Mikseri.net

#2 kirjoitettu 22.03.2008 12:35

Sillon ku asuttiin viel mettässä nii meillä oli kissoja ihan vitusti. Aluks niitä oli vaan muutama, mut sitte ku ne sai paneskella ja rypeä sisäsiittoisuuden liejussa täysin vapaasti niin lukumäärä kasvoi parhaimmillaan reilusti yli kymmeneen. Jos huuhkajat ei olis vienyt osaa kissoista mennessään liki viikoittain, niin niitä kissoja olis ollut varmaan pienen armeijan verran.

Sit joskus ku olen ollut pienempi niin on ollu kanoja ja lehmiä.

#3 kirjoitettu 22.03.2008 12:37

Mulla on 2 kissaa ja ne on ihQsöpöjä! Ja sit meil oli Reinomies, mut se kuoli viime jouluna.

#4 kirjoitettu 22.03.2008 12:39

Akaattikotiloita oli joskus, nykyään nurkissa pyörii yksi lapinkoira.

#5 kirjoitettu 22.03.2008 12:50

Goatsemencommando kirjoitti:
Jos huuhkajat ei olis vienyt osaa kissoista mennessään liki viikoittain, niin niitä kissoja olis ollut varmaan pienen armeijan verran.


Kettu söi joskus mun kissanpoikaseni. Nimet oli aku ja saku.

#6 kirjoitettu 22.03.2008 13:23

Naikkosella pari sakemannea, itse olen pyrkinyt välttämään eläimiä ja muita mineraaleja

#7 kirjoitettu 22.03.2008 13:42

Goatsemencommando kirjoitti:
Sillon ku asuttiin viel mettässä nii meillä oli kissoja ihan vitusti. Aluks niitä oli vaan muutama, mut sitte ku ne sai paneskella ja rypeä sisäsiittoisuuden liejussa täysin vapaasti niin lukumäärä kasvoi parhaimmillaan reilusti yli kymmeneen. Jos huuhkajat ei olis vienyt osaa kissoista mennessään liki viikoittain, niin niitä kissoja olis ollut varmaan pienen armeijan verran.

#8 kirjoitettu 22.03.2008 13:44

Kaksi koiraa, kultainen noutaja ja mäyräkoira, kaksi kissaa, lintu ja joskus oli kaksi hevosta, jotka lopetettiin. Pitää sanoa, että inhoan hepoja...

Hyppymiina muokkasi viestiä 10:27 23.03.2008
AI niin, oli meillä about kolme jänöjussia, mutta ne suorittivat massiivisen joukkopaon...

#9 kirjoitettu 22.03.2008 19:05

Aina on ollut varsinainen eläintarha ympärilleni.

Ihan tosipieni kun olin, niin äidillä oli kaksi hevosta, joista toinen jouduttiin valitettavasti teurastamaan, toinen on vieläkin elossa.

Jossain vaiheessa, ehkä jotain kolmevuotias kun olin, hankittiin kolme kania, jotka sitten lisääntyivät, ja sitten niitä kaneja riittikin.

Kun olin kuusi vuotta, isoveli otti berhandinkoiran, joka asui meillä, kun veli ei sitä kaupungissa pystynyt pitämään.

Berhandilainen ja kanit kuoli jossain vaiheessa, ja pari vuotta sen jälkeen meille hankittiin poni.

Minulla oli myös useampia hiiriä ala-aste iässä.

Kun menin yläasteelle, hankittiin meille ensimmäinen Siperianhusky,minä hankin myös kaksi kolmevuotiasta kania.

Kanit kuoli kuusivuotiaana, poni jouduttiin lopettamaan vanhiiden vuoksi vuosi sitten, koiramäärä lisääntyi, hankin taas kaksi kania, joista toisen valitettavasti tappoi yksi koiristamme.

Nyt meillä on..Heppa, pupu ja seitsemän koiraa.

Toivottavasti tästä sai edes jotain selvää, mutta jokatapauksessa, aina on jonkunlaisia elukoita löytynyt perheestä.

#10 kirjoitettu 22.03.2008 19:15

mustasusi kirjoitti:
...


mää ole aina halunnu Huskyä. Mitä ne maksaa yleensä?
mun edesmenny koirani potkas uuden kissanpennun pesukonetta vaste sitku olin pieni.

#11 kirjoitettu 22.03.2008 19:17

hapou kirjoitti:
mustasusi kirjoitti:
...


Mitä ne maksaa yleensä?


Riippuu vähäsen minkälaisesta paikasta ostaa ja minkälaisista vanhemmista, ja haluaako näyttely- vaiko sitten enemmän rekikoiran.

Hinnat on suurinpiirtein 300-800 euroa.

Meidän edellisten pentujen hinta taisi olla jotain päälle 800, oli senverran kovasukuisista vanhemmista, mutta yleensä ne on halvempia. Meidän ensimmäinen husky maksoi muistaakseni 700.

#12 kirjoitettu 22.03.2008 19:19

Minulla on ollut marsu, lemmikki vaskitsa (kuoli kyllä, ihme juttu), exällä oli erittäin ihastuttava ja seurallinen bokseri.

Muuten olen pyrkinyt vain eläimelliseen ääntelyyn, silloin tällöin.

