaa?
Onhan se nyt jumalauta fyysinen vamma tasan siihen asti, kunnes joku terapeuttispede sen vian korjaa.

Terapeuttiko korjaa nykyään fyysisiä vammoja? Kyllä minun tietääkseni ärrävikaisten ja ei-ärrävikaisten kielen ja suun rakenne on samanlainen. Puheviat ovat psyykkisiä.
Mistä sinun mielestäsi puhevika ylipäätään johtuu? Tiedätkö sinä edes mikä on puhevika?

Luulen tietäväni. Luulen, että puheviat johtuvat aivojen puhekeskuksen ja kielen motoriikan tietynlaisesta kehittymättömyydestä, eivätkä esimerkiksi kielilihaksen epämuodostumisesta, jota sinä vaikuttaisit implikoivan.

Mutta sinähän tässä se lääketieteen ekspertti olet, joten saat mielihyvin valaista minua ja kertoa lisätietoja jos kaikki ärrä- ja ässävikaiset ovatkin kehitysvammaisia. Tätä minä en tiennyt.

^ Vastaa Lainaa


Mahteri

#32 kirjoitettu 02.10.2005 17:21

Mulla käy joskus jonku vaikeen sanan kanssa niin et ärrä kuulostaa tosi tyhmältä. Lisäks välil ku oon sanomass jotain sanaa esimerkiks horse ni mielee tulee joku tilanteeseen paremmin sopiva sana esim humma ja siit tulee sit jonku sortin hieno yhdistelmä, niinku tässä tapauksessa huora. Yleensä näissä tapauksissa tulee suusta kuitenki jotain armotonta siansaksaa.

^ Vastaa Lainaa


hapou
21350 viestiä

#33 kirjoitettu 02.10.2005 17:40

techrono kirjoitti:
Camelon kirjoitti:




Luulen tietäväni. Luulen, että puheviat johtuvat aivojen puhekeskuksen ja kielen motoriikan tietynlaisesta kehittymättömyydestä, eivätkä esimerkiksi kielilihaksen epämuodostumisesta, jota sinä vaikuttaisit implikoivan.


Kylhän siinä fyysisesta viasta kärsitään. Osa ainakin jos kielen lihakset ei toimi eikä se tietty kirjain suostu toimimaan. Onhan sellasia ihmisiä kenelle tehdään keinotekoinen kitalaki ja sit saadaan kaikki kirjaimet toimimaan. Snaijaaksää miäs?

hapou muokkasi viestiä 17:47 02.10.2005

^ Vastaa Lainaa


techrono

#34 kirjoitettu 02.10.2005 19:34

hapou kirjoitti:
Kylhän siinä fyysisesta viasta kärsitään. Osa ainakin jos kielen lihakset ei toimi eikä se tietty kirjain suostu toimimaan. Onhan sellasia ihmisiä kenelle tehdään keinotekoinen kitalaki ja sit saadaan kaikki kirjaimet toimimaan. Snaijaaksää miäs?

hapou muokkasi viestiä 17:47 02.10.2005

No enpä ole ennen ainakaan tuollaisesta kuullut. Luulin ihan, että puheviat yleensä johtuvat siitä että "ei vaan osaa", ei siitä että "ei kykene". Camelon vaikutti olevan sitä mieltä, että jos en osaa seistä käsilläni, niin käsissäni on pahoja fyysisiä vammoja...

^ Vastaa Lainaa


Raphis
955 viestiä

#35 kirjoitettu 02.10.2005 19:36

Camelon kirjoitti:
techrono kirjoitti:
Camelon kirjoitti:
Periaatteessa puhevika voi vaikuttaa mihin tahansa kirjaimeen ja sen muodostukseen. Tiedän l-vikaisia ihmisiä.

En kyllä usko, että on olemassa yhtään a-vikaista suomalaista ennen kuin esität jotain todisteita. L-vika toki on jopa melko yleinen varsinkin lapsilla.

Itselläni ei tietääkseni ole juurikaan mitään puhevikoja. Jokainenhan puhuu eri tavalla, joten on joskus vähän vaikea sanoa, milloin kyse on "puheviasta" ja milloin "puhetavasta". R-kirjaimen osaan toki sanoa oikein, mutta joskus siitä tulee nopeasti puhuttaessa sellainen puoli-r joka kuulostaa d:ltä. Sekin varmaankin vain puhetavasta kiinni.


