Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Lähetetyt biisikommentit

Yhteensä 413 kommenttia.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Cravestoalytuzum - Tunnen 03.08.2007

Cravestoalytuzum - Tunnen
Melodisesti varmaan ihan pätevää kamaa, ainakin siihen osastoon on panostettu. Yleissoundi on omituisen pumppaava, hyvinkin häiritseväksi asti. Suorastaan pilaa tämän biisin joissain kohdissa. Yksittäisistä soundeista voisi noista akustisista instrumenteista kommentoida yhtä ja toista. Ainakin pianosoundi voisi joissain kohdissa olla parempi. Laulusoundi ei oikein toimi, ja kuuluu säröttävän huipukohdissa. Onhan tässä monenlaista mahtipontista emotioonaalista ekspressiota, jota ei monista biiseistä löydy. Sinänsä ihan lupaava tuote, kunhan vokaalit ja soundin saisi haltuun paremmin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele FEL - Hasekki 03.08.2007

FEL - Hasekki
Hauskoja rytmisiä kikkailuja löytyy. Melodiat ovat sopivan vainoharhaisen kuuloisia tähän biisiin. Rumpusoundit toimivat periaatteessa melko hyvin, synasoundit hieman huonommin. Rakenne jää hieman epäselväksi, jää eräänlainen sillisalaatti-yleiskuva tästä. Eli kaikenlaista tässä on, mutta kokonaisuus on jotenkin irrallaan ja hajallaan.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Lepakkotiimi - Kantapään kautta 03.08.2007

Lepakkotiimi - Kantapään kautta
Joo, vokaalipuoli on siedettävä, joskaan ei mitenkään erityisen vakuuttava. Tosin suomenkielinen räp ei ole oikein koskaan kiinnostanut itseäni. Sanomaltaan biisi on tympeää valistusta. Tällainen minimalistinen perussynabiitti on, varsinkin näin vanhemman hiphopin ystävälle aika kuivaa kuunneltavaa. Muutenkin taustassa saisi olla enemmän mielenkiintoa. Kokonaisuutena aika keskitasoa oleva räp-biisi, ei varsinaisesti surkeakaan, muttei myöskään häikäise mitenkään. Parantamisen varaa siis olisi siellä-täällä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Van der Phunck - Almost Human 03.08.2007

Van der Phunck - Almost Human
Hehe, 50-luvun mahtipontisten scifikauhuelokuvien kiero estetiikka on kyllä hyvin alleviivatusti esillä noissa puhesämpleissä. Todellakin, puheenpätkät ovat tässä biisissä keskeisessä ja tärkeimmässä osassa. Muut osat, biitti ja synat eivät saavuta samanlaista iskuvoimaa eivätkä sellaisenaan riitä olemaan erityisen mielenkiintoisia. Tosiaankin, elektronisten tuotantojen tyypillinen ongelma - tarinan ja sisällön puuttuminen ei ainakaan tätä biisiä vaivaa. Kokonaisuutena melko mielenkiintoinen biisi kuunneltavaksi. Sopivan mittainenkin on.

Kommentti kappaleesta Kuuntele DuO KäSäMä - Kountry vesa 02.12.2007

DuO KäSäMä - Kountry vesa
Haha. Country on genrenä banjoineen itsessään niin vitsikäs ja humoristinen, että vokaalien jokseenkin lattea huumorintaju ei haittaa yhtä paljon kuin muuten. Vokaalipuoli muutenkin kuulostaa biisin kompastuskiveltä. Tausta on toteutettu oikein hauskasti ja pirteästi. Varsin toimivaa naljailumusiikkia.

Kommentti kappaleesta Kuuntele DuO KäSäMä - Funkypankki 15.01.2008

DuO KäSäMä - Funkypankki
Letkeää menoa. Hauskan kuivat soundit. Vähän säädettävää olisi miksauksessa; vokaaleista taitaa myös kuulua välillä aika paha pop-ääni. Kieron melodramaattista diskohuumoria viljellään lyriikoiden ja välipuheiden kohdalla. Vähintäänkin omituista. Tämähän on teekkarihuumoria. Sovitus ja sävellys ovat melko kevyt-iloisesti toteutettuja, osa musikaalisista ratkaisuista suorastaan herättävät huvistusta. Tästä tuotannosta muodostuu jonkinlainen amatöörinettihuumori-jälkimielikuva. Hassua siltikin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Minimirangaistus - Trollit hyppii silmille! 03.08.2007

Minimirangaistus - Trollit hyppii silmille!
Hah, varsin tyypillinen treenikämppänauhoitus - puuroinen ja epätasapainoinen lofisotku. Toisin kuin joskus 70-luvulla, nykyään ei mielestäni ole kunnolla perusteltua suorittaa huonosoundisia tallenteita. Meininki on kuitenkin ihan letkeä ja jossain määrin huumorimieltäkin kuuluu läpi - nämä pelastavat paljon. Tämä bändi toimisi varmaan parhaiten jonkinlaisissa 80-luvun -henkisissä bileissä livenä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Routaraja - Yö on kaunis kasvoillasi 24.07.2007

Routaraja - Yö on kaunis kasvoillasi
Hauskan raa'at soundit. Äänimaailma/sovitus on varsin erikoinen ja pitää mielenkiintoa yllä. Välillä tosin nousee esille joitain miksauksen epätasapainoisuuksi. Vokalistin tyyli on varsin erikoinen ja luo osaltaan kokonaisuuden omaperäistä imagoa. Ei varsinaisesti mitään hittikamaa - eikä yrittänekään olla - vaan mieluumminkin musiikkia jota ahdistunut mieli kuuntelee yöllä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Flies Around The Light - Blame 03.08.2007

Flies Around The Light - Blame
Soundissa turhaa rähjäisyyttä. Sinänsä meininki on letkeää ja rullaavaa, mutta jotenkin väkinäinen yleiskuva tästä kuitenkin jää. Tiettyä energisyyttä ja positiivista asennetta tässä kyllä on. Ehkäpä tällainen musiikkityylin faneille suunnattu täytebiisi. Kokonaisuutena tuote on ehkä enemmän kuin yksittäisten osien summa, muttei kuitenkaan riitä säväyttämään biisinä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele G.O.R.E. - You = Disease 03.08.2007

G.O.R.E. - You = Disease
Onpas jyräävä meininki ja varsinkin kitarasoundi. Soitanto on hyvin hallussa. Vokalismi lienee tässä genressä melko hyvin onnistunutta, aggressiivisuus ei kuulosta ininältä tai puuroiselta örinältä, vaan toimii. Kitarasoolo oli kylläkin pettymys - tässä genressä soisi pidempää/parempaa sooloa? Kokonaisuutena kuvittelisin tämän olevan mitä parhainta mättöä genren ystäville.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Microtheft - Tamy - Que Pena / Tanto Faz (Microtheft remix) 03.08.2007

Microtheft - Tamy - Que Pena / Tanto Faz (Microtheft remix)
Miellyttävää yömusiikkia. Soundit kohdallaan ja miksaus/sovitus yms. toimii hyvin. Biisin rakennekin on sujuva eikä oikeastaan mikään nouse häiritseväksi. Ehkäpä basso- ja basarisoundi ovat hiukan liiankin pehmeitä... Tjaa, makuasia. Remiksin toimivuudesta on hankala sanoa mitään, sillä alkuperäistä ei ole vertailukohtana. Joitain tyylikkäitä vokaaliefektejä tästä löytyy. Kokonaisuutena hyvinkin toimivaa housea.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Re-Pulse - Moment In Ecstasy 24.07.2007