#13 kirjoitettu 22.03.2008 19:20

Meillä on Tossu-niminen maatiaiskissa, se täyttää kesällä 16. Mun vanhemmat ei tajunnu et se oli kerran raskaana ja sit sille tehtiin sellanen leikkaus jossa selvis et se oli raskaana mut se leikkaus tappo ne pennut

Sitä ennen meillä oli tyttökissa myöskin, Siru. Tosin sanoin sitä aina Risuksi kun en osannut sanoa sitä oikein Olin todella pieni silloin, juuri ja juuri muistan sen.

#14 kirjoitettu 22.03.2008 19:25

dbgirl kirjoitti:
Meillä on Tossu-niminen maatiaiskissa, se täyttää kesällä 16. Mun vanhemmat ei tajunnu et se oli kerran raskaana ja sit sille tehtiin sellanen leikkaus jossa selvis et se oli raskaana mut se leikkaus tappo ne pennut

Sitä ennen meillä oli tyttökissa myöskin, Siru. Tosin sanoin sitä aina Risuksi kun en osannut sanoa sitä oikein Olin todella pieni silloin, juuri ja juuri muistan sen.


meidän edellinen koira oli kans raskaana mut synnytti vaan yhen elävän poikasen. Se o meillä nyt ja emo kuoli synnytykseen.
tuo ko. koira täyttää kesemmällä 5.

#15 kirjoitettu 22.03.2008 20:01

Pörri-niminen sekarotuinen kissa sekä belgianpaimenkoira Lara. Ennen Laraa meillä oli sekarotuinen koira nimeltänsä Peppi, joka lopetettiin uutenavuotena halvaantumisen takia.

Hauskoja otuksia nuo. Koira on sellainen pehmeä musta karvamussu luttana joka on aika arka. Sellainen "Anteeksi että olen olemassa"-fiilis välittyy hänestä. Mutta miellyttämishaluinen hän on ja hellyydenkipeä kuin mikä. Vähäsen kun silität niin liimaantuu kiinni kuin tarra ja jos lopettaa silittämisen/rapsuttamisen, saa katsella anovan surullisia pyöreitä nappisilmiä. Kissa taas luulee - ei vaan tietää - olevansa jumalatar. She aint takin' shit from nobody.

#16 kirjoitettu 22.03.2008 21:24

Hirmuisen eläinrakas olen ollut aina, ja melkein aina meillä on elukoita ollutkin. Kaikki ovat olleet rakkaita.

Olin kuusivuotias kun meille otettiin kissa, jonka heti otin omakseni. Annoin sille nimen Misu, ja Misuksi se jäi vaikka poikakissaksi myöhemmin osoittautuikin. Misu oli sisukas kolli, jonka kanssa minun tuli tapeltua paljon enemmän kuin muiden tuli, mutta loppupeleissä taistelut tekivät meistä entistä läheisempiä, ja saivat meidät ymmärtämään toisiamme paremmin. Misu oli aina minun kissani, nukkui vieressäni ja luotti minuun täysin. Loppuaikoina hoidin Misua kun se oli sairas, ja päivä jona se lopetettiin oli yksi kauheimpia ikinä, sillä menetinhän perheenjäsenen joka oli ollut meillä aina lapsuudestani täysi-ikäisyyteeni asti.

Olisinkohan ollut ehkä jotain 11 vuotias kun meille otettiin amerikancocerspanielinarttu, jonka äiti nimesi Stellaksi. Stella valitsi kuitenkin heti suosikikseen meidän iskän, ja palvoi tätä koko elämänsä ajan eli n. 11 vuotta. Stella oli hirmuisen kiltti koira, joka oli perso kaikelle ruualle, ja olikin hiukan pulska tyttö. Sille tuli kerran hormoniperäisiä kasvaimia rintarauhasiin, jotka leikattiin pois ja samalla poistettiin kohtu ja munasarjat. Se oli iso leikkaus pienelle koiralle, mutta Stella toipui siitä pian, ja eli sen jälkeen vielä monta vuotta täysin terveenä, ja kuoli aikanaan sydänkohtaukseen, joka tuli yllättäen keskellä yötä.

Kolmatta lemmikkiä mikä meillä oli, me ei valittu vaan se valitsi meidät perheekseen. Se oli eräs sateinen syyspäivä kun takaoven taakse ilmestyi puolikasvuinen kissanpoikanen, joka oli viuissaan, peloissaan ja nälissään. Isä sanoi että ei me voida kolmatta lemmikkiä ottaa (Misu ja Stella olivat silloin molemmat vielä elossa) mutta että se voi jäädä meille siksi aikaa että sen omistajat löytyvät. Yritettiin löytää monin ilmoituksin omistajaa, mutta sitä ei koskaan löytynyt, ja niin pikkuveljeni Figoksi (Luis Figon mukaan) ristimä poikakissa jäi meille. Nuorena Figo oli aikamoinen pikku terroristi ja ADHD-kissa, mutta me tuumimme että sillä on ollut kurja lapsuus ennen kun se löysi meiltä hyvän kodin, joten täytyy ymmärtää. Suurella hellyydellä me hoivasimme sitä, ja niin Figo kesytettiin rakkaudella ja siitä kasvoi hirmuisen sosiaalinen, ihmisrakas, hellä ja fiksu kissa. Figon kohtalo oli kuitenkin traaginen, sillä meidän pihalla kävi kulkukissa tappelemassa Figon kanssa. Kulkuri tartutti Figoon kissojen HIV:n, johon se kuoli vielä nuorena kollina.