Kitalakihalkion omaavilla on vaikeuksia muodostaa jopa a-kirjainta. Tiedän jopa yhden tapauksen, jonka a-kirjain ei ole tunnistettavissa.
Eli mahdollista on.


ooksä puheterapeutti vai mitä sä teet




mull on ärrä-vika. en haluu mennä puheterapeutille sen takii. se on persoonallisen seksikäs

^ Vastaa Lainaa


protest
118 viestiä

#36 kirjoitettu 02.10.2005 20:03

Putte kirjoitti:

Pienempänä oli ärrävika jonka puheterapeutti vei.


Paskiainen!

^ Vastaa Lainaa


Raphis
955 viestiä

#37 kirjoitettu 02.10.2005 21:11

Camelon kirjoitti:
Koktaili kirjoitti:
Camelon kirjoitti:
techrono kirjoitti:
Camelon kirjoitti:
Periaatteessa puhevika voi vaikuttaa mihin tahansa kirjaimeen ja sen muodostukseen. Tiedän l-vikaisia ihmisiä.

En kyllä usko, että on olemassa yhtään a-vikaista suomalaista ennen kuin esität jotain todisteita. L-vika toki on jopa melko yleinen varsinkin lapsilla.

Itselläni ei tietääkseni ole juurikaan mitään puhevikoja. Jokainenhan puhuu eri tavalla, joten on joskus vähän vaikea sanoa, milloin kyse on "puheviasta" ja milloin "puhetavasta". R-kirjaimen osaan toki sanoa oikein, mutta joskus siitä tulee nopeasti puhuttaessa sellainen puoli-r joka kuulostaa d:ltä. Sekin varmaankin vain puhetavasta kiinni.


Kitalakihalkion omaavilla on vaikeuksia muodostaa jopa a-kirjainta. Tiedän jopa yhden tapauksen, jonka a-kirjain ei ole tunnistettavissa.
Eli mahdollista on.


ooksä puheterapeutti vai mitä sä teet




mull on ärrä-vika. en haluu mennä puheterapeutille sen takii. se on persoonallisen seksikäs


En oo puheterapeutti. Jos sä oot sujut tämän pienen persoonallisuusvivahtees kanssa niin hyvä. Ärräviassa ei oo mitään hävettävää.


minkä takii tiedät noita kaikkii juttui

^ Vastaa Lainaa


techrono

#38 kirjoitettu 02.10.2005 21:29

Camelon kirjoitti:
Mistä suosta sut on oikein kaivettu? Onko sua tehdessä lirahtanu kusta sperman sekaan? Jokin tässä mättää, kun tuntuu niinkuin puhuisi aivovauriopotilaalle. Mutta enpä jaksa enempää jauhaa tästä, kun ei sun ärrävikas kirjotuksesta ilmene. Lämmintä loppusyksyä ja oikein mukavaa uutta vuotta!

Ihan vitun kivaa syksyä sinullekin, toivottavasti hukut oksennukseesi joku yö!
Camelon kirjoitti:
Musta lähinnä tuntuu et kaikki mitä sä et osaa johtuu vaikeasta synnytyksestäsi. Mut ei se sun vika oo et kätilö sut vahingossa tiputti lattialle.



No lado nyt sitten perkele niitä faktoja pöytään, jos kerran minun luuloni on aivan päin persettä. Mistä fyysisestä vammasta ärrävikaiset kärsivät? Kerro minulle kun minä en tiedä. Alkaa tosin tuntua, että kusipäisyytesi lisäksi olet vielä ihan saatanan tyhmä.

Lapsellinen vittuilusi aiheuttaa vain vastavittuilua. Kasva isoksi ja vastaa kerrankin kysymyksiin, jookosta?

^ Vastaa Lainaa


The Piippo

#39 kirjoitettu 02.10.2005 22:02

hei techrono, camelon ja jotkut muutkin tehän "varastatte" koko topicin

The Piippo muokkasi viestiä huomatessaan että oli kirjoittanut camelon nimen väärin 22:09 02.10.2005

The Piippo muokkasi viestiä taas kerran 17:19 03.10.2005

The Piippo muokkasi viestiä vielä kerran ehkä nyt on oikein. pitäs varmaan opetella kirjottamaan. 20:58 03.10.2005

^ Vastaa Lainaa


Raphis
955 viestiä

#40 kirjoitettu 02.10.2005 22:05

mä tajuun kameolontin ja techronon pointin, mutt must tuntuu, ett ne ei tajunnu toistensa.

^ Vastaa Lainaa

1 2 Seuraava >

Vastaa Aloita uusi keskustelu