Mikseri.net

#2 kirjoitettu 05.04.2006 11:01

Sorrow-eyed Child kirjoitti:
Onko sinua koskaan kiusattu (töissä/koulussa/muualla)?
Miten? Millä tavalla se on vaikuttanut elämääsi?


En tiedä voinko sanoa että minua on kiusattu. Olen koko ikäni ollut kummallinen, hieman erikoinen ja ylivilkas, ja se on häirinnyt monia. Kuitenkin olen aina löytänyt porukkaa joka ymmärtää ajatusmaailmaani, joten se että en ole ollut missään suuressa suosiossa ei ole minulle uutta. Ehkä siksi olen edelleen omituinen, koska olen halunnut aina olla oma itseni, vaikka siitä on nälvitty.

Erikoiset ihmiset löytävät aina erikoisia ihmisiä joiden seurassa viihtyvät

#3 kirjoitettu 05.04.2006 11:08

Sorrow-eyed Child kirjoitti:
Onko sinua koskaan kiusattu (töissä/koulussa/muualla)?
Miten? Millä tavalla se on vaikuttanut elämääsi?
Ala-asteella kiusattiin koska soitin viulua ja pidin heikkojen puolta. Eipä se auttanut paljoa opettajille yms kertoa, koska asioille ei tehty mitään.

Kunnes kerran paloi pinna siihen touhuun ja tapeltiin yhden "kovan jätkän" kanssa.
Yllätykseksi se sai nokkiinsa ja siihen loppuin miun kiusaaminen.
Ainahan jotain kiusataan ja se kuuluu siihen kasvamiseen, tai ei kuulu mutta ei sitä voi kitkeä poiskaan.
Se kasvattaa ellei sen anna lannistaa.
Liikaa on kyllä liikaa, mutta nykyään pikkuasioita paisutellaan ihan liikaa.
Pienikin kiusa on nykyään iltapäivälehtien otsikoissa?
"Kalle vei liisan pyyhekumin, Liisa löi Kallea penaalilla päähän!!!
- 3 tikkiä päähän - rehtori ja opettajakunta kauhuissaan".

Ketäpä ei olisi koulussa kiusattu?

Sandman muokkasi viestiä 11:40 05.04.2006

#4 kirjoitettu 05.04.2006 11:56

On koulussa koko koulussa oloaikani voinen sanoa kiusasi käytännössä muu luokka olo kuin velholla jästien parissa tosin velhoille lienee ihan normaali tunne. Ongelmaa pahensi se minusta tuntuu että olin ainoa jota opiskelu kiinnosti viimeisellä luokalla kuviksen opetukseenkin ope olisi enempi panostanut mutta olin luokan ainoa siitä kiinnostunut.:( Olin muutenkin aina se joka koulu maailmassa jousti.
PS. näen vieläkin unia jossa minua mielestäni kiusataan. Tai otan tavarani jonnekin mukaan ja kun siitä kohteesta lähdetään porukan kanssa tuntuu etten saa niitä kerättyä kaikkia talteen.

#5 kirjoitettu 05.04.2006 12:36

JPQ kirjoitti:
On koulussa koko koulussa oloaikani voinen sanoa kiusasi käytännössä muu luokka olo kuin velholla jästien parissa tosin velhoille lienee ihan normaali tunne. Ongelmaa pahensi se minusta tuntuu että olin ainoa jota opiskelu kiinnosti viimeisellä luokalla kuviksen opetukseenkin ope olisi enempi panostanut mutta olin luokan ainoa siitä kiinnostunut.:( Olin muutenkin aina se joka koulu maailmassa jousti.
PS. näen vieläkin unia jossa minua mielestäni kiusataan. Tai otan tavarani jonnekin mukaan ja kun siitä kohteesta lähdetään porukan kanssa tuntuu etten saa niitä kerättyä kaikkia talteen.


Joka luokassa ja joka ikäluokassa on joku(/jotkut) jolle kiusatun rooli lankeaa. Näin se meni silloin kun olin oppilaana ja näin se meni silloin kun olin opettajana. Opettajilla on muuten aika köykäiset lailliset keinot vaikuttaa tapahtumiin, jos vanhemmat ei suostu yhteistyöhön.

#6 kirjoitettu 05.04.2006 12:54

Sorrow-eyed Child kirjoitti:
Olen ollut ulkopuolinen niin kauan kuin muistan.. Ala-asteella kiusaaminen oli syrjimistä ja kaikesta ulkopuolelle jättämistä, selän takana pilkkaamista, joskus ihan suoraakin.