Nykyisin vanhemmillani on keeshond-uros nimeltä Turre, aikamoinen adhd-poika sekin. Turre-koira täyttää kohta kaksi vuotta, ja rakas on sekin minulle, sillä vaikken kotona enää asukaan, olen hoitanut sitä paljon pennusta asti. Turre-poika on kiltti mutta energinen ja tempperamenttinen, ja väsymätön lenkkeily/leikkikaveri.

Itselläni ei ole lemmikkiä, enkä aio sellaista hankkiakaan ennenkuin asetun aloilleni. Sitten kun (jos) minulla on vakituinen työpaikka (eli jokseenkin turvattu toimeentulo ja järkevä elämänrytmi että ehdin hoitaakin sitä) ja tarpeeksi iso kämppä, voisin ottaa kyllä kissan tai kaksi, mutta en ennen sitä.

#17 kirjoitettu 22.03.2008 22:48

Mulla ei toistaiseksi elukkaa ole, mutta vanhemmilta (ja siskoilta) löytyi viimeksi siellä käydessä 2 hevosta, 5-7 koiraa, n. 5 kissaa, tajuton määrä (9 neliön tila täynnä niitä häkkejä) gerbiilejä tai hamstereita, joitain kaneja.. hämähäkkejä, 2 käärmettä. Jotain varmasti unohtui, en ole vuosiin pysynyt laskuissa mukana..

#18 kirjoitettu 22.03.2008 23:26

Ku mää olin jotain 5 ni iskä toi meille keneltäkään mitään kysymättä valkosen pupun. Sen yllätyksellisyydestä kertoo se että sen nimeks vakiintu Jänis Vähän sen jälkeen vissiin iskä kuoli, pupu jäi.
Jänis kuoli 5 vuotiaana kun sen takapää halvaantu ja se lopetettiin =(

Vähän sen jälkeen me hankittiin uusi pupu, ruskea Viljami jonka kutumanimeks muokkautu Vili. Vili oli ihan hirmu rakas ja vaikka se alotti koko perheen lemmikkinä ni lopulta se oli enempi mun. Se muutti mun mukana opiskelijakämppäänki. Vili oli enemmän niinku koira tai ihminen, aika vähän pupu. Se mm. ei oikeen syöny porkkanaa (vaikka sitäki lopussa jopa) ja sille kelpas ihmisenruuista ihan mikä vaan. Paitsi peruna. Syötiin usein Vilin kaa yhessä aamupalaa (se oli hulluna teehen) ja sitten päivälliselläkin sen piti saada maistaa kaikkee. Se oli kokoajan muutenki pummaamassa ku joku söi jotain, hyppi päälle ja riehu kunnes sai jotain Se myös vanhemmiten rupes aika läheisyydenkaipuseks, hyppäs sohvalle kainaloon makoilee ja seuraili mua joka paikkaan. Se tuli amulla mua vastaan yläkertaan ku kuuli mun heränneen (ku sänky liikku) ja etti mua ympäri taloo jos olin poissa. Vilistä on vaan hemmetn paljon ihania muistoja ja se kerkes elääkin 9,5 vuotiaaks. Lopulta se jouduttiin lopettaa un se hyppäs sohvalta alas ja katkas jalkansa.. lääkäri oli sitä mieltä että niin vanhaa ei kannata leikata jatoipumiseen menis nii kaua että se ei välttämättä kestäis sitä ja luut oli nii hauraat ettei ne ehkä ois uusiutunukaa.. nyt tuntuu vähän siltä et ois sen voinu vielä yrittää korjata, mut ehkä oli parepi antaa sen mennä. En ees tiedä mihin äippä hautas sen (pihalleen) ku tekee niin kipeetä miettiä sitä menetystä enkä ees pystyny hautaa sitää =/ Ikävä on kova..

Jossain siinä Vilin aikaan mä hankin pari kääpiöhamsua. Max ja Moritz, myyjä kehotti hankkia kaks kun olivat laumaeläimiä, mutta toinen olikin erakko.. Max ei tykänny yhtään Mortista ja veti sitä turpaan aina ku se tuli lähelle, Mortti sen sijaan ois ihan kauheesti tykänny olla Maxin kaa ja hakeutu sen lähelle vaikka sai turpaansa.. jopa sitten kun erotin ne niin Mortti kiipes että pääs piestäväks Sitten yks päivä Mortti katos, olin jättäny luukun auki eikä sitä enää näkyny sen koomin =( Sain kaverilta lahjaks kolmannen kääpiöhamsun, Manuelin, mutta siihen en ikinä oikeen saanu muodostettuu mitää yhteyttä ku se oli niin arka ja pahansisunen. sen sijaan Maxista tuli tosi läheinen. Se kömpi aina heti kädelle ku pisti käden sen häkkiin ja oli muutenki tosi lutunen. Vanhana se oli ihan höperö eikä nähny kunnolla ja talsi aina mihin sattuu ja tippuili. Sit yks päivä ku sitä ei näkyny ni kurkkasin sen kopperoon jossa se makas kippurassa kuolleena. Tosi vanhaks sekin eli, jotain yli 3 vuotta vaikka se pitäs olla niien maksimi.. Sitäkin hamsua surin, toisinki Manuelii joka ei koskaan oikeen kesyyntyny.