Re-Pulse - Moment In Ecstasy
Toimivan kuuloista soundia. Ei löydy mitään varsinaista negatiivista sanottavaa soundimaailmasta tai sovituksesta. Myös muutamia mielenkiintoa lisääviä yksityiskohtia löytyy, joka on hyväksi ja edustaa asiallista tuotantoa. Soitantokin on nähdäkseni hyvin hallussa, joten siitä ei sen enempää. Biisinä tämä on melko perinteinen ja jossain määrin persoonaton, mutta radiokelpoinen metallibiisi. Kaikki toimii, mutta ei sisällä mitään erityisen huomiota herättävää tai mieleenpainuvaa. Näistä lähtökohdista voisi saada vaikka mitä aikaiseksi, mikäli bändistä saisi enemmän omaperäisyyttä irti.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Turingin poppikone - Veikko (akateeminen versio) 24.07.2007

Turingin poppikone - Veikko (akateeminen versio)
Hah. Tässäpä biisi, jossa on sanoma. Ehkäpä joitain lyriikan ratkaisuja olisi voinut kirjoittaa "puhtaammaksi" sujuvamman yleiskuvan luomiseksi. No joo. Tälläinen näennäis-unplugged sopii mielestäni hyvin biisin tyyliin. Kertsin synasoundi on hauska ja näppärä. Hehe, kertsi onkin omituisella tavallaan mieltäylentävä ja menevä. Vokalistin epävakaa tyyli sopii tällaiseen kieromieliseen tuotteeseen. Soundimaailmaa voisi ehkäpä vähän hioa hifimmäksi ja siistimmäksi. Sopivan älytön biisi.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Somnam - Satellight 24.07.2007

Somnam - Satellight
Hmm. Omituinen soundi. Miksauksessa luulisin olevan parantamisen varaa. Samoin soundit muistuttavat pääosin jotain ysäri-workstationin sisäistä demobiisiä. Tarvittaisiin lisää jonkinlaista studiovelhoilua. Arvostaisin, jos vaikkapa nuo pianoinnit soitettaisiin dynaamisemmin ja inhimmillisemmin - tuossa muodossa ne jäävät liian ohjelmoidun kuuloiseksi. Sama pätee rumpuihinkin - varsin itseääntoistavia ja emootiovapaita tyyliltään. Enemmän ekspressiota odottaisin tällaista genreä edustavalta biisiltä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele TOB - What If 20.03.2008

TOB - What If
Hah, sekalaisten progerokkien, trashien ja metallien jälkeen mitä kommenttiringissä on tullut vastaan, tämä todellakin on kevyttä. Vokalistin ääni on varsin erikoinen. Vokalistin tyyli lieneekin tämän projektin erikoisuus. Laulaja myös vaikuttaa suoriutuvan roolistaan kohtuullisen hyvin, vaikka englainniksi lauletaankin. Äänimaailma ei ole aivan paras mahdollinen eikä erityisen tasapainoinen, mutta ajaa asiansa. Biisin kitarariffi varmaan jää kohta päähän soimaan... On kevyttä ja iskevää kevytrokkia/poppia.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Marccus - So Bizarre 24.07.2007

Marccus - So Bizarre
Äh. Yleensä en lyriikkaan pahemmin kiinnitä huomiota, mutta tässä nousee esille sanoman turha naiivius. Lienee tyylilajin ominaisuus. Soundi ja sovitus ihan ok ja toimiva. Elektronisten ja akustisten elementtien vastakkainasettelu lisää voimaa biisiin ja on yllättävänkin toimiva ratkaisu. Kertsissä on tiettyä potentiaalia, joka pakkotoistolla (vaikkapa radiosta) ja mahdollisesti pienellä tuotannon hienosäädöllä voisi saada jonkinlaisen kesähitin aseman. Kevyttä rallatusta.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Electric Lady Band - Emma tieda 28.07.2007

Electric Lady Band - Emma tieda
Miellyttävän kuuloista bluesahtavaa mitäliegenreä. Kitarismi on hyvin hallussa solistilla. Sounditkin toimivat - ei valittamista. Kaikin puolin hyvää fiilistelymusiikkia. Tyylilleen ominaisesti biisi ei kuitenkaan nouse esille hittibiisien tavoin, vaan toimii lähinnä/parhaiten taustalla.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Veritaikina - Peppulan Palokunta 17.05.2007

Veritaikina - Peppulan Palokunta
Ääh. Tämä on aika outoa. Jos biisin sisällössä tai lyriikoissa oli/on jotain humoristista, niin se ei kyllä pahemmin kuulu noin epäselvien vokaalien esittämänä. Miksauksessa olisi siis parannettavan varaa. Rumpukomppi kuulostaa omituisen nykivältä. Jotenkin hutaistun kuuloinen kokonaisuus.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Radio Pohmelye - Klassika 15.05.2007

Radio Pohmelye - Klassika
Varsin kummallista musiikkia. Puhesämplet ovat vitsikkäitä. Soundi ei tosiaan ole paras mahdollinen, mutta se ei toisaalta liene tarkoituskaan tässä. Tämä vetää sanattomaksi.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Somnam - River of Perdition 15.05.2007

Somnam - River of Perdition
Biisin pelkistetty meininki kuulostaa jokseenkin ankealta ja haalealta. Varsinkin rumpupuoli sekä soundien että ohjelmoinninkin osalta ei vakuuta. Tässä voisi olla joko akustiset rummut tai sitten avoimesti konemaiset konerummut, nyt ne eivät oikein toimi kumpanakaan. Melodiat toimivat tässä tuotannossa huomattavasti paremmin kuin muu tuotanto. Vokaalit ovat näppärä lisä, mutta olisivat voineet olla rohkeammin esillä. Kokonaisuutena tässä biisissä olisi mielestäni vielä jalostettavaa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Gary "the Finn Rock" Blue - First Jam (on Friday night) 21.03.2008

Gary
Hehe, tähän kun laittaisi vielä tuskaisen sedän vaikeasta elämästä narisevat vokaalit päälle, niin olisi mainio bluespläjäys. Harmi kyllä, tämä jää instrumentaaliksi. Sinänsä kohtuullisen tyylikkään kuuloista, mutta pelkillä kitaroilla soitettu, yksinkertaisten teemojen ympärillä pyöriskely ei välttämättä riitä pitämään aktiivisen kuuntelun mielenkiintoa yllä erityisen hyvin ja siksi biisin voikin kokea tasapaksuksi. Kitarasoundit tosin ovat mielenkiintoisia ja sikäli onnistuneita.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Westis - aural progression 28.07.2007

Westis - aural progression
Mukavia pädejä. Piipittävän synan sijalla olisi alussa voinut olla jotain kiintoisampaa soundia. Muutenkaan kaikki synasoundit eivät aivan vakuuta laadullisesti. Melodioiden ja niitä tukevien rytmitysten runsaus ja kirjavuus on varsin tyylikästä. Sama pätee myös rikkaaseen valikoimaan erilaisia kokonaisuuteen sopivia soundeja. Biisin feikkilopetus 3:45 olisi voinut toimia myös varsinaisena lopetuksena. Sen jälkeen ei kuulostaisi mitään ratkaisevan uutta tapahtuvan. Kokonaisuutena varsin toimivaa, leppoisaa ja melodista elektronista musiikkia.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Carbon Sounds - A new era 17.05.2007

Carbon Sounds - A new era
Melodiat ja sovituksen taaskin hyvin hallussa tässä biisissä. Vauhdikas rumpukomppi on tyylikäs, klassisuutta modernisoiva lisä tähän. Ilmeisestikin tämä tuotanto sopisi erittäin hyvin jonkin oscar-voittaja-tyyppisen elokuvan taustamusiikiksi. Biisi on kenties lyhyehkö, mutta teeman esittelynä varmaan riittänee. Suuremman kokonaisuuden osaksihan tämä lienee tarkoitettu.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Somnam - F:lower Scent Frequencies 23.04.2007

