Seuraavassa muutamat leffa-arvostelut leffoista, jotka ovat maininnan arvoisia (lähinnä kuitenkin leffateatterissa näkemäni..). =)
___________________________________________________________________________________________

Isi hoitaa (Daddy Day Care) 31.8.2003

Lähtökohta elokuvassa on aika perus-tyyppinen. Iskä käy töissä, äiti kotona ainoan pojan kanssa. Jo alussa osat vaihtuvat ja isä jää työttömäksi ja äiti palaa takaisin työelämään. Tässä kohtaa äiti unohdetaan kokonaan. Isä saa kaverinsa (joka myöskin potkittu pois) kanssa idean: perustetaan päivähoitopaikka!
Kaikki ei tietenkään suju ongelmitta, kuten tämän tyyppisissä elokuvissa on tapana käydä..
Leffa oli viihdyttävä, muttei kovinkaan massasta eroava. Jotkin perusideat oli toteutettu jopa ala-arvosesti ja siksi kokonaisuuskin vaikutti paikoin kököltä. Ilmaiseksi leffaksi Isi hoitaa sopi vallan hyvin, ja mahdollisen lapsen kanssa tämän voisikin mennä maksullisesti katsomaan, mutta ei juuri muuten.
Musiikki elokuvassa on perus lastenkomedia-kamaa. Joitakin tuttuja biisejä on myös käytetty, mutta musiikki tukee lähes jatkuvasti yleistä hälinää, kuten kunnon lastenkomedioissa kuuluu.

| juoni · | musiikki ··· | viihdyttävyys ··· | kokonaisuus ··½ | ___________________________________________________________________________________________

Pirates of the Carribean - The Curse of the Black Pearl 2.9.2003

Ennakko-odotukset leffasta eivät olleet kovinkaan korkealla, mutta pitihän tämäkin sitten käydä katsomassa (tuli kuulemma luvattua jo keväällä). Taas sai huomata ettei ennakkoluuloisuus leffojen kohdalla kannata.

Tarinan päähenkilöitä ovat orpopoika William Tyler, sekä kuvernöörin (?) tytär Katherine. Heidän elämäänsä tulee sotkemaan Black Pearl -niminen merirosvolaiva sekopäisine miehistöineen, sekä tämän jälkeen vielä sekopäisempi ex-merirosvokapteeni Jack Sparrow. Will ja Jack lähtevät yhdessä pelätyn, mustapurjeisen ja -tarinoiden mukaan- kirotun Black Pearlin perään, molemmat omista syistään. Matkan aikana porukka lisääntyy ja salaisuuksia paljastuu. Noin kahden ja puolen tunnin aikana reissataan leffan muutaman tapahtumapaikan väliä ristiin rastiin yhä uudestaan, mutta toisto ei tunnu junnaukselta vaan juoni etenee sopivasti leffankin edetessä.
Tarinan ehdoton johtohahmo on kuitenkin Johnny Deppin esittämä Jack Sparrow (kuten kaikista lehdistäkin saa lukea). Andy McCoymainen olemus sekä osuvat vitsit ja murjaukset tukevat omalta osaltaan leffan muutenkin rentoa kokonaisuutta. Erikoistehosteet ovat loistavia, sillä näyttävien räjähdysten ja massiivisten kohtausten sijasta leffassa on keskitytty kikkailemaan kirouksesta aiheutuvien ilmiöiden toimivuudella.

Klaus Badeltin säveltämä musiikki on sopivan mahtipontista tämäntyyppiseen elokuvaan. Musiikki tukee kohtauksia lähes täydellisesti ja osaa virittää oikeaan tunnelmaan. Leffan tunnusmelodiakin on mieleenpainuva jota tulee hyräiltyä päässään vielä leffan jälkeen.

Pirates of the Carribean oli kokonaisuudessaan sekä näyttävä, viihdyttävä että mieleenpainuva. 2½-tuntinen elokuva kuullostaa pitkältä, mutta kelloa ei tämän elokuvan aikana tarvitse vilkuilla. Ehdottomasti paras huvipuistolaitteen filmatisointi kautta aikojen!

