Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Vastaa Aloita uusi keskustelu

< Edellinen 1 2

Kirjoittaja Minkälaista palvelua saatte kaupassa?

Marre
355 viestiä

#41 kirjoitettu 26.11.2007 16:26

Cittari se Paras kauppa on!

^ Vastaa Lainaa

iskujuuri
4869 viestiä

#42 kirjoitettu 26.11.2007 22:29

JaDubb kirjoitti:
Toisaalta; asiakas ei ole aina oikeassa, ei lähellekään joka kerta. Enemmän olen nähnyt ja kokenut asiakkaan ja asiakaspalvelijan välisiä konflikteja, joissa asiakas on ollut se mulkumpi osapuoli.

Lainaan erästä asiakaspalveluun keskittyvää kirjaa:

"Miten voidaan väittää asiakkaan olevan aina oikeassa? Toisaalta hän on aina oikeassa. Mutta vain hänelle itselleen. Oikeassa olo on tunne ja tunne on aina oikea sille, joka sen tuntee. Me emme voi mennä sanomaan toiselle ihmiselle, että hänen tunteensa on väärä. Tunne voi olla väärin ajoitettu tai se voi olla erehdystä ajassa, mutta tunne on silti tuntijalleen sillä hetkellä oikea.

Kun lapsi juoksee vanhempiensa luokse yöllä itkien, että häntä pelottaa, mitä tekevätkään vanhemmat? Toteavat tietysti lapsen nähneen pahaa unta ja siksi pelkäävän. He lohduttavat lasta ja sanovat, että se oli vain unta, älä pelkää. Uni oli uni, siis harhaa eikä totta, mutta pelko oli totta. Jos lapsen pelko otetaan tosissaan, niin lapsi kokee tulleensa hyväksytyksi tunteensa myötä, mutta jos pelko mitätöidään, koska se johtui vain unesta, lapsi kokee itsensä tunteineen hylätyksi".
Lähde: Vuokko Travanti - Asiakaspalvelu

Tietenkin asiakas voi tosiasiassa olla väärässä, mutta asiakaspalvelijalle asiakas on aina oikeassa. Asiakaspalvelijan tehtävä on saada kauppa syntymään, jos asiakas tuntee tulleensa hylätyksi, on tällöin suuri vaara epäonnistua tässä tehtävässä.

Lisäksi kyseessä on huonoa asiakaspalvelua, jos tilanne todellakin pääsee konfliktin asteelle. Asiakkaan mahdollisella nolaamisella tai huonolle tuulelle saamisella ei saada kauppaa syntymään, saatika sitten hyvää asiakassuhdetta.

^ Vastaa Lainaa

iskujuuri
4869 viestiä

#43 kirjoitettu 26.11.2007 22:44

Monophobic kirjoitti:
Unlimitor, olet Mestarimyyjä koulutuksessa niin sinun pitäisi tietää että aina tulisi ylittää asiakkaan odotukset, eikä vain täyttää asiakkaan tarpeet ; )

No vittu mä sitä kirjaa kokonaa oo lukenu. Pääasia on kuitenki se että asiakas on aina oikeassa. Homo.

^ Vastaa Lainaa

Coivisto
8780 viestiä

#44 kirjoitettu 27.11.2007 08:29

JaDubb kirjoitti:
pieslice kirjoitti:
Suomi24 foorumeilta lainattua: "Ei taida viikonlopputöissä olevaa opiskelijatyttöä kiinnostaa"

Jos ne harmaaihoiset, 55+ ikäiset "neitokaiset" ovat opiskelijatyttöjä, niin hullusti ovat maailmankirjat.

Sehän tässä niitä vituttaakin.