Somnam - F:lower Scent Frequencies
Alkaa rauhallisesti jättipädillä. Tuon siniaaltoleadin olisi voinut häivyttää sujuvamminkin kuin vain feidaamalla uuden elementin alta. Ja sitten se feidautuu takaisin. Äänimaailma on ihan mielenkiintoinen, mutta hieman osuvamminkin olisi voinut valita synasoundit. Rytmiosasto on mielestäni hieman epäjohdonmukainen. Bassotaajuudet taitavat sotkeutua itseensä välillä... Tuossa viiden minuutin kohdalla saapuva kitarointiosuus on hyvin erikoinen ratkaisu. Melodiat sinänä ovat biisissä ihan ok, mutta käytännön toteutus on hieman hapuileva ainakin tässä vaiheessa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Carbon Sounds - Approaching danger 26.04.2007

Carbon Sounds - Approaching danger
Hienon kuuloista soundtrackia. Pidän erityisesti alkupuolen sovituksesta, ja tuo pizzicato-ratkaisu on tyylikäs. Biisin varsinaisesti käynnistyessä mennään enemmän perinteiselle ja odotettavissa olevalle linjalle. Melodiat toimivat tässä hyvin. Kaikin puolin asiallista tuotantoa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Turingin poppikone - Veikko 26.04.2007

Turingin poppikone - Veikko
Biisi on erityisen pahaenteinen. Tässä on myös tietynlaista camp-kauhuelokuvan meininkiä vihellyksineen. Soundi on tosin hiukan rähjäinen ja ei-niin-hyvin-miksattu. Ihan hauska idea, mutta toteutus voisi olla parempikin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Sound Purification - Flèches D'amour 23.04.2007

Sound Purification - Flèches D'amour
Ihan näppärää synamusiikkia. Miksaus on pääpiirteittäin ok, mutta jonkinasteinen hifismi voisi olla voimakkaammin läsnä. Sovitus ja ohjelmointi on toteutettu hyvin. Aina silloin-tällöin käyntiin pärähtävä rähjäinen rumpubreikki on erikoinen ratkaisu tässä genressä. Mitään avoimesti esillä olevaa lead-linjaa tästä ei varsinaisesti löydä, joten ensisijaisesti taustamusiikkikamaa tämä lienee. Toisaalta taustamusiikiksi biisi voisi olla hyponoottisempi ja repetitiviisempi.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Dreamcase - Crazy Sliding On The Ice 29.03.2009

Dreamcase - Crazy Sliding On The Ice
En ymmärrä noita snareja, joihin on lisätty phaser-efekti. Se on väärin. Toisaalta se on omiaan lisäämään tuotantoon kieroutunutta fiilistä. Biisissä onkin omituisen vinoutunut tunnelma ja kitaran melankolinen - suorastaan hypnoottinen - vingutus on omiaan viemään kuuntelijan psykedeeliseen transsiin. Tavallaan ihan mukavaa kuunneltavaa näin lauantaiyönä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Electrical Shaman - Man who always fall... 15.05.2007

Electrical Shaman - Man who always fall...
Haha. Todella letkeä meininki ja konerummut. Alkupuoli on elämänmyönteinen ja hyväntuulinen. Tosin äänimaailma voisi olla laadultaan parempi, se toisi myös biisin idean paremmin esille. Tämän jälkeen saapuu projektille tyypillistä reversoitua kamaa (kitara?) ja outo meno jatkuu kumman soinnuttelun kera. Kuulostaa jonkun 50-luvun eksperimentaalisen B-scifikauhuelokuvan äänimaailmalta. Kieroa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Metalshit - The Unspoken Truth 15.05.2007

Metalshit - The Unspoken Truth
Joo, koskettava balladi onkin. Tämä kerettiläinen stereokuva vokaaleissa ja kitaroissa häiritsee varsin kiitettävästi. Epämukavaa, erityisesti kuulokkeilla. Rumpalointi ja kitarointikin kuulostavat varsin urheilullisilta ja genreen sopivilta. Sinänsä varmaan ihan hyvin toteutettua tällaiseksi musiikiksi. Pituus sopiva.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Metalshit - Power of a Word 23.04.2007

Metalshit - Power of a Word
Äh, biisin stereokuva on erityisen häiritsevä tässä biisissä. Erityisen epämukava kuulokkeilla. Biisin yleissoundi/miksaus on muutenkin aika rähjäisen ja räkäisen kuuloinen. Lähinnä negatiivisessa mielessä siis. Hieman yliampuvaa siis soundiosastolla. Lyriikoista ja vokaaleista ylipäätään on varsin hankalaa saada mitään selvää - ilmeisesti siksi lyriikoiden lisääminen biisi-infoon on perusteltua. Kokonaisuutena aika epämiellyttävä perusmetallimättö.

Kommentti kappaleesta Kuuntele DISTRACT RESORT - Controlled By Medicine 10.04.2007

DISTRACT RESORT - Controlled By Medicine
Hieman 80-luku tulee tästä mieleen. Aika menevä ja energinen biisi on. Soundit ok, mutta ehkäpä jotain modernia, hiotumpaa soundia voisi odottaa. Ihan toimiva perusralli, jonka kuuntelu ei erikseen häiritse muttei myöskään herätä mitään ajatuksia.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Muistikuva - Oma tie 23.04.2007

Muistikuva - Oma tie
Teknisesti varsin asiallisen kuuloista materiaalia. Laulusuoritus on toimii hyvin tässä. Biisin elementtien rytmitys ei välttämättä ole erityisen iskevä, mutta tässä genressä se tuskin merkitsee paljoa. Sävellyksenä biisi on melko keveä perusrock - hyvin rullaa eteenpäin. Ei mitään erityisen mieleenpainuvaa, mutta selkeää radiosoittokamaa siltikin. Biisin pirteä yleismeininki myöskin plussaa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Muistikuva - Matkalla 13.04.2007

Muistikuva - Matkalla
Soundi ja tuotanto on tässä sen verran tasokas, että sitä sopii esitellä biisi-infossa. Ammattimaista. Toisaalta sovitus on myös aika peruskamaa, eikä mitään erityisen omaperäisiä ratkaisuja ole tehty. Tämä pätee myös vokalistiin, joka on hyvin tyypillisen kuuloinen iskelmätyyppinen vokalisti. Biisi on varsin hyvin rullaava peruspop, jota voisi kuvitella sellaisenaan kuulevansa RadioNovan kaltaisilta, hieman ikääntyneemmille suunnatusta radiosta, mutta on samalla jokseenkin persoonatonta.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Sound Purification - Distant Lightwaves 13.04.2007

Sound Purification - Distant Lightwaves
Chilliksi turhan aggressivista on, varsinkin rumpujen osalta. Rummut eivät mielestäni tue tämän biisin kokonaisuutta parhaalla mahdollisella tavalla, vaan ovat hieman ristiriidassa muun kanssa. Soundimaailma on muilta osin kohtuullinen, varsin melodinen, muttei varsinaisten soundien osalta kovinkaan kekseliäs tai vaikuttava. Lisämielenkiintoa olisi tarjonnut vaikkapa erikoisemmat ja mielikuvituksellisemmat synasoundit.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Radio Pohmelye - The Spaghettification of Dr Vostok 26.04.2007

Radio Pohmelye - The Spaghettification of Dr Vostok
Haha, Dr. Vostok. Meininki on sopivan kiero ja psykedeelinen. 1.30 paikkeilla saapuva synasoundi jokseenkin nousee esille tästä sovituksesta, muiden elementtien ollessa lähinnä tunkkaisia ja tummasävyisiä. Yleissoundi on juuri sellainen mitä sopii olettaa tällaisen tyylisessä musiikkituotannossa - ei oikeastaan mitään hifiä. Ehkäpä tässä biisissä olisi voinut olla jokin voimakkaampi perusidea kuin nämä improvisaatiohenkiset fiilistelyt.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Nobelskaja Priz - Njet Datsun vGeorgia 13.04.2007