Noh, Vilin jälkeen me hankittiin avon kanssa sen ihan eka oma lemmikki, lurppakorvanen Roomeo-pupu. Tuo on nyt 2-vuotias ja hassu tapaus. Ei vielä niin rakas tai seurallinen kun Vili oli, mutta kokoajan senkin seurallisuus lisääntyy. Söpö kun mikä Romppu on tuhonnu meillä tosiaan jo vaikka mitä ja tuhois mielellään lisää Se on ihan anti-Vili, eli se ei syö mitään vähänkään outoa, tosi nirso. Tosin ei tolle porkkanakaan oikeen aluks uponnu, mutta pikkuhiljaa sekin. Salaatti on suurta herkkua ja kuivatut hedelmät, mutta kurkku ei uppoo eikä mikään muukaan "kostea" ennen kun se on nahistunu ja kuivahtanu.. Ihan erilainen tyyppi ku Vili. Kaikelle herkuille se vaan nyrpistää nenäänsä Ollaan aateltu jos sille hankkis Juulian mutta eipä olla vielä viittitty viiä tota leikattavaks..

Tossa vuos sitte kesällä mä hankin pitkäaikasen haaveeni, eli käärmeen. Olin jo päätyny ah-niin-helppohoitoseen-alottelijan-valintaan viljakäärmeeseen, mutta tarjoutu tilaisuus ostaa hemmetin nätti, unelmissa siintäny viherkarkeakäärme ni pitihän se ottaa Pitäs olla muka vaikeita ja epävarmoja, mutta jo se on vuoden tuolla tankissa elelly. Ja vissiin vuoden ennen sitä oli edellisellä omistajalla. Nätti kun mitä, ihan vihreä paitsi masusta vähän kellertävä. Ja tosi tosi arka, lähtee ihan hulluna pakoon jo siihen vähänkin koskee Sitten mä pelkään että se tulee ulos ja pistän äkkii oven kii.. Se on sulonen kun se syö, haukkasee elävän sirkan suuhunsa ja nielee niin tyytyväisen näkösenä. Etuna tossa on viljakäärmeeseen verraten se, että tuo on päivämato, eli sitä näkeekin joskus Lisäks ei tarvii talvehdittaa eli sitä näkee talvellakin! Kaiken kaikkiaan oikeesti musta huomattavasti helpompi otus kun mitä kaikki väittää. Tuon nimi on muuten Thor, mutta me sanotaan sitä vaan Madoksi. Sirkkoja sanon örkeiksi



Wow, tulipahan tekstiä.. ja kaikkia kiinnostaa..

#19 kirjoitettu 22.03.2008 23:31

Krista kirjoitti pitkän pätkän tekstiä:

Wow, tulipahan tekstiä.. ja kaikkia kiinnostaa..


Joo niin tuli. Mua ainakin kiinnosti kovasti, luin loppuun saakka

#20 kirjoitettu 23.03.2008 01:10

Ei oo, ei oo ollu eikä luultavasti tuu.

Kissa vois olla kiva mut en mä sit tiiä...

#21 kirjoitettu 23.03.2008 01:13

TeeKooPee kirjoitti:
Meil oli kirahvi, karahvi ja jallupullo mut yks ei kuulunu joukkoon ja se piti poistaa..

byebye karahvi!

Ainii....Mul oli kissa. Nykyään se asuu edelleenkin mun porukoilla.

#22 kirjoitettu 23.03.2008 10:27

Krista kirjoitti:


Vähän sen jälkeen me hankittiin uusi pupu, ruskea Viljami jonka kutumanimeks muokkautu Vili. Vili oli ihan hirmu rakas ja vaikka se alotti koko perheen lemmikkinä ni lopulta se oli enempi mun. Se muutti mun mukana opiskelijakämppäänki. Vili oli enemmän niinku koira tai ihminen, aika vähän pupu. Se mm. ei oikeen syöny porkkanaa (vaikka sitäki lopussa jopa) ja sille kelpas ihmisenruuista ihan mikä vaan. Paitsi peruna. Syötiin usein Vilin kaa yhessä aamupalaa (se oli hulluna teehen) ja sitten päivälliselläkin sen piti saada maistaa kaikkee. Se oli kokoajan muutenki pummaamassa ku joku söi jotain, hyppi päälle ja riehu kunnes sai jotain Se myös vanhemmiten rupes aika läheisyydenkaipuseks, hyppäs sohvalle kainaloon makoilee ja seuraili mua joka paikkaan. Se tuli amulla mua vastaan yläkertaan ku kuuli mun heränneen (ku sänky liikku) ja etti mua ympäri taloo jos olin poissa. Vilistä on vaan hemmetn paljon ihania muistoja ja se kerkes elääkin 9,5 vuotiaaks. Lopulta se jouduttiin lopettaa un se hyppäs sohvalta alas ja katkas jalkansa.. lääkäri oli sitä mieltä että niin vanhaa ei kannata leikata jatoipumiseen menis nii kaua että se ei välttämättä kestäis sitä ja luut oli nii hauraat ettei ne ehkä ois uusiutunukaa.. nyt tuntuu vähän siltä et ois sen voinu vielä yrittää korjata, mut ehkä oli parepi antaa sen mennä. En ees tiedä mihin äippä hautas sen (pihalleen) ku tekee niin kipeetä miettiä sitä menetystä enkä ees pystyny hautaa sitää =/ Ikävä on kova..