Itselläni on vaihtelevaa. Lähi S-market tarjoaa paskaaa ja nannaa palvelua.
Esim siellä on puolet tyypeistä niin että hymyilevät mulle koko ajan ja ovat ystävällisiä kaikin puolin ja sitten on se toinen puoli... Näitä iäkkäitä uusia kassatätejä.
Kerran olin ostoksilla ja ostin mutsille yhden saunaoluen. Menin siihen lyhyempään jonoon ja huomasin että unohdin lompakkoni kotiin mutta rahat kumminkin mukana.
Heti kysy papereita vaikka olen ikäni siellä käynytkin. *En anna sun ostaa ilman papereita.*
Sanoin vastapäätä olevalle kassaneidille joka siellä on ollut kauemminkin että enkös mä ole asioinut täällä aiemminkin?
*Joo on se jo yli 18v*
*No sun sana ei vielä riitä mä haluan ne paperit*
Vitutti

^ Vastaa Lainaa

Zim0
470 viestiä

#45 kirjoitettu 27.11.2007 09:42

Coivisto kirjoitti:

äärettömän paska säkä
itselläni on kerran käynnyt myös melki vastaavasti. ostin vain tupakka askin. olen käynnyt kaupassa niin kauan ku olen ollu olemassa ja sit ku just kerranki jäi paperit kotiin ni heti haukkana "onko papereita" sanoin et "ei ole. mut todellakin oon täyttän 18 ajat sitte ja tiiät itekki et oon" ei usko ei. kysy vaa papereita ja jäi aski siihen

^ Vastaa Lainaa

Barbara Stewart-Baxter
2490 viestiä

#46 kirjoitettu 27.11.2007 12:09

Vaihtelevaa.

^ Vastaa Lainaa

har
7706 viestiä

#47 kirjoitettu 27.11.2007 12:57

Riippuu kyllä hirveästi missä mielentilassa ite on.

Mutta jotkut traktorikaupat on pahimpia ja varaosaliikkeet:

Jos ei haluttavan osan numerot ja kone, josta se puuttuu ja vuosimalli ja tarkka härpöttimen nimi tule heti suusta, on vuoro viereisellä jonottajalla. Ja mitä helvettiä ne naputtelee kokoajan sitä tietokonettansa tärkeänä vaikka tiski olisi täynnä asiakkaita, joitten puimurit on pysähtyneet kesken kiihkeimmän korjuukauden.

No lasten kanssa on kiva mennä vaikka rautakauppaan. Saa oman aikansa kulumaan mukavasti siinä höpötellessä ja vastaillessa pikkuisten hauskoihin mitä- ja miksi-kysymyksiin. Ja myyjät saavat jonottaa puheilleni pääsyä !!!

^ Vastaa Lainaa

Ted Nugentti II
2422 viestiä

#48 kirjoitettu 27.11.2007 15:29

Jos joku myyjä käy vittuilemaan ilman kummoista syytä, teen siitä ison numeron. Jos kerran ovat asiakaspalvelussa, niin kyllä sitä saisi olla ystävällinen, eikä mikään kusipäinen hapannaama. Jos ei työ maita niin vaihtakaa alaa.

Zomby Woof muokkasi viestiä 15:29 27.11.2007
josjosjos.

^ Vastaa Lainaa

iskujuuri
4869 viestiä

#49 kirjoitettu 27.11.2007 17:47

Monophobic kirjoitti:
Ei ole pääasia että asiakas on oikeassa. Asiakas on harvoin oikeassa, sitä vaan ei pidä kertoa. Jurpo.

No näinhän mä olen kokoajan yrittäny sanoakin, turpo.

^ Vastaa Lainaa

iskujuuri
4869 viestiä

#50 kirjoitettu 27.11.2007 18:02

Monophobic kirjoitti:
Sillä lailla, Irma.

Kerro se kodinkoneliike, missä oot töissä. Firma ja osoite. Saat nuolla mun kaikkitietäväasiakas-persettäni.

^ Vastaa Lainaa

Haava
Jumalan nyrkki
43152 viestiä
Ylläpitäjä

#51 kirjoitettu 27.11.2007 18:24

NORTON kirjoitti:
Melkein aina on ollut hyvää palvelua. En kyllä odotakaan myyjiltä juuri muuta kuin että vastaavat kysymyksiini, jos sellaisia esitän.