Nobelskaja Priz - Njet Datsun vGeorgia
Yllättävää, että taas tulee kommenttiringissä tätä venäläishuumoria. Tämä on tosin hieman selkeämmin tunnistettavissa vitsiksi/huumoribiisiksi. Biisistä jotenkin puuttuu päämäärä tai idea. Pelkkä datsunin hokeminen ei vielä riitä ihmisten hauskuttamiseen, vaikka se hauska sana onkin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Electrical Shaman - Diamond 10.04.2007

Electrical Shaman - Diamond
Hehe, tämäpä omituista tuotantoa. Nämä kuulokekuuntelijaa häiritsevät ääripanoroinnit ovat tässä(kin) läsnä. Ihan mielenkiintoista tilutusta tässä on, hienoja rähinä-ääniä ja reversoidun kuuloisia kitarointeja. Tuotteeseen olisi voinut saada lisää mielenkiintoa sisällyttämällä jonkinlaisen punaisen langan tai pointin tähän vapaan improvisoinnin lisäksi.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Argon - One day 13.04.2007

Argon - One day
Soundi ei ole kovinkaan vakuuttava tässä biisissä. Kuulostaa hieman tunkkaiselta ja tasot eivät välttämättä ole kunnossa. Kuten usein tyypillistä täällä, instrumenttien soitto on kuitenkin paremmin hallussa. Sävellyksenä/biisinä ei mitenkään erityisemmin jää mieleen, mutta muutamia mielenkiintoisia ratkaisuja tässä kyllä on. Ei siis olla menty aivan tylsimpien kaavojen mukaan, mikä on positiivista.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Stonecold Zombie - Sikamälsää 13.04.2007

Stonecold Zombie - Sikamälsää
Kummallinen loudnessmainen soundi tässä. Ihan hyvin toteutettua punkpoppia tämä kyllä on muuten. Teema on iloisen naiivia teiniä, kuitenkin varsin hallitussa ja tavallaan oivaltavassa muodossa. Biisi rullaa sujuvasti eteenpäin ja on tietyssä määrin meneväkin. Kokonaisuutena yllättävän toimiva. Sopivan pituinen.

Kommentti kappaleesta Kuuntele DISTRACT RESORT - Freak Me 02.04.2007

DISTRACT RESORT - Freak Me
Suhteellisen aggressiivisen kuuloista rokkia. Vaikuttaa melko hyvin soitetulta tämä. Myös soundi/miksaus on toimiva. Vokaalityyli ei vakuuta kaikissa tilanteissa, mutta rullaa kuitenkin suurimman osan ajasta kohtuullisesti. Kokonaisuutena biisi on aika peruskamaa, ei erityisen uraauurtavaa tai omaperäistä, mutta hyvin toteutettua.

Kommentti kappaleesta Kuuntele The Dead Musicians Society - Who am i 10.04.2007

The Dead Musicians Society - Who am i
Tyylikästä vokalismia ja äänimaailmaa alussa. Metalliosuus on hiukan perus-, ei mitään maatajärisyttävän erikoista, mutta toimivaa kuitenkin. Soundit hyvät, soitanto asiallinen. Pääosassa tässä projektissa on taidokas naisvokalismi, joka ikään kuin nostaa tämän keskivertomikserimetallin yläpuolelle. Mukavaa kuunneltavaa. Lopussa oleva efektinomainen jazzpätkä on erikoinen lisä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele The Dead Musicians Society - The way we breed 13.04.2007

The Dead Musicians Society - The way we breed
Äänimaailma efekteineen on, kuten muissakin tämän projektin biiseissä, mitä hienoin. Luovat tehokkaasti tunnelmaa. Tämä biisi on hieman tasapaksu, varsinkin verrattuna joihinkin edellisiin tässä projektissa, mutta soitanto ja tulkinta kuitenkin toimivat sen verran hyvin, että biisi kokonaisuutena on varsin asiallinen.

Kommentti kappaleesta Kuuntele The Dead Musicians Society - My anxiety 02.04.2007

The Dead Musicians Society - My anxiety
Hyvin tunnelmallista ja paikoin varsin tyylikkäästi toteutettua rokkia. Vai metalliako lie? Biisin dynamiikkavaihtelut ja pienet yksityiskohdat siellä-täällä sekä vokalistien laaja ekspression kirjo tekevät tästä biisistä hyvin mielenkiintoisen kuunnella, vaikka henkilökohtaisella tasolla tämä sisältääkin paljon sellaista, josta en yleensä innostu. Vokalismisuoritus tässä on kyllä eritisesti mainitsemisen arvoista, hyvin emotionaalisesti latautunutta. Tästä genrestä vähemmän kiinnostuneelle tämä biisi on sangen positiivinen yllätys.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Disco-Elvis - Move 12.03.2007

Disco-Elvis - Move
Hehe, aika vitsikästä. Vokaalisoundi/tyyli on suorastaan psykedeelinen. Soundista: bassopuoli kuulostaisi olevan erityisen sotkuinen, ei oikein tahdo saada mitään selvää mitä siellä tapahtuu. Miksauksessa ja joissain soundivalinnoissa olisi mielestäni korjattavaa. Biisi sinänsä on lähinnä kummallinen. Jää aika hämmentynyt jälkifiilis tästä...

Kommentti kappaleesta Kuuntele Sad Circus - Halo 12.03.2007

Sad Circus - Halo
Aika miellyttävänkuuloista tuotantoa. Rakenne ja soundit ovat kohdallaan ja toimivat. Kuten myös soitanto. Sovitus/äänimaailma on hieno. Biisin keskeisin elementti on tietysti vokalismi, joka onkin varsin korkeaa tasoa. Varsin positiivinen yllätys.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Honey Mober - Champagne Coctail 13.03.2007

Honey Mober - Champagne Coctail
Rytmipuoli on biisin parasta antia. Bassolinja vetää tyylikkäästi. Joku kummallinen vokaaliräkätys alkoi parin minuutin kohdalla - tämän olisi ehkä voinut jättää poiskin. Möreissä vokaaleissa on mielestäni liikaa korostettu bassoa. Kosketinsoitinkuviot ovat asiallisia ja kuljettavat biisiä eteenpäin hyvin. Hihatien filtterisweepit eivät kuulosta täysin luontevilta. Mutta kokonaisuutena ihan kuunneltavaa chillouthousea.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Somnam - Winternights 03.03.2007

Somnam - Winternights
Melodisesti ihan näppärän oloinen tuote. Miellyttävää tunnelmointia. Rätinä on kyllä häiritsevä. Ilmeisesti peräisin rytmisestä kitarasoinnuttelusta. Sen olisi varovaisella editoinnilla voinut saada poiskin, looppihan tuo lienee? Siinä samassa olisi voinut harkita myöskin rytmikitaran doubletrackingia eloisamman stereokuvan saavuttamiseksi. Yleissoundi tuntuu välillä olevan vähän liiankin tummasävyinen; esimerkiksi pianossa olisi voinut olla kirkkaampikin soundi. Tai sitten melodia soitettu korkeammalta oktaavilta... Biisi loppui vähän karkeasti.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Snakepath - I thought you were the one (but then I got bored) 05.11.2007

Snakepath - I thought you were the one (but then I got bored)
Hämmentävä kokonaisuus. Tässähän on Nintendosoundejakin. Mä en välttämättä allekirjoittaisi tällaisen musiikkityylin mahdollisia meriittejä. Tulee vaikutelma viisastelusta. Näkisin, että olisi ratkaisevasti antoisampaa, jos tämän biisin sisällöstä olisi kehitetty kourallisen erillisiä, itsenäisiä kappaleita. Mutta anyways, luinpa artistisivulta genren määritelmän, ja ilmeisesti tässä on juuri sitä haettu, mitä tästä löytyy. Musiikinpätkät, joita tässä on käytetty, ovat paikoin kiintoisia ja kohtuullisen hyvin toteutettuja. Siksi voisi olla turhauttavaa, mikäli näistä kappaleista ei ole "kokonaisia" versioita olemassa. Riippumatta genren tavoitteista, minusta tämä on sellaisenaan vain kokoelma demoja tai jonkun psykedeelisen videon taustamusiikkia.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Project Peter - Off Story of Stori 04.03.2007

Project Peter - Off Story of Stori
Heh, hauskaa retrosynailua. Sovitus on erittäin minimalistinen ja alleviivaava, ehkä liiankin. Sävellyksestä on hankala ottaa selvää, kuulostaa improvisoidulta. Biisin esittelytarina on hauska, viitannee muuan tasohyppelypeliin? 1:50 kohdalta alkava "sekoilu" on mielestäni biisin mielenkiintoisin ja parhaiten toimiva osuus. Pieni postprosessointi miksausvaiheessa esim. efektien lisäämisen muodossa (esim. varovainen delay/kaiku/chorus) olisi voinut olla biisille eduksi, ainakin kuuntelukokemus olisi hifistyneempi.