HUOM! Tämä leffa kannattaa katsoa LOPPUUN asti! (niin monet nykyään lähtevät teatterista kesken pois..)

| juoni ···· | musiikki ····½ | viihdyttävyys ····· | kokonaisuus ····½ |
___________________________________________________________________________________________

Infernal Affairs (Wu Jian Dao) 16.10.2003

Infernal Affairs on nykyisin nähtyihin verrattuna varsin poikkeava kiinalainen elokuva. Siinä ei taistella hidastettuna, eikä jutella henkeviä tai ratkota päättömiä ihmissuhdekuvioita. Se muistuttaa lähinnä amerikkalaista toimintaa, mikä ei monellekaan itämaiselle leffalle ole tyypillistä.

Juonikuvio etenee paloittain. Ensin elokuvasta ei ota mitään tolkkua, vaan kaikki nuo identtiset itämaalaiset sekoittuvat toisiinsa ja kun vielä lisätään 10 vuoden aikaharppaus, ei katsoja enää erota kuka henkilöistä on kuka. Pikkuhiljaa alkaa paitsi juoni selkeytyä, myös näyttelijöiden piirteet erottua. Puolen välin jälkeen alkaakin jo ymmärtää, mistä elokuvassa on kyse.

On kaksi puolta, "hyvät" ja "pahat". Hyvät ovat poliiseja, joukoissaan erikoiskoulutuksen saanut Lau, jonka todellinen tehtävä kuitenkin on raportoida alamaailman pomolle poliisin tiedoista ja liikkeistä. Poliisin leivissä taas työskentelee Chan, jonka oma elämä on katkolla tämän liikkuessa diilereiden maailmassa urkkimassa tietoja poliisille. Pian molemmat puolet saavat kuitenkin selville ninsanotuista myyrästä ja vasikasta, ja sekä Lau että Chan saavat tehtäväkseen selvittää "oman puolensa" petturin. Loppu on erikoinen, sillä parikin "kyttää" sekä diileriä kuolee, jonka seurauksena Laun on helppo valita itselleen uusi puoli.

Toiminnantäyteisen juonen kyljessä kulkee pieniä ripauksia niin Laun kuin Chaninkin henkilökohtaisesta elämästä, jonka tarkoituksena ei ole olla keskeinen rakkaustarina, vaan lähinnä syventää henkilöiden persoonia. Varsinkin Chan osoittautuu todella säälittäväksi tapaukseksi. Kielen rinnalla tämä onkin ehkä suurin ero amerikkalaisiin elokuviin, joissa on usein totuttu näkemään elämää suurempia rakkaustarinoita kaiken kaaoksenkin keskellä.

Elokuvan ehdottomasti vaikuttavin kohta on kuitenkin se, kun Chan tapaa ylikomisario Wongin tapansa mukaan erään rakennuksen katolla. Samalla Lau tiedotaa asiasta omalle pomolleen, Samille ja koko alamaailman porukka lähtee selvittämään petturia. Chan pakenee maalaustelineellä ulkokautta, kun Wong kuvittelee selviäväsä pelkällä hissillä tunnistamattomana. Samin porukka tunnistaa kuitenkin viime hetkessä miehen ja kylmät väreet nousevat pitkin selkää, Wongin kohtalon paljastuessa..

Infernal Affairs on ulkoasultaan hyvin amerikkalainen, mutta nopeat ja hieman sekavat leikkaukset erottavat sen tavanomaisesta. Kiinalaiseksi elokuvasi Infernal Affairs ei ole lainkaan tylsä eikä hidastempoinen, vaan toimiva. Lisäväriä tuovat englanninkieliset pikkusanat, joita ei uskoisi kuuluvan kiinalaisen miehen suusta.