Minulla on vähän sama ongelma. Lisäksi toivoisin, että he vstaisivat niihin totuudenmukaisesti mikä ei suinkaan aina toteudu. Niin monesti saanut jo elektroniikkaa myyvän ihmisen valheesta kiinni, että luottamus on aika vähäinen. Useimmiten se vale johtuu siitä, että vastataan kysymykseen, vaikka ei tiedetä vastausta. Se on huonoa asiakaspalvelua.

Jos minä olen väärässä, niin hyvä asiakaspalveluja osaa kertoa sen minulle tavalla joka ei ärsytä minua. Hyvä myyjä saattaa kyllä saada minulle sen tavaran myytyä valheella, mutta se taas ei ole hyvää asiakaspalevlua, vaan korkeintaan hyvää myyntityötä (jos sitäkään pitkällä aikavälillä).

^ Vastaa Lainaa

Free-Soul
Soldier of Love
9011 viestiä
Luottokäyttäjä

#52 kirjoitettu 28.11.2007 01:56

Yleensä palvelu on hyvää, joskin myyjien vähyys on miinuksena. Keskustan halpa-hallista on monesti ihan turha toivoa käyvänsä nopeasti hakevansa sitä yhtä maitopurkkia, kun niistä kymmenestä kassasta on miehitettyinä max kolme kerrallaan, ja jonot sen mukaiset.

Lähi-siwa yllätti eilen, kun iltaseitsemältä liikkeeseen astuessani ei myymälässä näkynyt myyjän myyjää, asiakkaita (joita ei kyllä juuri normaalia enempää ollut) sen sijaan oli kerääntynyt pitkä jono tyhjän kassan eteen. No, myyjä hipsi takahuoneesta samalla kun minä keräsin ostoksia, purki jonon ja hipsi takaisin takahuoneeseen. Kun olin kerännyt kaikki tarvitsemani ostokset, oli kassalle kerääntynyt taas pitkä jono, jossa seisoimme odottelemassa myyjää reilun tovin. Puhelin soi kassalla pitkään, eikä myyjää vain näkynyt. Viimein myyjä lyllertää takahuoneesta, tukka pystyssä, vältellen katsekontaktia. ei pahoittele sitä että jouduimme odottamaan. Juttelee hermostuneen oloisesti ja sammaltaen joidenkin asiakkaiden kanssa. Mitähän se siellä takahuoneessa oli tekemässä?

^ Vastaa Lainaa

iskujuuri
4869 viestiä

#53 kirjoitettu 28.11.2007 07:53

Original Free Soul kirjoitti:
Mitähän se siellä takahuoneessa oli tekemässä?

Panemassa.

^ Vastaa Lainaa

R.Pursto
324 viestiä

#54 kirjoitettu 03.12.2007 19:39

Pääosin saan kyllä ihan hyvää palvelua, vaikka en aina mikään iloisin asiakas olekaan. Esim. paikalliset Valintatalo, K-Market ja Alko palvelee ihan kiitettävästi.

Meidän valintatalossa ainakin on pääosin ihan mukavaa sakkia, ja ne nuoremmat on pääsääntöisesti vielä aika kauniitakin. Ja Alkon setä on mahtava. Me aina dissataan esanssimehuja, eli sokerisiidereitä, kun haen sieltä niitä ihania kuivia englatilaisiani.

Tietty näihinkin välillä aina eksyy jtn heikkotasoisempia asiakaspalvelijoita, mut ne nyt saa äkkiä vittuiltua pois alalta.

Heikosta aina jopa huonoon palveluun tarjoaviakin liikkeitä on kyllä tietenkin tullut myös vastaan.

Heikkona nyt esim. Gigantit. Okei, oon nuori, enkä pukeudu nykyisten metroseksuaalisten vaatimusten mukaan, kaulahuiveineen ja kireine farkkuineen, mut ei mua silti tarvitse ihan joka kerta katsoa kuin olisin tullut sinne potkimaan niitä teidän telkkareita. Nykyisin aina kun kyseisissä liikkeissä asioin, pistän niihin niiden palautemasinoihin negatiivista täyslaidallisen ihan vaan periaatteesta.