Kommentti kappaleesta Kuuntele psykoosi - Ethnic 15.05.2007

psykoosi - Ethnic
Synaefektit ovat mielestäni tämän biisin parasta antia. Alkupuolella olevat perkussiot myös toimivat. Jossain minuutin kohdalla alkava kevyt rumpalointi on kenties tarpeeton fiilistelybiisiin. Muuten kyllä luo ihan mukavan tunnelman tämä biisi. Synapädi saisi kylläkin olla mielenkiintoa paremmin ylläpitävä. Jotain pidempikestoista animaatiota siis saisi olla mukana siinä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Malvo - Valheet 03.03.2007

Malvo - Valheet
Aggressiivista mättöä on. Selkeästikin soitto ja muu on hallussa. Genressään varmasti erittäin toimivaa tuotantoa. Mikään pop-hitti tämä ei ole, joten mitään mieleenpainuvaa tai tarttuvaa tästä ei oikeastaan löydy. Varmasti parhaimmillaan livenä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Nbc - Poika 02.03.2007

Nbc - Poika
Suomiräpiksi lienevät vokaalisuoritukset asianmukaisia ja toimivia. Käsiteltävä aihe lyriikoissa ei kuitenkaan pahemmin innosta. Kertosäe on väsyttävä. Välijuonnot ovat hauska yksityiskohta. Soundeiltaan biisi on tavallaan "moderni" ja eksperimentaalisuuskin tässä hieman kuuluu räpille (ilmeisesti) ei-ominaisten soittimien runsaassa käytössä. Itse en tosin miellä synamaisemia räptuotantoon sopivaksi. Kokonaisuutena tämä kuitenkin on sujuvasti rullaava paketti.

Kommentti kappaleesta Kuuntele RRP: Greatest Hits Vol 2 - Papa 03.03.2007

RRP: Greatest Hits Vol 2 - Papa
Aika tyypillisen oloista suomirokkia. Toteutus on kyllä ihan asiallisen oloinen. Soundissa tai soitannossa ei löydy mitään selkeitä virheitä, joihin viitsisi takertua. Lyriikka ja aihesisältö kylläkin saa itseni (taaskin) lähinnä haukottelemaan. Kertosäe kylläkin on omalla kierolla tavallaan tarttuva.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Mustaruhtinas - Kunnialla Kohti Kuolemaa 14.03.2007

Mustaruhtinas - Kunnialla Kohti Kuolemaa
Soundit ovat kyllä erittäin treenikämppämäiset. Viimeistelemättömän demon kuuloinen biisi siis. Aika urheilullinen rumpali bändissä kuulostaa olevan, rumpaloinnista plussaa. Vokaalisuoritus menee genren malliin. Kokonaisuutena biisi on kyllä varsin aggressiivinen ja vauhdikaskin, mutta silti biisistä jää lähinnä sotkuinen ja puuroinen jälkifiilis. Kohtalainen genressään.

Kommentti kappaleesta Kuuntele S. Ojanen - Uskotteko ihmiseen? 13.03.2007

S. Ojanen - Uskotteko ihmiseen?
Näppärän kuuloinen biisi. Miksaus ja kenties sovituskin ovat tässä biisissä aika mitäänsanomattomat, peruskamaa. Stereokuvaa voisi olla. Laulusuoritus toimii. Soitossa ei vikaa, mutta hieman tylsähköä on tällainen kitarointi sellaisenaan. Sävellys on varmasti tämän tuotteen vahvimpia puolia. Arvelisin, että "tuotetumpi" versio biisistä toisi näitä ominaisuuksia paremmin esille.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Apiskuko - I feel alive (radio edit) 02.03.2007

Apiskuko - I feel alive (radio edit)
Ensimmäisenä tästä tulee huomattua miksauksen keskinkertaisuus. Kuulostaa sotkuiselta ja jopa epäjohdonmukaiselta. Vokaalit eivät pysy aivan linjassa muun sovituksen kanssa. Soitanto ei ole huonoa, muttei säväytäkään. Biisi on hiukan tasapaksu ja perinteinen rock-mättö. Mielenkiintoinen yksityiskohta biisissä on saksofonisoolo, joka jokseenkin yllättää tässä genressä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Carbon Sounds - Suspense 22.02.2007

Carbon Sounds - Suspense
Käytetyistä lofi-tyyppisistä rumpusoundeista pidän paljon. Teknisesti mielestäni varsin onnistunut. Toisaalta ns. hiiviskelykohtaukseen tämä biisi voi olla rumpuineen liian "cool" ja vauhdikas. Pelkät taustaefektit ja mahdollisesti basso tukisivat hiiviskelykohtauksen dramaturgiaa todennäköisesti paremmin. Itsenäisenä tuotteena biisi on harmillisen lyhyt eikä kunnolla rakennu mihinkään.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Division XIX - Synti 30.07.2007

Division XIX - Synti
Mielenkiintoisesti siirrytään tyypillisestä huutometallista erikoisen synkkiin tunnelmiin biisin sisällä. Soundimaailma on varsin ok, joskaan ei myöskään erityisen inspiroiva. Välillä soitettavat pädit luovat biisiin hienon kontrastikohdan särökitaroihin nähden. Kokonaisuutena biisi on hyvin toteutettu ja soitettu, sisältäen myös muutamia omaperäisiä ratkaisuja, joista plussaa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele HOLY THE PAGAN POEMS - FRIENDENSTEIN 14.03.2007

HOLY THE PAGAN POEMS - FRIENDENSTEIN
Soundaa kohtuullisen hyvältä. Hillitty tunnelma on luotu tähän. Fiilistelevää tuotantoa. Soitanto ja muu tekninen puoli on varsin hyvin hallussa, myös vokaalit toimivat. Sävellyksenä biisi on melankolinen, ei varsinaisesti tarttuva, mutta tyylikäs. Parhaimmillaan luomaan tunnelmaa taustamusiikkina.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Insani Dei - Ikuisuuden varjo 04.03.2007

Insani Dei - Ikuisuuden varjo
Yleissoundi ei paras mahdollinen. Jotenkin kumma sijoitus stereokuvassa ja tilantuntu on. Vokaalit ovat turhan piilossa aika-ajoin. Soitanto toimii suurimman osan ajasta. Biisi heittää välillä johonkin kummaan tahtilajiin, jota en ymmärrä. Tavallaan näppärä yksityiskohta sekin. Tässä biisissä on sinänsä potentiaalia, mutta käytännön toteutus voisi olla jalostuneempi.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Giuse - Credo 23.04.2007