Lihansyöjäpupu?

#23 kirjoitettu 23.03.2008 14:39

Mulla on koira, 2v cavalier kingcharlesinspanieli, tyhmä kuin mikä. On ollut myös leonberginkoira mutta se kuoli pari vuotta sitten. Lisäksi mulla on ollut kaksi hamsteria (molemmat kuoli syöpään) ja kaksi pupua.

#24 kirjoitettu 23.03.2008 14:40

dbgirl kirjoitti:
Krista kirjoitti pitkän pätkän tekstiä:

Wow, tulipahan tekstiä.. ja kaikkia kiinnostaa..


Joo niin tuli. Mua ainakin kiinnosti kovasti, luin loppuun saakka


Jee Elukat on vähän sellanen aihe josta aina riittää kerrottavaa ja keskusteltavaa..

Hyppymiina kirjoitti:
Lihansyöjäpupu?



Jep. Eka se söi vaan kalaa, sit alko maistuu lihapulla ja sit kana, lopulta se söi mitä vaan, paitsi perunaa. Kuullostaa pahalta mutta kyllä se vaan eli kanimittapuulla tooosi pitkän ja sitäkin pirteemmän elämän (loppuun asti ei näkyny vanhuuden merkkejä ku turkin kunnossa, oma riehuva ittensä se oli siihen asti että riehuessaan katkas jalkansaki). Se siis ihan oikeesti söi perheen mukana, että kun me syötiin pizzaa niin sekin söi pizzaa.

#25 kirjoitettu 23.03.2008 14:43

Krista kirjoitti:

Se siis ihan oikeesti söi perheen mukana, että kun me syötiin pizzaa niin sekin söi pizzaa.


Pizzakani!

#26 kirjoitettu 23.03.2008 14:53

Kun olin ala-asteella, mulla oli kani, jonka nimi oli Nappi. Se söi ittensä hengiltä. :(

#27 kirjoitettu 23.03.2008 14:57

Zen Attitude kirjoitti:
Kun olin ala-asteella, mulla oli kani, jonka nimi oli Nappi. Se söi ittensä hengiltä. :(


Ei too oo mahdollista.

Vai tarkotikko sitä et se söi ruokaa liikaa?

dbgirl muokkasi viestiä 14:58 23.03.2008

#28 kirjoitettu 23.03.2008 15:07

-iiru- kirjoitti:
Sitten kun tytär oppi kävelemään ja dippailemaan sormiaan akvaarioon, päätimme myydä petokalat lapsettomalle pariskunnalle.


Pussies!

#29 kirjoitettu 23.03.2008 15:10

dbgirl kirjoitti:
Ei too oo mahdollista.

Vai tarkotikko sitä et se söi ruokaa liikaa?

dbgirl muokkasi viestiä 14:58 23.03.2008

Joo.
Ei se kyllä ees ollu oikeasti kovin läski, vaikka se kaikissa valokuvissa näyttääki ihan pallerolta.
Ainakin mä olettaisin käyneen niin että kun se oli yön aikana mussuttanu kaiken salaattinsa ni sille oli tullu ähky ja sillai. Emt.

#30 kirjoitettu 23.03.2008 15:27

-iiru- kirjoitti:
Thimns kirjoitti:
-iiru- kirjoitti:
Sitten kun tytär oppi kävelemään ja dippailemaan sormiaan akvaarioon, päätimme myydä petokalat lapsettomalle pariskunnalle.


Pussies!


Ne muuten hyökki sormille ihan hulluna. Kerran joku pojista päätti vipata akvaarioon koiran puruluun ja ongin sen käsin sieltä akvaariosta veks, niin johan alkos juhlat =(


No kai ny, ku pidit niitä nälässä. Peukalo päivässä pitää piraijan pirteänä.

#31 kirjoitettu 23.03.2008 21:43

viidakkoveitsi kirjoitti:

Todennäköisesti tässä jossain vaiheessa otamme sauvasirkkoja, koska serkullani on niitä ja ne lisääntyvät partenogeneettisesti, joten niitä on siellä...aika paljon.


Opin jälleen uuden sanan...

#32 kirjoitettu 25.03.2008 17:44

Tuossa äsken mäyris venäytti jalkansa jotenkin ja sillä on hirveät tuskat Voi saatana, kun saisi sen eläinlääkärille :(

#33 kirjoitettu 25.03.2008 19:35

sv kirjoitti:
on ollu käärme.

