Kuunnelma

Linnun sydämessä 25.04.2012

11:31

Minä haluaisin joskus, joskus kun minusta tulee isompi, ei sillä lailla isompi, vaan kun, kun minusta tulee minun sydämessä iso. Minä haluaisin silloin tietää mitä ne linnut ajattelevat. Minä luulen, minä luulen että ne linnut tietävät niin paljon asioista, ettei moni ihminen koskaan tiedä.

10   3 774 kuuntelua
Kuunnelma

Okalintu ja matka-arkut 17.05.2012

12:47

Minä näen linnut ja kaikki, mutta minä en näe. Minä en näe eteenpäin. Mutta minä en näe taaksepäin, vaikka minä kääntyisin tässä, niin minä en näe taaksepäin. Siellä ei ole, siellä ei ole mitään muuta kuin kaikki on vanhaa, kaikki on mennyttä. Kaikki on paketoitu. Aivan kuin lähtisin ylittämään valtamerta.

10   3 750 kuuntelua
Kuunnelma

Kuin kalat karusellissa 29.07.2012

11:23

Minä palasin siihen, siihen yhteen kesään juuri näissä ajatuksissa ja tämä on hyvin merkillinen kesä ollut ja, mutta se että mikä on merkillistä, niin eihän kaikkea voi sanoa. Eihän nykyään ihmiset käytä aurinkovarjoja juuri lainkaan, ne kulkevat tuolla ja polttavat päänsä ja niistä tulee hulluja monesta kesällä.

9.67   4 721 kuuntelua
Kuunnelma

Suutari ja violetti huone 24.11.2012

12:46

Minä en ole varma, mutta nyt minusta tuntuu, että minä kuulen tömps, tömps, tömps, jotakin töminää, suutari tömistelee lunta kengistään. Kohta kuuluu se pimpeli, pompeli, pimpom, pimpom. Minusta se suutarin katse on aina niin erilainen. Sellainen, se muuttuu, kylällä hän katsoo ihan eri lailla ihmisiä kuin sinua.

10   1 431 kuuntelua
Kuunnelma

Vuoren tytär 18.06.2013

12:49

Ne pienet miehet, pienen pienet miehet, ne nauravat, ne laulavat, ne juovat, ne nauttivat, ne tanssivat, ne horjuvat, ne heiluvat ja ne kaatuvat ja niitä pelottaa. Niitä pelottaa nousta kuumalle povelle, niitä pelottaa nousta polvelle, niitä pelottaa kohdata reisi, niitä pelottaa kohdata nainen. Näin minä olen käsittänyt ja kyllä se varmasti pitää paikkansa.

7   0 388 kuuntelua
Copyright-huomautus:
Kaikki materiaali Mikseri.netissä on suojattu tekijäinoikeuksilla ja kansainvälisillä sopimuksilla.
Voit kopioida tätä materiaalia ja tehdä siitä kohtuullisen määrän kopioita VAIN omaan käyttöön.
Materiaalin UUDELLEENTUOTTAMINEN, LEVITTÄMINEN ja JULKINEN ESITTÄMINEN on kielletty ilman asianosaisen henkilön lupaa.