Giuse - Credo
Tämäpä kummallista musiikkia. Hyvin onnistuu kyllä luomaan erikoisen tunnelman. Vokaalikikkailu on melko hyvin toteutettua. Omaperäisistä melodioista plussaa. Pituudeltaan melko lyhyt. Vähän demomainen jälkimaku jää tästä - ehkäpä tarvitsisi lisäos(i)a ja sitä kautta enemmän valmista biisiä muistuttavaa rakennetta.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Denyall - Random Victims 22.02.2007

Denyall - Random Victims
Yleinen äänenlaatu on aika rähjäinen ja sotkuinen. Jossain vaiheessa miksausta on jokin mennyt vinoon. Sävellyksenä varmaan ihan kohtalainen. Plussana mainittakoon, että biisi kyllä kuulosti tutulta edellisen kommentointikerran jäljiltä, joten biisi ei ainakaan unohdu samantien. Naislaulajan ääni on mielenkiintoisen ja kenties tämän projektin vahvuus. Soitanto on ihan toimivaa myös.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Sonicmind - Face Off 04.03.2007

Sonicmind - Face Off
Aika vauhdikkaan ja aggressiivisen kuuloista metallia. Soitanto on mielestäni onnistunut hyvin, kaikki toimii hyvin. Biisi sinänsä on hieman peruskaman oloista, mutta silti hyvin toteutettua. Vahva esitys. Tunnelma nousee loppua kohti tyylikkäästi. Tavallaan yllättävänkin mieluisaa kuunneltavaa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Behind Closed Doors - Cowboy 14.03.2007

Behind Closed Doors - Cowboy
Melkoisen aggressiivista mättöä. Soitannon osalta vaikuttaa homma olevan varsin hyvin hallussa. Soundiltaan toimiva, mutta ehkäpä hieman liian meluisa yleiskuva jää tästä. Sävellyksenä biisi on vauhdikas, mutta jokseenkin tasapaksu. Mitään erityisen omaperäistä tässä ei ole, mutta ihan asiallisesti biisi seuraa genreään. Varmastikin parhaimmillaan livenä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Hannulan Peikko - Sprechen Sie Deutsch? 14.03.2007

Hannulan Peikko - Sprechen Sie Deutsch?
Heh, pitipä oikein erikseen käydä katsomassa, mikä genre tämä on olevinaan. Aika häiriintynyttä meininkiä. Ehkäpä biisin yleissoundi on turhan rähjäinen ja sotkuinen mieluisan kuuntelukokemuksen saavuttamiseksi. Soitanto ja meininki on sopivan humalainen tällaiseen. Omalla kierolla tavallaan aika hauska ja omaperäinen biisi itse asiassa. Positiivinen poikkeus kommenttiringin tyypilliseen tarjontaan.

Kommentti kappaleesta Kuuntele RRP: Greatest Hits Vol 2 - Päiväunihiekkaa 28.01.2007

RRP: Greatest Hits Vol 2 - Päiväunihiekkaa
Jaaha, tässä on tätä sanomarokkia. Itseltäni sanoma menee aina enemmän tai vähemmän ohi, joten siksi tällainen, asiasisältöön perustuva musiikkituotanto ei ainakaan sen vuoksi tee erikseen vaikutusta. Soundiltaan ihan kohtuullinen. Soitanto vaikuttaa toimivan. Muutamat synamaiset soundit välissä ovat piristävä lisä muuten hyvin pitkälti genrelle tyypillisiä ratkaisuja seuraavaan sovitukseen.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Radio Pohmelye - (Dr Vostok Goes to) Sugarcandy Mountain 20.01.2007

Radio Pohmelye - (Dr Vostok Goes to) Sugarcandy Mountain
Erikoinen efektoitu vokaalisoundi kiinnittää huomion välittömästi. Rumpusoundit ovat toisaalta turhan sotkuisia, mutta toisaalta hienon vintagehenkisiä. Tulee 60/70-luku mieleen. Rytmikitaroiden soundi on jotenkin liian puhdas ja siisti verrattuna muihin sovituksessa oleviin elementteihin. Soitanto kuulostaa sujuvalta ja toteutus on muiltakin osin varsin asiallinen. Lopetus voisi olla sujuvampikin, tai soolorymistely voisi jatkua pidempään.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Necessary_Evil - Regenesis 20.01.2007

Necessary_Evil - Regenesis
Kummallinen nalkuttava bassorumpu. Lienee aika rajusti ekvalisoitu. Soundit ovat aika ahtaan oloisia, miksaus voisi olla paremmin toteutettu. Soitantohan tässä kuuloistaisi olevan kohtuullisen asiallinen ja vokaalitkin toimivat. Kokonaisuutena biisi on kuitenkin jokseenkin vaivalloisen kuuloinen, ehkäpä rakenteen muutos vaikuttaisi. Turhan paljon tuota perus-kitarariffittelyä tässä on.

Kommentti kappaleesta Kuuntele elica - Maljapuhe 24.01.2007

elica - Maljapuhe
Miellyttävän kuuloiset rummut. Tunnelmallista on. Taustan pädi(t) ovat tyylikkään vähäeleisiä. Nasaalit poikavokaalit pilaavat tunnelman suhteellisen tehokkaasti. Basso kuulostaisi syövän bassorummun iskun pois. Kokonaisuus on hieman hämmentävä. Vokaalit ovat varsin päällekäyviä ja iskeviä, mutta muu tausta on rauhallinen ja fiilistelevä. Tämä toimisi mielestäni paremmin kevyenä instrumentaalisena fiilistelybiisinä ja vokaalit erikseen jossain muussa biisissä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Celestial Aeon Project - Hymn of Twilight 20.01.2007

Celestial Aeon Project - Hymn of Twilight
Perkussio-osasto on mielestäni tässä tuotteessa parasta. Omaperäinen bassosoundi. Pädit ja muut melodiset elementit ovat suurimmaksi osaksi toimivia ja tyylikkäitä. Vokaalit eivät aivan vakuuta, vaan kuulostavat hiukan kolkoilta. Näin mahtipontisessa ja leveässä, akustistyyppisessä sovituksessa on outoa kuulla piano, jota ei ole nauhoitettu/sovitettu stereona. Kyseinen piano ei ole aivan paras ratkaisu biisin lopetukseksi.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Control Banned - No Place Like Home 18.01.2007

Control Banned - No Place Like Home
Kevyttä ja pehmeää rokkia/poppia. Soundaa puhtaalta ja siistiltä, itse asiassa sangen miellyttävä kuuntelukokemus. Soitantokin pelaa hyvin yhteen sekä yksittäiset instrumenttisuoritukset ovat vakuuttavia; kaikin puoli asiantuntevaa ja osaavaa tuotantoa. Biisi ei ole erityisen päällekäyvä eikä iskevä, sopii fiilistelyyn kenties. Tällaista Groove FM-kamaa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele DuO KäSäMä - Kaikki on toisin 15.01.2007

DuO KäSäMä - Kaikki on toisin
Heh, harvoinpa täällä valssia kuulee. Toteutus on asiallinen eikä soitannossakaan pahemmin vikaa ole. Tällaista vähäeleistä huoltoasemamusaa. Lyriikat ovat kyllä aika kummallisia, mutta huumoribiisi lienee tavoite...

Kommentti kappaleesta Kuuntele Jürgen Vorhaut & Eisenstang - Mitä ikinä 13.01.2007

Jürgen Vorhaut & Eisenstang - Mitä ikinä
Urkusoundit tuovat sovitukseen jotain omaperäistä. Miksaus on hieman keskinkertainen. Vokaalit ovat välillä liian esillä. Soitanto vaikuttaa muuten kohtuullisen toimivalta, mitään selkeitä ja häiritseviä virheitä ei ole. Kelpo perusrokkia.