Toi on kans yks juttu, mitä mä en ole ymmärtänyt koskaan lemmikkimielessä. Mitä helvettiä? Miksi hommasit käärmeen? Älä vaan sano että se oli siistin näköinen.

#34 kirjoitettu 25.03.2008 19:59

Nelisenkymmentä erirotuista lihahiehoa.

Kaksi kissaa. Toinen niistä leikattu kuusivuotias navettakolli ja toinen viisitoistavuotias leikattu narttu sisäkissana.

Kaksi paimenkoiraa. Border Collie uros neljä vuotta ja vuoden ikäinen Westerwälder Kuhhund-uros

Kaikilla eläimillä on nimet.

#35 kirjoitettu 25.03.2008 19:59

Sombercoil kirjoitti:
sv kirjoitti:
on ollu käärme.

Toi on kans yks juttu, mitä mä en ole ymmärtänyt koskaan lemmikkimielessä. Mitä helvettiä? Miksi hommasit käärmeen? Älä vaan sano että se oli siistin näköinen.


Ei käärmeet ookaan mitään perinteisii lemmikkejä, vaan sellasille ihmisille joita kiinnostaa seurata, oppia ja tutkia. Ne on vähän niinku akvaario, enempi koriste ku lemmikki, vaikka kyllähän niitä jonkun verran voi käsitelläkin. Käärmeet on vähän sellasia että niitä hankitaan just siks että ne näyttää siistiltä ja siks että halutaan tarkkailla sellasen elämää.

#36 kirjoitettu 25.03.2008 20:11

Krista kirjoitti:
Sombercoil kirjoitti:
sv kirjoitti:
on ollu käärme.

Toi on kans yks juttu, mitä mä en ole ymmärtänyt koskaan lemmikkimielessä. Mitä helvettiä? Miksi hommasit käärmeen? Älä vaan sano että se oli siistin näköinen.


Ei käärmeet ookaan mitään perinteisii lemmikkejä, vaan sellasille ihmisille joita kiinnostaa seurata, oppia ja tutkia. Ne on vähän niinku akvaario, enempi koriste ku lemmikki, vaikka kyllähän niitä jonkun verran voi käsitelläkin. Käärmeet on vähän sellasia että niitä hankitaan just siks että ne näyttää siistiltä ja siks että halutaan tarkkailla sellasen elämää.

Jep. Ymmärrän kyllä siis tuon perus idean, mutta onko sinulla ikinä ollut käärmettä? Kellään tutullasi? Onko sinulla halua tutkia sellaista?

No kerrottakoon, että kosketukseni käärmeisiin rajoittuu yhteen tiettyyn käärmeeseen, mutta jotenkin vaan oletan että ne on kaikki suht samanlaisia. Valaise minua toki jos olen seuraavassa väärässä.

Eli. Käärme kyyhöttää suurimman osan ajastaan piilossa, jossain terraarionsa nurkassa. Jonkun esineen alla ja/tai sisällä mieluiten(johtuen varmaan sisäänrakennetusta saalistajan pelosta). Sitä ruokitaan harvemmin. Tällöin se tulee esiin, syö, ja poistuu takaisin piiloonsa. Välillä vahingossa se saattaa olla ulkona kolostaan, mutta tällöinkin pääasiallisesti liikkumattomana. En tiedä johtuuko minusta, mutta jotenkin tuon kertaalleen näkeminen ei saa minua ihastelemaan sitä kerta toisensa jälkeen. No jokainen tietty tavallaan.

#37 kirjoitettu 25.03.2008 20:30

Sombercoil kirjoitti:
Krista kirjoitti:
Sombercoil kirjoitti:
sv kirjoitti:
on ollu käärme.

Toi on kans yks juttu, mitä mä en ole ymmärtänyt koskaan lemmikkimielessä. Mitä helvettiä? Miksi hommasit käärmeen? Älä vaan sano että se oli siistin näköinen.


Ei käärmeet ookaan mitään perinteisii lemmikkejä, vaan sellasille ihmisille joita kiinnostaa seurata, oppia ja tutkia. Ne on vähän niinku akvaario, enempi koriste ku lemmikki, vaikka kyllähän niitä jonkun verran voi käsitelläkin. Käärmeet on vähän sellasia että niitä hankitaan just siks että ne näyttää siistiltä ja siks että halutaan tarkkailla sellasen elämää.

Jep. Ymmärrän kyllä siis tuon perus idean, mutta onko sinulla ikinä ollut käärmettä? Kellään tutullasi? Onko sinulla halua tutkia sellaista?

No kerrottakoon, että kosketukseni käärmeisiin rajoittuu yhteen tiettyyn käärmeeseen, mutta jotenkin vaan oletan että ne on kaikki suht samanlaisia. Valaise minua toki jos olen seuraavassa väärässä.

Eli. Käärme kyyhöttää suurimman osan ajastaan piilossa, jossain terraarionsa nurkassa. Jonkun esineen alla ja/tai sisällä mieluiten(johtuen varmaan sisäänrakennetusta saalistajan pelosta). Sitä ruokitaan harvemmin. Tällöin se tulee esiin, syö, ja poistuu takaisin piiloonsa. Välillä vahingossa se saattaa olla ulkona kolostaan, mutta tällöinkin pääasiallisesti liikkumattomana. En tiedä johtuuko minusta, mutta jotenkin tuon kertaalleen näkeminen ei saa minua ihastelemaan sitä kerta toisensa jälkeen. No jokainen tietty tavallaan.