Oon ite ollu eräällä nimeltämainitsemattomalla tavarataloketjulla duunissa, eli olen joutunut seurailemaan maailmaa myös "siltä toiselta puolelta". Siellä osastoilla, millä pääosin hyörin, kävi pääosin aika vittumaista sakkia. Sellaisia 40+ itsetyytyväisiä suomenruotsalaisia mulkkuja.

Ja oli mulla siellä muuten kivoja työkavereitakin. Yksi keskeytti jonkun asiakkaan vittuilun ihan tylysti sanoilla "Sä oot kuule tosi mulkku jätkä, mut saat -10% tost porakoneesta, jos nyt vaan otat sen paketin ja meet pois.", johon se pappa oli vaan naurahtanut ja lähteny ilosena veks.

^ Vastaa Lainaa

R.Pursto
324 viestiä

#55 kirjoitettu 03.12.2007 19:41

Ha, ja Turun Forum-kauppakeskuksen jätskikoju on ihan ykkönen! Tai ainakin se myyjätyttö oli kaunis ja ystävällinen.

Ellei se sitten ollut kiltti vain säälistä. :(

^ Vastaa Lainaa

Mr.Dom

#56 kirjoitettu 04.12.2007 02:25

diary kirjoitti:

Eli, oletteko te saaneet huonoa palvelua?
Oletteko valmis ryhtymään toimenpiteisiin?

Eräässä tämän lentotukikohta"kaupungin" huonekaluliikkeessä myyjä heittää jokaiseen kysymykseen vastauksen (ainakin mulle) "Jos ei kelpaa, nii mene hakeen muualta."

Ei o viä tullut niin vittumaista asiakaspalvelijaa vastaan, että pinna palais tms.

Paikallisen KKK supermarketin myyjät on ainakin aamusin kovasti hyvällä päällä. Veri nais.

^ Vastaa Lainaa

Taakka

#57 kirjoitettu 04.12.2007 10:47

Riippuu erittäin paljon kaupasta. Hyvää asiakaspalvelua saan muunmuossa Huittisten Data-Centeristä. Tarjoavat kahvit aina silloin tällöin ja yleensä siellä asioidessani käy niin, että jos myyjä sanoo puhelimessa hinnaksi 10 euroa, niin hinta on seuraavana päivänä 8 euroa, ja kun saavun paikanpäälle, hinta on vielä alhaisempi. Näin kävi joskus, tavara maksoi 15 euroa, seuraavana päivänä hinnaksi sanottiin 10 euroa, mutta kun saavuin kauppaan, maksoin tuotteesta 8 euroa. Lisäksi on pakko nostaa hattua Verkkokauppa.comin asiakaspalvelulle. Siellä homma toimii melkolailla täydellisesti, ei mitään valittamista. Kysyt apua ongelmaan, niin muutaman minuutin päästä luoksesi kävelee myyjä/asiakaspalvelija, joka tietää juuri haluamastasi osa-alueesta. Pääset keskustelemaan asiasta, ja ratkaisua etsitään melkoisen aktiivisesti, eikä keskustelut yleensä lopu ennen kuin ratkaisu on löytynyt.

Sitten huonoihin kokemuksiin.

Ensimmäisenä tulee mieleen käynti Vammalan Datakeskuksessa joskus kauan sitten. Ensinnäkään kukaan ei tervehtinyt, kun saavuin paikalle. Kysyin muutaman kysymyksen - ei vastausta. Ja viimeisenä tämä ostamani tuote, (VGA-kaapeli), oli vain puolet siitä mitasta, mitä puhelimessa sanottiin.

Sitten on Lidl. Ei hyvänen aika, mitä "palvelua." Pääset kassalle, niin asiakas"palvelija" vetää tavarat hihnalle sellaisella vauhdilla, että osan saa noukkia lattialta. Lisäksi he sanovat ostoksien summan jo siinä vaiheessa, kun pakkaa kasseja, eikä vasta sen jälkeen.