Kommentti kappaleesta Kuuntele PahaTuuli - Uni 20.01.2007

PahaTuuli - Uni
Todella vauhdikasta mättöä. Soundeissa on jotain epätasaisuuksia, mutta se tukee tavallaan biisin meininkiä. Kertsi on kuitenkin eräänlainen antikliimaksi, siinä ei mielestäni ole onnistuttu saamaan aikaiseksi riittävän iskevää ja tarttuvaa melodiaa. Mutta tällaisena aggressiivisena pop/rock-mättönä tämä toimii muuten varsin hyvin. Livenä parhaimmillaan.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Takalo & Turunen - Huuto, silta hiljainen 28.07.2007

Takalo & Turunen - Huuto, silta hiljainen
Varsin kieron kuuloista kamaa. Biisin yleissoundi on hiukan kumiseva sekä etäinen. Äänimaailman lisäkehittely olisi parantanut kuuntelukokemusta ratkaisevasti. Vokaalisuoritus on hyvin omaperäinen - kuulostaa lähes epäluonnolliselta. Tästä plussaa. Loppuvaiheen perkussiorymistely lisäsi biisiin tarvittavaa vaihtelua ja dynamiikkaa. Kokonaisuutena jää aika sumea fiilis tästä biisistä - sopii hyvin psykedeeliseen fiilistelyyn.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Takalo & Turunen - Kyynelvirta karjatilalla 12.01.2007

Takalo & Turunen - Kyynelvirta karjatilalla
Mielenkiintoisia soundeja. Tunnelman luomisessa on onnistuttu jossain määrin, tosin kummalliset ja päällekäyvät vokaalihuudahdukset latistavat välillä tunnelmaa aika tehokkaasti. Häiritseviä. Tässä projektissa itseäni eniten epämiellyttää heikko soundi/äänenlaatu, vaikka lofista olisikin kyse. Kuuntelunautinto olisi huomattavisti parempi, mikäli soundi olisi "hifimpi", ja silloin erikoiset sovitukselliset ratkaisut sekä omaperäisyys nousisivat helpommin esille ja tuotanto kokonaisuudessaan olisi helpommin lähestyttävä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Mustaruhtinas - The fall of heavenly kingdom 15.01.2007

Mustaruhtinas - The fall of heavenly kingdom
Aika tyypillistä (amatööri)blackmetallia. Yleissoundi on hiukan kummallinen ja sotkuinen - voisi olla järeämpi ja siistimpi. Laulu menee tyylilajille ominaisesti - örinä ainakin kuulostaisi olevan hallussa. Jes. Peruselementithän tässä ovat kunnossa, toisaalta biisi ei erotu erikseen ainakaan genren sisällä. Rumpuaminen on varmasti urheilullisesti soitettu, mutta lisämusikaalisuus ja -tarkkuus olisi hyväksi.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Mustaruhtinas - Plaguebearer 13.01.2007

Mustaruhtinas - Plaguebearer
Miksaus ei vakuuta. Rummuista kuuluu vain snare. Vokaalit eivät oikeastaan kuulu. Kitarointi lienee kohtuullista, mutta aika varovaisilla vesillä liikutaan. Perusriffiä mielenkiintoisempaa voisi olla kitaroinnissa. Heh, örinä/rääkyminen on kyllä aika blackmetal-henkistä, mutta jotain jää silti puuttumaan. Ei kaikkein iskevimpiä blackmetal-tuotantoja, joita olen kuullut.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Takalo & Turunen - Syysretki seurassa ystäväin 07.01.2007

Takalo & Turunen - Syysretki seurassa ystäväin
Aika erikoinen biisi tässä vaiheessa. Fiilistelevä improvisaatio kuuluu vokaaleistä läpi. Biisi jatkuu ehkä turhan pitkään. Erikoinen kokonaisuus kaikin puolin. Soundista taasen, heikohko äänitystekniikka/soundi/miksaus ei välttämättä oikeuta biisin lokerointia lofi-genreen. Tai päinvastoin. Haluaisinpa kuulla tästä parempisoundisen version.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Takalo & Turunen - Jumalallinen henkäys alttarisyvänteessä 15.01.2007

Takalo & Turunen - Jumalallinen henkäys alttarisyvänteessä
Heh, sama meno jatkuu. Tällä kertaa vokalismi on hiukan helpommin lähestyttävä - tästähän löytyy lyriikkaakin. Meininki on kevyt ja improvisoidun oloinen. Rähjäinen lofisoundi häiritsee yhä. Tunnelmallinen biisi tämä silti on, suorastaan hypnoottinen. Sopivan mittainen tällaiseksi.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Routaraja - Sydänmaa 07.01.2007

Routaraja - Sydänmaa
Suhteellisen toimivan oloista suomirokkia. Kokonaisuus on aika hyvin hallussa - soitanto ja soundit toimivat. Vokalistilla on omaperäinen tapa tulkita - värisevä äänenkäyttö jää mieleen. Pizzicato-tyyppinen soolosoundi lienee erikoinen ratkaisu sovituksessa tämän genren puitteissa. Ihan mukavaa kuunneltavaa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Janei - Kung Tse 15.05.2007

Janei - Kung Tse
Hienolta kuulostava akustinen kitara. Sopivasti panoroitu, muutenkin stereokuva toimii. Soundimaailmasta pidän, joskin aina välillä soiva bell-tyyppinen soundi ei oikein istu tähän sovitukseen ainakaan tuossa muodossa. Varsin hyvin toteutettua ja miellyttävänkuuloista tuotantoa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Dr.Groove - I Need IP 08.01.2007

Dr.Groove - I Need IP
Hehe, IT-huumoria countrysävellyksessä. Tämä varmaankin, kuten biisin esittelyssäkin esitetään, on erityisen sopiva tietyn kohderyhmän pikkujouluihin ja vastaaviin juhlatilaisuuksiin. Vokaalityyli on hauskan puuroinen ja tyylilajiin sopiva. Soitanto, sovitus ja rakenne kuulostavat sangen taidokkailta - mistään pikaisesti hutaistusta huumoribiisista ei selvästikään ole kyse. Keveä meininki.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Joonas Y Experience - Pelimusiikkia 30.07.2007

Joonas Y Experience - Pelimusiikkia
Tästä tulee mieleen keskiaikainen festivaali. Soundimaailma on hiukan ankean kuuloinen, mutta sovitus toimii muuten. Melodiat ovat jossain määrin toisteliaita - "oikeilla" soittimilla ja livemmin soitettuna kiinostavuutta ja animaatiota voisi lisätä. Ellei pointtina ole olla jonkinlainen kiero tietokonepelin menu-musiikki, jota loopataan, saisi biisissä olla dynamiikan vaihtelujakin. Tässä ei välttämättä ole sellaisenaan aineksia 4.5 minuuttiin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Rasta Psygedelia - am I Grazy? 01.01.2007

Rasta Psygedelia - am I Grazy?
Heh, alusta tulee mieleen 90-luvun keskivaiheen eurodiskoiluihmeet. Erityisesti vokaalisample on suorastaan stereotyyppinen. Biisin rakenne on outo - ainakaan erilaisten osien määrästä ei voi valittaa, mutta ns. koherenssi puuttuu. Kuuntelijalle jää epäselväksi, miten biisin kuuluu edetä, koska eri osien välille ei muodostu johdonmukaista kokonaisuutta. Soundit ovat kohtuulliset, mutta kuulostavat välillä halvalta - jotain säätöä voisi vielä tehdä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Malvo - Rangaistuslaukaus 13.01.2007

Malvo - Rangaistuslaukaus
Livedemoksi varsin asiallinen soundimaailma ja soitanto. Aika toimiva rymistely. Vokaalien tullessa mukaan, biisi muuttuu turhankin vauhdikkaaksi mätöksi. Ei mitään erityisen mieleenpainuvaa metallia, mutta selvästikin genre ja kokonaisuus ovat hyvin hallussa tämän projektin tekijöillä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Celestial Aeon Project - Faire 06.01.2007