Tämä päti minuunkin. Tosin minulla se aiheutti sen, että opin pienestä pitäen puolustamaan itseäni verbaalisesti, ja pärjäämään omillani maailmassa. Ei se itsenäisyyden opettelu niin nuorena tietenkään hyvältä tuntunut, mutta se teki minusta vahvemman ihmisen sisäisesti. Siitä olen kiitollinen, että minulla on rakastava perhe tukemassa, joka on pienestä pitäen ymmärtänyt taiteilijapersoonaani ja hyväksynyt minut sellaisena kuin olen, tukien ja kannustaen.

Yläasteella "kovikset" jättivät minut rauhaan sen jälkeen kun pari kertaa kiusaamisyritysten jälkeen olin vastaväitteilläni pannut heille jauhot suuhun. Itse asiassa saavutin tällä jonkinasteisen hyväksynnän, (ehkä jopa jonkinlaisen kunnioituksen) heidän keskuudessaan, vaikken koskaan heidän kanssaan ystävystynytkään. Vaati paljon rohkeutta avata suu ja sanoa vastaan, mutta kun olin sen kerran onnistuneesti tehnyt, olin tavallaan määritellyt itseni uudelleen, päättäen että kiusaajilla ei ole oikeutta määritellä minua ja yhtäkkiä sosiaalinen asemani oli kertaheitolla muuttunut. Sekä oman pääni sisällä että muiden suhtautumistavassa minuun.

Loner olen ollut aina, mutta katkeraksi en tullut, koska vältyin kiusaamisen aiheuttamalta litistymiseltä vahvan luonteeni takia. Olen pienestä pitäen ollut vahva ja itsevarma, ja ehkä siitä syystä kuulun niihin harvoihin jotka pystyivät kääntämään sen vahvuudekseen. Unelmiani ei lytätty, vaan olen edelleenkin haaveilija joka uskaltaa nauraa kun naurattaa ja itkeä kun itkettää.

#7 kirjoitettu 05.04.2006 12:58

Original Free Soul kirjoitti:
Loner olen ollut aina, mutta katkeraksi en tullut, koska vältyin kiusaamisen aiheuttamalta litistymiseltä vahvan luonteeni takia. Olen pienestä pitäen ollut vahva ja itsevarma, ja ehkä siitä syystä kuulun niihin harvoihin jotka pystyivät kääntämään sen vahvuudekseen. Unelmiani ei lytätty, vaan olen edelleenkin haaveilija joka uskaltaa nauraa kun naurattaa ja itkeä kun itkettää.


Ihan sama meikällä. Kannattaa kääntää edukseen se minkä voisi luulla heikkoudeksi. Minulla se oli vilkkaus joten tein koko ajan jotain, teen edelleenkin kokoajan jotain. Minulla on todella pakollinen tarve ilmaista itseäni joten en ole yllättynyt että musiikki ihan yllättäen vei mukanaan.

Kuten jos joskus olen sanonut: "En ole muusikko, olen taiteilija", elämäntapataiteilija

#8 kirjoitettu 05.04.2006 13:35

TranceTribe kirjoitti:
Kiusauksen takia minusta on tullut just semmonen angstaava yksinäinen hiljainen vihaan-kaikkia-tyyppi. Myös vainoharhainen ja sadistinen.


Minä jostain syystä en ikinä päätynyt tuntemaan vihaa muita ihmisiä kohtaan.
Kaikki negatiiviset ajatukset kohdistin lähinnä itseeni. Siitä seurasi yksinäisyys ja tietynlainen vainoharhaisuus, jonka johdosta missä tahansa seurassa saattoi aivan yhtäkkiä tulla käsittämättömän suuri tunne siitä, että kukaan ei haluaisi minun olevan siellä. Siitä seurasi älytön ahdistus, jonka johdosta pyrin pääsemään yksinäisyyteen mahdollisimman äkkiä.

Nämä asiat ovat jo jääneet menneisyyteen eikä siitä enää ole ongelmaa minulle. Vieläkin tosin tykkään enemmän olla yksin, kuin porukan mukana. Enkä enää ahdistu niin pahasti siitä ajatuksesta, että joku saattaa inhota minua syvästi. Kaikilla on siihen oikeus. En voi millään miellyttää kaikkia. Enkä tällä huumorintajulla ja paskanjauhamismeinigillä sitä voi ikinä tehdäkään

Suosittelen lämpimästi Anthony de Mellon kirjaa Havahtuminen. Jotkut siinä olevat asiat saattavat lukijasta riippuen aluksi kovastikin ärsyttää, mutta lopulta tajuaa, kuinka järkeviä ne jutut siinä ovat. Ja hyvinkin tosia.