Kolmantena vielä kokemus joskus vuosien takaa paikallisesta Kesportista. Minun ja veljeni piti osaa sieltä iso määrä kaikenlaisia kalastustarvikkeita, keräsimme tavarat, joilla oli arvoa varmaan 250 silloista markkaa. En muista tarkalleen. Noh, joka tapauksessa kaikki asiakaspalvelijat olivat Expertin puolella kuuntelemassa musiikkia, ja esittelemässä laitteita. Odottelimme varmaan 15 minuuttia, kunnes kyllästyimme, jätimme tavarat keskelle kassaa ja poistuimme tyhjin käsin.

^ Vastaa Lainaa

R.Pursto
324 viestiä

#58 kirjoitettu 04.12.2007 11:05

Lidlin kassasysteemit kyllä kusee ja pahasti. Ainakin Kaarinan liikkeessä puuttuu se kassanjälkeinen hihnan osio täysin. Toisin sanoen ne ostokset pitää koittaa sulloa siinä kasseihin samaa tahtia kun se vittuuntunut kassaihminen niitä takoo lukijan läpi, tai joutuu käytännössä ensin siirtämään ostoksensa vastakkaiselle seinälle sijoitetulle pöytätasolle.

Ja niin yleensä käy, koska ne myyjät tosiaan pitää jäätävää hoppua siinä toimessaan ja heittää sen maksuvaatimuksensakin ennen kuin olet pakannut/edes tajunnut että mitävittua tapahtui. Kovin epäasiakasystävällistä.

^ Vastaa Lainaa

Taakka

#59 kirjoitettu 04.12.2007 11:25

tripfeet kirjoitti:
Ja niin yleensä käy, koska ne myyjät tosiaan pitää jäätävää hoppua siinä toimessaan ja heittää sen maksuvaatimuksensakin ennen kuin olet pakannut/edes tajunnut että mitävittua tapahtui. Kovin epäasiakasystävällistä.

Kappas, Vammala ei ole ainoa paikka, missä Lidlin "asiakaspalvelu" ei toimi.

Asiakaspalautteista ei ole minkäänlaista apua, ja muutenkin tuntuu, että koko ketju tulisi katoamaan Suomen markkinoilta melko pian, jos toimintaan ei tule muutosta. Minä en ainakaan osta Lidlistä enään yhtään mitään.

^ Vastaa Lainaa

Mr.Dom

#60 kirjoitettu 04.12.2007 19:34

Taakka kirjoitti:

Sitten on Lidl. Ei hyvänen aika, mitä "palvelua." Pääset kassalle, niin asiakas"palvelija" vetää tavarat hihnalle sellaisella vauhdilla, että osan saa noukkia lattialta. Lisäksi he sanovat ostoksien summan jo siinä vaiheessa, kun pakkaa kasseja, eikä vasta sen jälkeen.

Johtuu kuulemma kaupan säännöistä. Pitää kys. liikkeessä kassana olleen mukaan vetää kamat sen koodinlukijamikäliepiipparin lävitte tiettyyn tahtiin tai rangaistaan. (Ei tietoa mikä rangastus lienee.)

^ Vastaa Lainaa

pieslice
3286 viestiä

#61 kirjoitettu 04.12.2007 23:13

Taakka kirjoitti:
Minä en ainakaan osta Lidlistä enään yhtään mitään.

Ei kannatakaan. Varsinkin Itä-Euroopassa tykkäävät polkea alas työntekijöiden oikeuksia*, Suomessakin varsinaista koiranhommaa on lidlin kassalla olo. Omakohtaista kokemusta ei ole, mutta näin olen kuullut niiltä onnettomilta opiskelijatytöiltä jotka ovat sinne viikonloppuduuniin erehtyneet.