Elokuvan musiikki on toimiva ja mielenkiintoinen. Hieman tuntemattomampi säveltäjä on onnistunut löytämään juonea tukevan ja ennen kaikkea katsojan lumoavan tavan hallita musiikkia.

| juoni ··· | musiikki ···· | viihdyttävyys ···½ | kokonaisuus ··· |
___________________________________________________________________________________________

Herrasmiesliiga (The League of Extraordinary Gentlemen) 29.10.2003

Elokuvan ennakko-odotukset olivat suhteellisen korkealla. Trailerit näyttivät upeilta, lähinnä siis ulkoasullisesti. Elokuva täytti nuo odotukset suurin piirtein, muttei paljoa sen enempää.

Tarinan päähenkilö on Salomonin kaivoksista tuttu Allan Quartermain. Tämä halutaan mukaan projektiin, jossa seitsemän erilaista hahmoa pyrkii estämään ensimmäisen maailmansodan alkamisen 1900-luvun vaihteessa. M-niminen mies on jo koonnut yhteen vampyyri Mina Harkerin, kapteeni Nemon sekä näkymättömän miehen Rodney Skinnerin. Enää pitää suostutella Quartermain, Dorian Gray sekä torhtori Jekyll/mr. Hyde. Neuvokkaasta pikkupojasta nuoreksi vakoojaksii kasvanut Tom Sawyer tulee mukaan lähinnä omasta tahdostaan. Tavoitteena on estää itseään Phantomiksi kutsuvan arpinaamaisen miehen suunnitelma upottaa koko Venetsia Euroopan johtajien siellä kokoontuessa.

Tämä on elokuvan alkuasetelma. Itse juoni kuitenkin on monimutkaisempi, kuin ensin osaa odottaa. Ei niin, että sitä olisi vaikea seurata, vaan elokuva on jaksotettu kolmeen lähes täysin erilliseen osaan. Ensimmäisessä kerätään liiga kasaan, toisessa suoritetaan annettua tehtävää, mutta kolmas onkin täysin yllättävä. Yksi jos toinenkin tarinan henkilöistä osoittautuu muuksi kuin näyttää olevan, mikä johtaakin heidät täysin erilaiseen tehtävään täysin eri paikkaan. Näitä tapahtumia ei juurikaan näkynyt trailereissa.

Suurin osa hahmoista oli minulle aiemmin täysin tuntemattomia, ja niinpä olin kysellyt jo etukäteen ystäviltäni niistä. En tiedä auttoiko tieto elokuvan kannalta, sillä siinä kuitenkin esiteltiin kaikista olennaisimmat asiat. Elokuvan edetessä myös hahmot kehittyvät. Mr. Hydesta tulee kiltimpi ja rauhallisempi, sekä tästä ja kapteeni Nemosta tulee loppurytinöissä jonkinlainen parivaljakko. Myös Tom Sawyer ja oman poikansa menettänyt Quartermain kehittelevät eräänlaista isä-poika-suhdetta.

The League on kuin onkin visuaalisesti näyttävä elokuva. 1900-luvun vaihteen maisemat tuovat upean kontrastin kapteeni Nemon uusille keksinnöille, autolle ja sukellusvene Nautilukselle. Molemmat ovat upeasti muotoiltuja, valkoisia ja hopeakoristeltuja. Itse Venetsia taas on karun vanhanaikaisen näköinen.

Trevor Jonesin säveltämä musiikki oli sanalla sanoen keskinkertainen. Toisaalta se tuki elokuvaa, sillä sitä ei lainkaan huomannut. Toisaalta taas olisi kaivannut jotain perusteemaa, joka olisi tarttunutkin korvaan. Musiikki ei myöskään luonut sen vaikuttavampaa ilmapiiriä kuin mitä silmillä näki.

HUOM! Elokuvan loppuratkaisu, joidenkin keskeisten hahmojen kuolemisesta huolimatta, antoi sopivasti tilaa mahdolliselle jatko-osalle..