On. Ja oikein söpö onkin. Tuo on päiväsorttia joten se on piilossa vaan sillon ku on muutenki pimeetä. Se majailee meillä eteisessä jollon ku menee vessaan niin se on siinä matkalla, sillon tulee aina pysähdyttyy tarkkaillee että mitäs se tällä kertaa on keksiny. Eihän se mikään koiran veronen oo mutta on se nyt mielenkiintosempi ku akvaario. Ymmärrän kyllä että toisten käärme ei niin kiinnosta, mutta kun sen oman oppii tuntemaan niin kaikki yksinkertasetkin asiat vaikuttaa isommilta (tää nyt pätee muihinkin eläimiin siiä missä ihmislapsiinkin). Ja kun tosiaan pikkuhiljaa siitä oppii uutta ja oppii kyllä sellasestakin pötkylästä näkemään vähän persoonaa.

Ite oon ihan innoissani kun nään käärmeeni syövän. Sitä näkee harvoin ja se onkin sellanen asia jota odottaen sitä käärmettä jaksaa seurailla. Välillä se keksii jotain höpsöjä temppuja kuten kiipee loisteputken päälle ja sitte ihmetellään että eikö se käristy o_O Myös tapa jolla se liikkuu oksalta toiselle sillon kun oksat on kaukana toisistaan, on hienoa. Olin yllätyyny kun huomasin kuinka se "lassoaa" hännällään ensin toiselle oksalle, sitten liikkuu omaa kehoaan pitkin sinne missä häntä on kiinni ja sitten päästää irti ja liukuu silleen kaksinkerroin itseään vasten pitkällekin ilmateitse. Ainakin mä pidän totakin näkemisen arvosena temppuna. Ja aina on jotenkin mielenkiintosta etsiä että missä päin terraa se on puuhaamassa mitä ja siinä välillä kestää kauankin kun on vihreä käärme ja vihreät puskat. Ja kyllä tuo liikkuu, hitto että liikkuukin nopeesti. Suurin pelko siitä onkin että se suhahtaa joskus ulos sieltä kun oven avaa.. tosin yleensä se liikkuu nopeesti vaan pelästyneenä, muuten se likkuu sellasta sopivaa tahtia.

Tuo syö kyllä "pitkin viikkoa", mutta annan sille sirkkoja (siis elävää ravintoa) kaks kertaa viikossa. Yleensä se syökin ne melkeen heti mutta joskus riittää pidemmäks aikaa. Ja tosiaan, se näky kun se seuraa sitä sirkkaa, nppaa siitä kiinni ja alkaa tyytyväisen näkösenä nielemään on jotain niin sulosta Siten välillä huomaa että nyt ei ruoka maistu ja alkaa nahanluonnin odotus. Sitten jonain päivänä se muuttuu sakeaksi, silmät on samalla tavalla sumeet ja siitä päivä-pari niin terrasta voi etsiä hylättyjä kuoria. Nätisti tuo onkin nahkansa luonu ja pari ihan kokonaista (silmineen ja suineen) nahkaa on selvinny talteen. Sitten taas syödään.

Ymmärrän kyllä tosiaan että käärmeet vaikuttaa tylsiltä ja ei ne tosiaan mitään huippuseurallisia ole, mutta kun sellasen kanssa elää niin oppii itekin arvostamaan ihan uusia asioita. Tämä tosiaan pääee kaikilla elämän alueilla. En mä texas holdemin televisioinnillekaan osannu ku nauraa kunnes kerran katoin ja kas, sehän olikin ihan mielenkiintosta
Ite oon madostani kyllä ylpee koska niitä ei suomessa kovin montaa ole, se on täydellisen värinen ja siten myös sopii sisustukseen Kyllä mä siitä oon saanu aika paljon irti vaikkei eka uskois.

Ja kato ny, mähän keksin sanottavaa tästä ku pupuistani, joten ilmeisesti siinä on vaan jotain

#38 kirjoitettu 25.03.2008 21:10

Krista kirjoitti:
Se majailee meillä eteisessä jollon ku menee vessaan niin se on siinä matkalla, sillon tulee aina pysähdyttyy tarkkaillee että mitäs se tällä kertaa on keksiny.

Voin melkein kuvitella. "Siinä se nyt sitten pötköttää. Pirun hienoa".
Krista kirjoitti:
Eihän se mikään koiran veronen oo mutta on se nyt mielenkiintosempi ku akvaario.

No jotenkin musta tuntuu että akvaariossa on ehkä enemmin liikettä keskinmäärin. Tosin kumpikin vaihtoehto kuulostaa yhtä tylsältä minulle.
Krista kirjoitti:
Ymmärrän kyllä että toisten käärme ei niin kiinnosta, mutta kun sen oman oppii tuntemaan niin kaikki yksinkertasetkin asiat vaikuttaa isommilta (tää nyt pätee muihinkin eläimiin siiä missä ihmislapsiinkin).