*muistateko sen että Tsekeissä Lidlin naistyöntekijöiden, joilla oli menkat, piti pitää pääpantaa merkkinä, että saa käydä vessassa ilman erityistä selittelyä. Tästä uutisoitiin joskus 2004.
Tosin tämän väitteen todenperäisyyttä ei ole tarkastettu, joten kyseessä saattaa olla provokin. Uutisoitiin silloin aikanaan ainakin 100-lehdessä

kieliasu 23:17 04.12.2007

tutkin vähä taustaa 23:19 04.12.2007

^ Vastaa Lainaa

Zim0
470 viestiä

#62 kirjoitettu 04.12.2007 23:47

tässä esimerkki. menin kauppaan eräänä kauniina päivänä. Kävelin kauppaan sisään ihmiset hymyili ja angstasi samaan aikaan. Hain maitoa ja tais olla ED:in hyllystä. maksoin. sitten menin hakemaan postipaketin (kaupan sisällä on semmonen postitiski) nonii. sitten se myyjä kysyy että "sotu?" sanoin "blaa blaa blaa ja H on vimppo kirjain" noh hän katsoi minua ja tokaisi "ai H niinkuin hintti" ja käveli nauraen hakemaan paketin.. katsoin häntä ja tokasin "vittu voi se olla heikkikin!" ja kävelin pois

^ Vastaa Lainaa

Nevermind
2882 viestiä

#63 kirjoitettu 05.12.2007 07:51

Zim0 kirjoitti:
tässä esimerkki. menin kauppaan eräänä kauniina päivänä. Kävelin kauppaan sisään ihmiset hymyili ja angstasi samaan aikaan. Hain maitoa ja tais olla ED:in hyllystä. maksoin. sitten menin hakemaan postipaketin (kaupan sisällä on semmonen postitiski) nonii. sitten se myyjä kysyy että "sotu?" sanoin "blaa blaa blaa ja H on vimppo kirjain" noh hän katsoi minua ja tokaisi "ai H niinkuin hintti" ja käveli nauraen hakemaan paketin.. katsoin häntä ja tokasin "vittu voi se olla heikkikin!" ja kävelin pois

Ja tässä näemme, mitä kaikki ajattelevat, mutta mitä kukaan ei sano

^ Vastaa Lainaa

Taakka

#64 kirjoitettu 05.12.2007 10:21

Jäynä kirjoitti:
Taakka kirjoitti:

Sitten on Lidl. Ei hyvänen aika, mitä "palvelua." Pääset kassalle, niin asiakas"palvelija" vetää tavarat hihnalle sellaisella vauhdilla, että osan saa noukkia lattialta. Lisäksi he sanovat ostoksien summan jo siinä vaiheessa, kun pakkaa kasseja, eikä vasta sen jälkeen.

Johtuu kuulemma kaupan säännöistä. Pitää kys. liikkeessä kassana olleen mukaan vetää kamat sen koodinlukijamikäliepiipparin lävitte tiettyyn tahtiin tai rangaistaan. (Ei tietoa mikä rangastus lienee.)

Vai että näin on asiat. Täytynee mainita tästä äidille, kun olemme usein nauraneet, että voiko tuommoinen sääntö olla olemassa, ts. onko heidän palkkansa sidottu siihen, kuinka monta ihmistä kävelee tunnin aikana ohitse.

^ Vastaa Lainaa

Zim0
470 viestiä

#65 kirjoitettu 05.12.2007 10:23

Nevermind kirjoitti:
Zim0 kirjoitti:
tässä esimerkki. menin kauppaan eräänä kauniina päivänä. Kävelin kauppaan sisään ihmiset hymyili ja angstasi samaan aikaan. Hain maitoa ja tais olla ED:in hyllystä. maksoin. sitten menin hakemaan postipaketin (kaupan sisällä on semmonen postitiski) nonii. sitten se myyjä kysyy että "sotu?" sanoin "blaa blaa blaa ja H on vimppo kirjain" noh hän katsoi minua ja tokaisi "ai H niinkuin hintti" ja käveli nauraen hakemaan paketin.. katsoin häntä ja tokasin "vittu voi se olla heikkikin!" ja kävelin pois

Ja tässä näemme, mitä kaikki ajattelevat, mutta mitä kukaan ei sano

sinäkin ?