HUOM! Dr. Jekyll-Mr. Hyde-Dr Jekyll transformaatio on suorastaan pelottavaa katseltavaa...

| juoni ··· | musiikki ·· | viihdyttävyys ···· | kokonaisuus ···½ |

___________________________________________________________________________________________

Matrix Reloaded 5.11.2003

Reloaded muodostaa yhdessä Revolutionsin kanssa suuremman kokonaisuuden, pitkän jaetun elokuvan, joka muodostaa päätöksen ja vastauksen kaikelle sille jännitykselle ja epätietoisuudelle jonka Matrix loi. Matrix itsessään toimii täydellisesti yksin, mutta Reloaded tarvitsee parinsa. Se on tyyliltään erityyppinen kuin Matrix. Se päättyy kesken ja muutenkin kerronta on hajanaisempaa. Elokuva ei tahdo pysyä yhdessä kasassa, vaan pitää ponnistella pysyäkseen kärryillä.

Reloadedin kannalta katseltuna Matrix on kuitenkin vain alustusta. Siinä kerrotaan Neon kehitystarina, sekä esitellään Siion. Vasta Reloadedissa kuitenkiin päästään näkemään, mitä oikeasti on Matrixin sillä puolen. Siion saa ulkoasunsa ja uusia henkilöhahmoja tulee koko ajan lisää, sekä ihmisiä, että ohjelmistoja. Päähenkilönä pysyy silti edelleen Neo sekä tämän lähimmät ystävät. Edellisessä osassa kuolleiden tilalle tulleet henkilöt saavat myöskin oman osuutensa huomiosta. Koneiden uhasta huolimatta, eräänlaisena Neon henkilökohtaisena pääpahiksena pysyy Matrixista tuttu agentti Smith, tarinan ehdoton erikoispersoona.

Elokuvan keskeinen tarina kulkee Siionin ympärillä. Koneet ovat hyökkäämässä kaupunkiin ja se valmistautuu puolustukseen, joskin kovin epätoivoiseen sellaiseen. Morpheus uskoo vahvasti Oraakkelin profetiaan ja haluaa yrittää estää sodan Neon avulla, Matrixista käsin. Siellä taas seurueen esteenä on agentti Smith, joka on kokenut jonkinsorttisen vapautumisen ja pelaa nyt vain omaan pussiinsa. Smith on oppinut uuden näppärän tempun, itsensä kopioimisen.
Elokuvan kaava noudattelee pitkälti linjaa "juostaan ympäriinsä etsien ja taistellen". Neo, Trinity ja muut keskittyvät hoitamaan näyttävyyden ja filosofoinnin, Smithin pitäessä huolen huumorista. Jotkut taistelukohtaukset tuntuvat turhan ahdetuilta ja ylimääräisiltä, mutta jokainen ehdottomasti näyttävä. Ehdottomasti omaperäisin ja mielenkiintoisin taistelukohtaus käydään Neo vs. Smith ja Smith ja Smith ja Smith ja Smith... Ennen loppurytinöitä Neo pääsee tapaamaan Arkkitehtiä, Matrixin luojaa, vanhaa valkoista heppua monitorihuoneessaan. Kohtaus on mielenkiintoinen, tosin parillakin katsomiskerralla menee osa Arkkitehdin selityksistä ohi korvien, sillä huomio kiinnittyy liikaa taustoihin. Huone on nimittäin täynnä monitoreja jotka näyttävät kuvaa niin Neon historiasta, kuin mahdollisista vaihtoehdoistakin.

Elokuvan musiikki on loistavaa! Useimmiten se tukee tapahtumia riittävästi, mutta suuremmissa kohtauksissa myös musiikki löytää voimaa jostain, ja kohottaa tunnelman kattoon. Musiikki aiheuttaa paikoitellen myös kylmiä väreitä, ja se jos mikä, on hyvän elokuvamusiikin tunnusmerkki.