Celestial Aeon Project - Faire
Keveää soundtrack-musaa, kuin suoraan jonkun keskieurooppalaisen, maaseudulle sijoittuvan draama-tv-sarjan tunnarista/taustamusiikista. Melodiat ovat sopivan maalailevia, mutta kuitenkin mieleenpainuvia. Sovituksen tekee mielenkiintoiseksi runsas perkussioiden käyttö ja folkmaiset lead-instumentit. Selkeästikin asiantuntevasti totetettu kokonaisuus. Ilman visuaalista tukea tämän biisin anti kuitenkin jää vähäiseksi, sen verran "varovainen" ja vähäeleinen on tämä tuote.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Lepakkotiimi - Lehmipoika 25.01.2007

Lepakkotiimi - Lehmipoika
Vitsikäs redneckmeininki. Yleisesti ottaen, soundiltaan ei ole aivan paras mahdollinen mutta kohtuullinen. Sovitukselliset ratkaisut ovat tietyssä mielessä omaperäisiä. Western-teema piristää hyvin usein persoonatonta genreä. Vokalismi rullaa melko sujuvasti eteenpäin. Kokonaisuutena aika näppärästi tuotettu maalais-suomihiphop.

Kommentti kappaleesta Kuuntele The Charming Stranger - No Stone Unturned 26.12.2006

The Charming Stranger - No Stone Unturned
Itse asiassa varsin miellyttäväsoundinen biisi. Tällainen lofimainen äänimaisema toimii hyvin tässä genressä. Jatkuva looppaava ja ilmeisesti muuttumaton rytmi ei toisaalta tarjoa kauhesti virikkeitä koko biisin ajaksi. Osaltaan tuohon vaikuttaa jokseenkin improvisoidun oloinen rakenne - erilaisia elementtejä tulee ja menee ilman selkeää johdonmukaisuutta (voi olla myös genren ominaisuus, en tunne tätä genreä). Mutta, kokonaisuutena sangen vakuuttavaa näpertelyä tämä kyllä on.

Kommentti kappaleesta Kuuntele DuO KäSäMä - Kalevan joulu 13.01.2007

DuO KäSäMä - Kalevan joulu
Öh, joululaulu? Tässä vaiheessa vuotta voi kokea, että joululaulujen kuuleminen on varsin rasittava tapahtuma. Lähtökohta ei siis tee vaikutusta, sesonkimusiikkia. Naurettava alkupuhe on aika korni, siitä tulee välttömästi vaikutelma halvasta huumoribiisistä. Mutta toteutus on muuten sujuva ja toimiva. Vokaalityyli on välillä epävakaa ja huojuva, myös tulkinta keinuu melko vapaamielisesti. Ehkäpä vakavammalla mielellä toteutettuna tämä olisi ihan pätevä perusjoululaulu, tässä muodossa biisistä kehittyy lähinnä ristiriitaisia ajatuksia.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Ghost Trio - Voces intimae 13.03.2007

Ghost Trio - Voces intimae
Varsin toimivan kuuloista rokahtavaa musiikkia. Soitanto toimii hyvin ja muutenkin musikillinen suoritus on hyvin hallussa. Myös miksaus toimii, mutta vokaalisoundi on aika omaperäinen. Sävellyksenä ihan hieno, tosin kokonaisuutta ja rakennetta voisi mielestäni jalostaa pidemmällekin, biisi ei oikein tunnu saavuttavan tavoitettaan. On myös lyhyehkö.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Ghost Trio - Air Out 17.05.2007

Ghost Trio - Air Out
Tämän projektin muistan nimenomaan tuon vokaalisoundin perusteella. Biisi on toteutettu ammattitaidolla, kaikki osat oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan. Miellyttävä tunnelma rakentuu tässä. Sävellyksenä biisi on varsin musikaalinen ja erikoinenkin - ei ainakaan peruskamaa, josta plussaa, vaikkakaan ei myöskään erityisen mieleenpainuva.

Kommentti kappaleesta Kuuntele King Kaxl (and the No Good Duo) - (Here Comes) the No Good Duo and Mr Carter 26.12.2006

King Kaxl (and the No Good Duo) - (Here Comes) the No Good Duo and Mr Carter
Soundimaailma on 60-lukulaisen naiivia. Retrosoundia on ilmeisesti haettu tässä? Näppärän kuuloistahan se on, ja melodista. Soitanto vaikuttaa olevan hyvin hallussa, ja vokaalit erityisesti sopivat hyvin tähän. Voisi olla pidempikin, tuntui loppuvan kesken. Toisaalta biisistä jää hieman tyhjä olo - se olisi voinut kehittyä enemmän lopussa tai loppua kohti.

Kommentti kappaleesta Kuuntele TPA - Intro 14.03.2007

TPA - Intro
Hmm... intro? Tästä on sellaisenaan varmaankin hankala sanoa mitään kovin rakentavaa, jos tämän on tarkoitus olla (albumin?) intro. Soundaa ihan kohtuulliselta, mutta yleissoundi voisi olla jalostuneempikin. Jossain määrin biisi myös rakentaa tunnelmaa. Synasoundit eivät välttämättä parhaita mahdollisia. Biisi on hyvin mahtipontinen, ehkäpä liiankin. Toiminee introna, mikäli laitetaan sopivaan kontekstiin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Tahtomo - Musta todellisuus (demo) 30.01.2007

Tahtomo - Musta todellisuus (demo)
Hah, vokaalisuoritus on mahtipontisuudessaan jokseenkin humoristinen. Melodiassa on tiettyä melankolisuutta, mikä on plussaa, koska nykyään/näköjään useissa biiseissä melodiapuoli jää taka-alalle. Joo, kohtuullisen sujuvan kuuloinen kokonaisuus, tällainen energinen mättö.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Tahtomo - Tuomio (demo) 24.01.2007

Tahtomo - Tuomio (demo)
Soundiltaan ei kovinkaan vakuuttava. Vokaalisoundi on kumma. Soitanto toimii kohtuullisesti. Biisi ei pahemmin nouse genren muista edustajista esille. Aika peruskamaa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele T.Rautakari - Sormimorsio 14.03.2007

T.Rautakari - Sormimorsio
Hauskan nakuttavat rumpusoundit/ohjelmoinnit. Soundimaailma on omalla naiivilla tavallaan ihan toimiva. Vokaalisuoritus lienee parasta tässä biisissä. Sävellys ja lyriikat ovat melko toimivaa materiaalia - hieman erilaisella sovituksella uppoaisi tehokkaasti Radio Novan kuuntelijoihin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele King Kaxl (and the No Good Duo) - The Devil and Mr Carter 12.12.2006

King Kaxl (and the No Good Duo) - The Devil and Mr Carter
Tässä taitaa yleistaso olla aika matala? Noh, sangen mielenkiintoinen sovitus. Soundipuoli voisi olla parempikin. Rummuista puuttuu tiettyä iskua, ehkä basson puute aiheuttaa. Biisi on kyllä mukavan fiilistelevä, suorastaan hypnoottinen. Uruilla soitettu riffi on hauska ja menevä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Randomtalks - Home No Here 18.01.2007

Randomtalks - Home No Here
Jää vähän puuroinen ja sotkuinen mielikuva tästä äänimaisemasta. Massiivinenhan se soundi tosin tavallaan on. Kitarointi kuulostaa aika sujuvalta ja sovituskin toimii - joitain omaperäisiä ratkaisujakin löytyy. Häiritseväksi biisissä jää vokaalien puuttuminen, tässä muodossa tuote on "taustamainen" eli varsinainen lead-intrumentti puuttuu; kitaratkin vetävät pääasiallisesti vain rytmillisiä linjoja. Melodiat rullaavat kyllä muuten varsin sujuvan oloisesti eteenpäin. Selkeästikin hittibiisin tausta.

Sivu: 1 2 3 4 5