^ Vastaa Lainaa

Coivisto
8780 viestiä

#66 kirjoitettu 05.12.2007 10:54

Zim0 kirjoitti:
tässä esimerkki. menin kauppaan eräänä kauniina päivänä. Kävelin kauppaan sisään ihmiset hymyili ja angstasi samaan aikaan. Hain maitoa ja tais olla ED:in hyllystä. maksoin. sitten menin hakemaan postipaketin (kaupan sisällä on semmonen postitiski) nonii. sitten se myyjä kysyy että "sotu?" sanoin "blaa blaa blaa ja H on vimppo kirjain" noh hän katsoi minua ja tokaisi "ai H niinkuin hintti" ja käveli nauraen hakemaan paketin.. katsoin häntä ja tokasin "vittu voi se olla heikkikin!" ja kävelin pois

Ei vittu!

Kuka se niistä oli?

^ Vastaa Lainaa

Zim0
470 viestiä

#67 kirjoitettu 05.12.2007 11:11

tää tyyppi joka on joskus kalju ja joskus sil on se mini irokeesi värjättynä

^ Vastaa Lainaa

Jussi Huhtala
259 viestiä

#68 kirjoitettu 05.12.2007 11:30

Heh. itse olen saanut erittäin hyvää palvelua lähes tulkoon kaikissa putiikeissa mitä säännöllisesti käytän.
Lidlin kassa/liukuhihna kompleksi harmittaa varmasti kaikkia, mutta yleensä siinä on pakkauspöydät kassojen välittömässä läheisyydessä.
Olen ollut 9 vuotta asiakaspalvelualalla erinäisissä tehtävissä ja asiakkaitten asenne tällaista takkutukkaista mörköä kohtaan on ollut sangen vihamielistä.
Tällä hetkellä työskentelen täyden palvelun talossa (laskutus, myynti ja asiakaspalvelu) ison brändin alla.
Hymyillen otan laskunurisijoiden risotot naamalle ja teen kaikkeni jotta asiakas tulisi jatkossakin liikkeeseen mutta toisenlaisella asenteella

^ Vastaa Lainaa

dbgirl
4818 viestiä

#69 kirjoitettu 05.12.2007 13:24

Jäynä kirjoitti:

Johtuu kuulemma kaupan säännöistä. Pitää kys. liikkeessä kassana olleen mukaan vetää kamat sen koodinlukijamikäliepiipparin lävitte tiettyyn tahtiin tai rangaistaan. (Ei tietoa mikä rangastus lienee.)

Onpas älytöntä. Ymmärrän kyllä että mahdollisimman pikaisesti kaikki pitää vetää, niinhän kaikissa kaupoissa tehdään mutta siis silti aika älytöntä jos siinä on joku tietty aikaraja.

^ Vastaa Lainaa

dbgirl
4818 viestiä

#70 kirjoitettu 05.12.2007 13:25

Zim0 kirjoitti:
tässä esimerkki. menin kauppaan eräänä kauniina päivänä. Kävelin kauppaan sisään ihmiset hymyili ja angstasi samaan aikaan. Hain maitoa ja tais olla ED:in hyllystä. maksoin. sitten menin hakemaan postipaketin (kaupan sisällä on semmonen postitiski) nonii. sitten se myyjä kysyy että "sotu?" sanoin "blaa blaa blaa ja H on vimppo kirjain" noh hän katsoi minua ja tokaisi "ai H niinkuin hintti" ja käveli nauraen hakemaan paketin.. katsoin häntä ja tokasin "vittu voi se olla heikkikin!" ja kävelin pois

Törkeetä

dbgirl muokkasi viestiä 13:26 05.12.2007

Olen tainnu sanoa tämän täällä ennenkin mutta vihasin Lidliä jo ensi kerralla kun menin sinne. On niin kalseeta. Kaikenlisäksi en ole nähnyt kuin kerran myyjiä paikalla. Ainakin Lempäälän Lidl on sellainen etten löydä mitään kun sinne menen koska asioin siellä ehkä kerran vuodessa ja olisi kiva jos joku voisi neuvoa missä jokin tietty juttu on. Onneksi kuitenkin kaikki kaupat ovat periaatteessa samalla tavalla järjestettyjä että voipi päätellä missä jotkin tuotteet voisivat olla.