Kokonaisuudessaan Reloaded on viihdyttävä toimintapläjäys. Siinä on huumoria, joskin hitusen liian niukasti. Mukaan on saatu nyt myös romantiikkaa, joka kaikesta siirappiudestaan huolimatta, ei ole lainkaan siirappista. Neon ja Trinityn rakkasutarina kaaoksen keskellä, vaikuttaa täydelliseltä. Tuntuu, ettei maailmassa ole mitään niin suurta voimaa, kun Neon rakkaus Trinityä kohtaan. Uhka taas on tasapainotettu onnistuneesti koneiden ja Smithin välille. Pelkät koneet olisivat pelottava, mutta tylsä vastus, pelkkä Smith taas äärettömän mielenkiintoinen, muttei järin uhkaavan tuntuinen. Reloaded toimii hienosti, sen jaksaa katsoa useamminkin, mutta vasta yhdessä Revotulionsin kanssa se pääsee oikeuksiinsa.

| juoni ···½ | musiikki ···· | viihdyttävyys ···· | kokonaisuus ···· |

___________________________________________________________________________________________

Matrix Revolutions 5.11.2003

Matrix-trilogian kolmas ja viimeinen osa, Revolutions, jatkuu suoraan siitä mihin Reloaded jäi. Tämä aiheuttaa jo ensimmäiseksi sen, ettei elokuva toimi myöskään yksin kovinkaan hyvin. Tässä osassa ei juurikaan selitellä, eli ei tapahtumia eikä henkilöitä, sillä perusoletuksena on se, että katsoja on nähnyt myös vähintään Reloadedin, kuten kuuluukin. Nämä kaksi elokuvaa kun muodostavat yhden suuremman elokuvan.

Revolutionsin perusteema on sama, kun Reloadedissa, mutta syvennetympi. Niin koneet oikeassa maailmassa, kuin Smith Matrixissa ovat pääsemässä tavoitteisiinsa. Neo on kadonnut kooman kaltaisessa tilassa jonnekin Matrixin ja sen ohjelmointikeskuksen välille. Trinity ja muut lähtevät Reloadedista tutun Merovingin kautta häntä pelastamaan. Neo saadaankin pian takaisin ja tämä onkin vain alkuasetelma ja jatkoa Reloadedissa tapahtuneelle. Itse tapahtumaa, kuten montaa muutakaan vastausta kaipaavaa asiaa ei koskaan kuitenkaan selitetä. Tällä välin Siionissa valmistaudutaan koneiden kohtaamiseen.

Pelastaakseen Siionin, Neo ja Trinity lähtevät loppuen lopuksi kahdestaan koneiden kaupunkiin estämään sotaa sieltä käsin. Sota kuitenkin tällä välin alkaa, ja Neon ja Trinityn retki jätetään kokonaan huomiotta pitkäksi aikaa. Pääosan paikan valtaavat hetkeksi Siionin puolesta taistelevat miehet ja naiset. Koneiden hyökkäys Siioniin on näyttävä, joskin saattaa aiheuttaa tiettyjä mielleyhtymiä. Rytinään keskitytään pitkään ja hartaasti, ja koneiden ylivoimasta huolimatta ihmisillä näyttää menevän hyvin.