Ihmislapsi lemmikkinä. Kuulostaapa mukavalta. Ei vaan, ymmärrän kyl mitä meinaat, mutta enhän puhunutkaan siitä miten käärmeesi vertautuu muihin käärmeisiin niinkään, vaan ylipäätään siitä kuinka turha lemmikki sellainen mielestäni on.
Krista kirjoitti:
Ja kun tosiaan pikkuhiljaa siitä oppii uutta ja oppii kyllä sellasestakin pötkylästä näkemään vähän persoonaa.

Tuntuu vaikealta uskoa. Oletko sitten tutustunut tarkemminkin muihin saman lajin käärmeisiin, että voit antaa tuollaisen lausunnon?
Krista kirjoitti:
Ite oon ihan innoissani kun nään käärmeeni syövän. Sitä näkee harvoin ja se onkin sellanen asia jota odottaen sitä käärmettä jaksaa seurailla. Välillä se keksii jotain höpsöjä temppuja kuten kiipee loisteputken päälle ja sitte ihmetellään että eikö se käristy o_O Myös tapa jolla se liikkuu oksalta toiselle sillon kun oksat on kaukana toisistaan, on hienoa. Olin yllätyyny kun huomasin kuinka se "lassoaa" hännällään ensin toiselle oksalle, sitten liikkuu omaa kehoaan pitkin sinne missä häntä on kiinni ja sitten päästää irti ja liukuu silleen kaksinkerroin itseään vasten pitkällekin ilmateitse. Ainakin mä pidän totakin näkemisen arvosena temppuna. Ja aina on jotenkin mielenkiintosta etsiä että missä päin terraa se on puuhaamassa mitä ja siinä välillä kestää kauankin kun on vihreä käärme ja vihreät puskat. Ja kyllä tuo liikkuu, hitto että liikkuukin nopeesti. Suurin pelko siitä onkin että se suhahtaa joskus ulos sieltä kun oven avaa.. tosin yleensä se liikkuu nopeesti vaan pelästyneenä, muuten se likkuu sellasta sopivaa tahtia.

Itse kyllä kyllästyisin tuohon kyttäämiseen, kun kuitenkin minun kokemuksien perusteella, käärme viettää suurimman osan aikaa tekemättä juurikaan mitään.
Krista kirjoitti:
En mä texas holdemin televisioinnillekaan osannu ku nauraa kunnes kerran katoin ja kas, sehän olikin ihan mielenkiintosta

No ei tuokaan minusta ole mielenkiintoista. Pelaaminen on kyl ihan mukavaa, muttei niinkään sen katselu. Pikkasen tylsänpuoleista.
Krista kirjoitti:
Ite oon madostani kyllä ylpee koska niitä ei suomessa kovin montaa ole, se on täydellisen värinen ja siten myös sopii sisustukseen Kyllä mä siitä oon saanu aika paljon irti vaikkei eka uskois.

Sama homma mun ja mun madon kanssa. Tosta sisustukseen sopimisesta en tosin tiedä.
Krista kirjoitti:
Ja kato ny, mähän keksin sanottavaa tästä ku pupuistani, joten ilmeisesti siinä on vaan jotain

No hyvä että on mukava ja iloa tuottava lemmikki. Minua et saanut vielä ainakaan vakuuttuneeksi käärmeen loistavuudesta lemmikkinä kuitenkaan.

#39 kirjoitettu 25.03.2008 21:13

Sombercoil kirjoitti:

No hyvä että on mukava ja iloa tuottava lemmikki. Minua et saanut vielä ainakaan vakuuttuneeksi käärmeen loistavuudesta lemmikkinä kuitenkaan.


Enkä saa. Osan ymmärrät tahallas väärin ja loppuja et ymmärrä ennen kun kokeilet tai sitten oot vaan sen tyyppinen ihminen jolle tuo ei toimi. Toisille toimii.

#40 kirjoitettu 28.03.2008 16:57

Heh, on noi ruuatki aika hauskoja. Ostettiin tänää niille oma kulho ja ku pistin niitä siihe kulhoo ja ooteltii jos mato menis vaik syömää ni seurailtii sit niie örkkien elämää. Yks oli tosi kova kaveri, sil oli toine tuntosarvi ja takajalka katkennu ja silti se onnistu häätää kaikk pois apajiltaan. Ku joku tuli lähelle ni se nosti perän ylös ja alko huitoo etujaloil ja tuntosarvil vimmatusti, sit alko se toinenki ja ne puski siin päitään yhteen kunnes se toinen luovutti ja peräänty. Sit tää kovis alko pesee itteään ja venyttelee kunnes joku muu tuli haastaa
Sit yks joka oli tätä kovista isompi mut hävis silti, lähti itsemurharistiretkelle ympäri terraa. Se lähtii kiipee oksaa pitkin kunnes se lopulta kutitteli madon masua Se siitä havahtu ja alko liikkuu nälkäsn näkösenä ja lipo kieltään mut ei se sit sitä syöny ku se oli siel lehtien seas piilos ja me tuijotettii.. Et ei me sit nähty ku se söi ku se ujosteli ku tuijotettii

Krista muokkasi viestiä 16:57 28.03.2008

Siis ne ruuat on sirkkoja