^ Vastaa Lainaa

sipulipekka
1367 viestiä

#71 kirjoitettu 12.12.2007 23:49

Tämä mennee nyt ehkä hieman aiheen ohi, mutta kerronpa silti.

Olin erittäin mielissäni tänään, kun sain positiivista palautetta palvelustani. Pyörätuolissa istuva mies tuli ostamaan jottain randomläsödonitsia yms. Se oli siinä vähän hukassa ni meikä esitteli minkä kerkes ja höpöttelin siinä kaikkea. Lopuksi autoin häntä kantamalla tarjottimen pöytään. Siinä lähtöä tehdessään kyseinen henkilö tuli vielä kiittamään "ihanasta palvelusta" (his words, not mine). Lämmitti oikiasti mieltä.

Asiakaspalvelutyössä kyllä oppii ymmärtämään, jos ei aina saa joka paikassa mitä parhainta palvelua. Tietenkin vaikka olisi huono päivä, niin ei sitä oikein sovi tuoda töihin. Mutta kyllä meikä ymmärtää. Eikä meikä oikeestaan välitä. Ite yritän aina olla mahdollisimman helppo ja mukava asiakas, koska omasta kokemuksesta tiedän, että vaikka olisi ollut koko päivän pelkkiä kusipääasiakkaita, yksi mukava asiakas voi pelastaa koko päivän.

^ Vastaa Lainaa

Haava
Jumalan nyrkki
43152 viestiä
Ylläpitäjä

#72 kirjoitettu 13.12.2007 14:21

tripfeet kirjoitti:
Lidlin kassasysteemit kyllä kusee ja pahasti. Ainakin Kaarinan liikkeessä puuttuu se kassanjälkeinen hihnan osio täysin. Toisin sanoen ne ostokset pitää koittaa sulloa siinä kasseihin samaa tahtia kun se vittuuntunut kassaihminen niitä takoo lukijan läpi, tai joutuu käytännössä ensin siirtämään ostoksensa vastakkaiselle seinälle sijoitetulle pöytätasolle.

Ja niin yleensä käy, koska ne myyjät tosiaan pitää jäätävää hoppua siinä toimessaan ja heittää sen maksuvaatimuksensakin ennen kuin olet pakannut/edes tajunnut että mitävittua tapahtui. Kovin epäasiakasystävällistä.

Se on tietoinen valinta Lidliltä. Se nopeuttaa kassojen toimintaa huomattavasti ja siten kassoja tarvitaan vähemmän ---> Vähemmän työntekijöiden palkkoja ---> Halvemmat tuotteet.

^ Vastaa Lainaa

Haava
Jumalan nyrkki
43152 viestiä
Ylläpitäjä

#73 kirjoitettu 13.12.2007 14:23

pieslice kirjoitti:

*muistateko sen että Tsekeissä Lidlin naistyöntekijöiden, joilla oli menkat, piti pitää pääpantaa merkkinä, että saa käydä vessassa ilman erityistä selittelyä. Tästä uutisoitiin joskus 2004.
Tosin tämän väitteen todenperäisyyttä ei ole tarkastettu, joten kyseessä saattaa olla provokin. Uutisoitiin silloin aikanaan ainakin 100-lehdessä

Tämä on muuten sitten urbaani legenda, joka ei pidä paikkaansa.

Haava lisäsi viestiä 14:24 13.12.2007

Itse tunnen yhden ihmisen joka oli Lidlissä töissä. Sanoin, että kovasti piti kiirettä, mutta muuten ei mitään ongelmia.

^ Vastaa Lainaa

< Edellinen 1 2

Vastaa Aloita uusi keskustelu