Neon pelastusaikeiden saadessa taas huomiota, paljastuu, että aluksessa on salamatkustaja. Yksi Smithin klooneista, joka on päässyt erään miehistön jäsenen ruumiiseen Matrixista, aiheuttaa Neolle ja Trinitylle ylimääräistä harmia. Mies puhuu ja käyttäytyy, kuten Smith, mutta Neo ja Trinity eivät kuitenkaan ymmärrä mistä on kysymys, ennen kuin vasta todella myöhään. Tämä on hieman epäluontevaa jo esim. Neolle, joka on aina hoksannut kaiken itse ja nopeasti muttei nyt näytä tajuavan millään. Molemmat kokevat kohtalokkaita hetkiä ja elokuva muuttuu hetkeksi todella surulliseksi. Neo kuitenkin pääsee kuin pääseekin koneiden kaupunkiin, ja aloittaa tehtävänsä täyttämisen. Koneiden kanssa kommunikointi käy liikkuvista Vartijoista koostuvan kasvojen muotoisen kumeaäänisen ja täysin älyttömän hahmon kanssa. Ratkaisu vaikuttaa epätoivoiselta, sillä koneilla ei ole mitään syytä haluta näyttää ihmiseltä puhuakseen ihmiselle. Näin kuitenkin käy ja Neo saa neuvoteltua koneiden kanssa. Tässä vaiheessa kiinnitetään taas huomiota täysin huomiotta jääneeseen Smithiin, joka on tällä välin kenenkään huomaamatta tai välittämättä vallannut klooneineen koko Matrixin. Neo esittelee Smitihin uhkana koneille, jotka järjestävät Neon taistelemaan Smithiä vastaan.

Taistelu Smithiä vastaan, suuri taistelu, loppurytinä, on lähes näyttävä. Se alkaa hienosti, tuhansien Smithien katseen alla, mies vastaan mies. Oraakkeliin kloonattu Smith, joka siis tietää tulevan, hoitaa taistelemisen yksin. Taistelu muuttuu älyttömäksi vasta, kun Neo ja Smith siirtyvät taivaalle akrobatioimaan. Edes takas lentely näyttää hieman luonnottomalta ihmisille, ja massiivisia törmäysaaltoja on käytetty liikaa. Koko kohtauksesta on pyritty saaman liian näyttävä niin, että loppuen lopuksi se vain vaikuttaa hieman teennäiseltä ja koko tyylikkyys ja loisto katoaa. Plussaa tuo vesisade ja Smithin "mr. Anderson, welcome back" sekä "it's inevitable" -kommentit. Taistelu päättyykin oudosti, Smithin voittoon, joka sitten kääntyykin häntä itseään vastaan. Matrix ja kaikki sen ihmiset palautuvat lopulta normaaliksi ja Neo täyttää profetian. Koneet perääntyvät Siionista ja ihmiset huokaavat helpotuksesta.

Kolmososa onnistuu romuttamaan lähes kaikki spekuloinnit loppuratkaisusta, Neosta ja profetiasta. Kaikki herkulliset yllätyskäänteet on sivuutettu ja ratkaisusta on tehty perus elokuvamainen ja ontto. Revolutions onnistuu jo yhdessä lauseessa mitätöimään Reloadedin koko Arkkitehti-kohtauksen, kun Oraakkeli vastaa Neon uteluihin "näh, se nyt vaan höpöttää". Myöskään lähes mitään Reloadedissa tapahtuvaa asiaa, jolle on itse keksinyt monta hienoa selitytä, ei koskaan selitetä. Ainoa hyvä puoli on Neon ja Trinityn rakkaustarinan kohtalo. Lähes kaikki muut saavat mitä haluavat. Paitsi Smith, jonka olemassa olo osoittautuukin lopulta kaikkein tärkeimmäksi. Smith luulee tuhoavansa ihmisrodun valtaamalla Matrixin, mutta onnistuukin vain pelastamaan sen, sekä luulee myös tuhoavansa Neon kloonautumalla tähän, mutta tuhoutukin itse. Ilman Smithiä ei siis profetiakaan olisi toteutunut.

Elokuva on ulkoasultaan edellisten osiensa tapaan upea. Kantavana teemana on edelleen taisteleminen, mutta nyt se on viety yhä kauemmaksi Matrixin tunnuspiirteestä, yli-inhimillisistä lähitaisteluista, lukuunottamatta Neon ja Smithin yhteenottoa. Musiikki jatkaa samaa linjaansa aiheuttaen niin kylmiä väreitä kuin kyyneliäkin.