#9 kirjoitettu 05.04.2006 13:39

Joo, no itsekin olen aina ollut vähän "erilainen". Ala-asteella tuli koettua kiusaamista. Sekin meni kyllä silleen vaiheissa, että välillä ei ollu moneen vuoteen minkäänlaisia ongelmia, mutta sitten joskus oma kaveriporukka alkoi syrjiä. Olin aina vähän ulkopuolinen niissä kaveriporukoissa. Joudun kyllä tunnustamaan, että itsekin tuli kiusattua yhtä tyyppiä kavereiden kanssa ala-asteella ja kyllähän se tyhmää oli. Yläasteella ei nyt oikeastaan suoranaista kiusaamista ollut, mutta kyllä "kaverit" keksi välillä jotain tyhmiä juoruja minusta joilla sitten vittuilivat, vaikka huomasivat, että se pahoitti mielini joskus pahastikin.. Noh, empä enää nykyään heidän kanssaan ole oikeastaan missään tekemisissä. Myös armeijassa tunsin itseni erittäin ulkopuoliseksi ja "kiusaamista" ja syrjimistä tuli koettua. Armeija jäikin sitten kesken, mutta en enempää siitä asiasta jaksa nyt avautua. Liian tuore juttu. Ja tästäkin avautumisesta saa varmaan kuulla vittuilua..

Itsetuntoonhan se tietysti on vaikuttanut. En ole maailmaa vihaava kyyninen ihminen, mutta hieman epäsosiaalinen ja epävarma itsestäni. Elämässäni on onneksi kuitenkin ihmisiä, jotka ymmärtävät minua ja pitävät minusta sellaisena kuin olen. Myös (outo) huumorikin kantaa aika pitkälle ja auttaa jaksamaan kaikennäkösen paskan. Loppujenlopuksi elämä olisi kuitenkin tähänkin asti voinut olla paljon paskempaa.

#10 kirjoitettu 05.04.2006 14:30

Tonkku kirjoitti:
Sorrow-eyed Child, aika parantaa haavat vaikka se järjettömän kliseiseltä kuullostaakin. Toki ne paskat muistot piinaa aika ajoin varsinkin jos näihin ihmisiin törmää esimerkiksi kadulla mutta jos niilläkään yhtään älyä ämpärissä laikkyy niin saattaavat jopa oma-aloitteisesti tulla asioita korjaamaan jotka ovat joskus hieman tai enemmän vituralleen menneet. Ainakin itselleni on käynyt niin, lopun elämääsi niitä asioita ei tarvitse murehtia, usko pois.


Ite en usko että mun entiset kiusaajat edes on älynny että ne kiusas... en tosin kyllä ole pitkään aikaan nähnyt niistä kuin yhtä. ja kyllä tää ehkä tästä ajan kanssa... pikkuhiljaa. Vielä en ole kyennyt antamaan kiusaajilleni kokonaan anteeksi, mutta uskon että sekin päivä vielä tulee. Toivottavasti.

#11 kirjoitettu 05.04.2006 14:37

Airola kirjoitti:

Minä jostain syystä en ikinä päätynyt tuntemaan vihaa muita ihmisiä kohtaan.
Kaikki negatiiviset ajatukset kohdistin lähinnä itseeni. Siitä seurasi yksinäisyys ja tietynlainen vainoharhaisuus, jonka johdosta missä tahansa seurassa saattoi aivan yhtäkkiä tulla käsittämättömän suuri tunne siitä, että kukaan ei haluaisi minun olevan siellä. Siitä seurasi älytön ahdistus, jonka johdosta pyrin pääsemään yksinäisyyteen mahdollisimman äkkiä.

Mulla on ihan sama juttu... viha kohdistuu edelleen vaan itteeni.
Vieläkin saatan tuntea oloni todella yksinäiseksi ja ulkopuoliseksi vaikka ihmisiä oliskin ympärillä. Joskus saatan hävetä itteäni vainoharhaisuuteni vuoksi niin paljon, etten kehtaa naamaani ulkona näyttää... onneksi järki kuitenkin kolkuttaa ja sanoo että se on typerää. Joskus harvoin viha kohdistuu ulkopuolisiin, mutta hyvin nopeasti käännän sen itseeni, koska eihän ne muut ole mulle mitään tehneet... paitsi tietysti ne kiusaajat. Mutta edelleenkään en voi sietää ylimielisiä ihmisiä.

#12 kirjoitettu 05.04.2006 14:39

TranceTribe kirjoitti:
Sorrow-eyed Child kirjoitti:
Onko sinua koskaan kiusattu (töissä/koulussa/muualla)?
Miten? Millä tavalla se on vaikuttanut elämääsi?