Revolutionsista onnistuu silti löytämään jotain suurempaa, jos osaa etsiä. Keskustelutuokio ystävän kanssa saattaa tuoda esiin uusia puolia elokuvasta, ja toinen katselukerta saattaa tehdä saman. Ainakin on selvää, että Matrixin tarinalla on alkunsa ja loppunsa, alfansa ja omegansa, Arkkitehtinsä ja Oraakkelinsa. Matrixin tarina jäsentyy kokonaisuudeksi, joka ei jatku eikä laajene, vaan on saavuttanut huippunsa. Ei siis itse elokuva, vaan itse Matrix. Se on löytänyt tasapainon ja lopettanut rauhattoman liikehdintänsä, jota se on harrastanut liian kauan.

| juoni ··· | musiikki ···· | viihdyttävyys ···· | kokonaisuus ··· |

Reloaded + Revolutions
| juoni ···½ |

___________________________________________________________________________________________

Nemoa etsimässä (Finding Nemo) 3.12.2003

Nemoa etsimässä on jälleen yksi Disneyn ja Pixarin yhteistyönä tehty elokuva, jossa tällä kertaa pääosassa ovat kalat. Aihe on omaperäinen ja herättääkin kysymyksiä kuten "miten kaloista saa aikaan mielenkiintoisen tarinan?" Kyllä niistä näemmä saa.

Tarinan nimihenkilö, Nemo, on pieni vajaaeväinen Klovnikala joka joutuu eroon ainoasta perheenjäsenestään, isästään. Valtamerikammoisen isän tehtävä onkin lähteä etsimään kadonnutta poikaansa oman turvallisuutensakin kustannusella. Melko pian neulaa heinäsuovasta etsivä kala ystävystyy toiseen "eksyneeseen" kalaan, Doriin, jonka kanssa matkanteko sekä helpottuu, että vaikeutuu. Dori potee nimittäin lyhytmuistinmenetystä joka aiheuttaa monia vaarallisia tai vain huvittavia tilanteita. Matkalla tavataan niin kilpikonnia, kuin haitakin.

Toisaalla Nemo löytää itsensä hammasääkärin akvaariosta toinen toistaan oudompien kalapersoonien keskeltä. Lasimaljassa viruneet kalat suunnittelevat -ties kuinka monetta- pakoa, ja hommaan pistää vauhtia myös hammaslääkärin ilkeydestään tunnettu tytär, jolle Nemo on tarkoitus antaa lahjaksi.

Tarinasta puuttuu Disneyn leffoille ominainen "pääpahis", suurine suunnitelmineen sankarin päänmenoksi. Mitään järjestelmällistä uhkaa ei ole, vaan vaaratilanteet ovat erillisiä tapahtumia omine uhkineen. Juoni muistuttaakin jonkinlaista "kohellusketjua", jossa juostaan (tässä tapauksessa uidaan) vaarasta vaaraan. Samaa tapahtuu niin Nemolle, kuin Marlin-isällekin.

Vaikka juoni onkin lähinnä vain ruoto, on sen ympärille kasattu paljon sellaista, jonka takia elokuvan katsoisi uudestaankin. Kaikki elokuvan henkilöt ovat jollain tapaa kiehtovia, hauskoja tai muuten mielenkiintoisia. Kiehovin hahmo on kuitenkin Dori, jonka kohellukset yhdistettynä Marlinin pelkoihin ja järkevyyteen tuottavat monia tilanteita, joita katsellessa vähintäänkin hymyilyttää.

Elokuvan musiikki on hyvin juonta tukeva ja osittain jopa koominen. Nemoon on sekoitettu myös muualta tuttuja musiikkeja, kuten Psykon suihkukohtauksen vinkuva kitinä, kun hammaslääkärin tytär tulee käymään. Tuntuu etteivät elokuvan tekijät ota mitään tällä kertaa kovin tosissaan, niin juonta kuin musikkiakaan.

HUOM! Ei suositella hammaslääkärikammoisille!

| juoni ··· | musiikki ··· | viihdyttävyys ····· | kokonaisuus ····½ |