On. Pahasti. Huonosti.
Koulussa on yleensä syrjitty ja puhuttu selän takana pahaa ja myös päin naamaakin ja joskus koulutarvikkeita sabotoitu. Jostain syystä se olen aina minä se. Vasta nyt ammattikoulussa siihen puututtiin kunnolla, mutta piti silti jättää sekin koulu kesken, ainakin väliaikaisesti. Kiusauksen takia minusta on tullut just semmonen angstaava yksinäinen hiljainen vihaan-kaikkia-tyyppi. Myös vainoharhainen ja sadistinen.

TranceTribe muokkasi viestiä 11:21 05.04.2006


Koita jaksaa TT!!

#13 kirjoitettu 05.04.2006 14:42

Ehkä se kiusaaminen kasvattaa jollain tavoin vahvemmaksi vuosien kuluessa. Pian sitä voi olla ylpeä siitä että oli erilainen

#14 kirjoitettu 05.04.2006 20:32

Ala-asteella olin kovin herkkä, hiljainen ja pienikokoinen, täydellinen kohde kiusaamiselle. Onneksi siihen puututtiin jo heti alkuun, ensin vanhempien ja sitten opettajien toimesta, joten sitä ei jatkunut kauaa. On minulla yksi aika ikävä tarina kiusaamisesta ja sen vaikutuksista. Erästä omaista kiusattiin nuorena paljon, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Siihen kun ei kukaan puuttunut, niin seurauksena oli Anoreksia, koko ikänsä on syönyt masennuslääkkeitä ja ei koskaan hakeutunut minnekään opiskelemaan, kun pelkäsi olla tekemisissä ihmisten kanssa. Tässä tapauksessa jos ei olisi ollut omaisia tukena, olisi hän todennäköisesti päättänyt päivänsä oman käden kautta. Kiusaajista se saattaa tuntua harmittomalta huvilta, mutta siinä saattaa pilata koko toisen elämän.

#15 kirjoitettu 05.04.2006 21:50

On kiusattu tokasta luokasta yläasteen loppuun asti. Olen pienikokoinen ja pienenä minut sai helposti itkemään, joten olin oiva kiusaamisen kohde. Se alkoi perushaukkumisena ja pahentui pikkuhiljaa suoranaiseksi vittuiluksi ja hylkimiseksi sekä fyysiseksi väkivallaksi. Sen takia ala-asteen loppuun mennessä minusta oli tullut agressiivinen ja epäsosiaalinen. Suutuin todella helposti enkä uskaltanut yrittääkään mennä mihinkään kaveriporukoihin mukaan kun ajattelin että ei ne kuitenkaan halua olla mun kaa. Vasta rippikoulun jälkeen se alkoi loppumaan vähitellen, kai siitä syystä että kaikki kasvoivat vähän ja tulivat järkiinsä. Mutta sen vaikutukset näkyvät vieläkin. Olen yhä arka ja jännitän sosiaalisia tilanteita kovasti. Nykyään olen sillä linjalla, että jos joskus näen lasten kiusaavan toisiaan, pidän heille älyttömän saarnan siitä mitä kiusaaminen voi aiheuttaa. Kiusattuna oleminen oli ehkä elämäni hirvein kokemus.

#16 kirjoitettu 05.04.2006 21:52

Koska olen näin herkkä ja luova ja persoonallinen symppis nörtti, joka tekee biisejä moottorisahalla raiskaamisesta, niin voisi todellakin kuvitella, että minua on kiusattu leikkikoulusta lukioon asti, mutta ei. Lähinnä olin osaksi kiusaaja, mutta kyllä sen yläasteella tajusi, että täysin turhaahan moinen touhu on. Ei sitä niin ala-asteella ajatellut.

#17 kirjoitettu 05.04.2006 22:03

Muistan mm. lyöneeni kynällä kiusaajaa. Ja sählymailalla. Ja potkineeni polveen. Mutta eihän se väkivalta mitään auta. Kuitenkin sitä vain menetti täysin hermonsa eikä voinut hillitä itseään. Tuli vaan hullu adrenaliiniannos ja lähin kättä pitempi muuttui lyömäaseeksi. Se oli pelottava tunne, hengitys kulki hirmu nopeasti sihisten yhteen puristuneiden hampaiden läpi ja ainut ajatus mielessä oli että tapan. Tuolikin on muuten tuossa tilassa kevyt kuin puukapula. On tullut tuoliakin käytettyä kättä pitempänä, vaikken sillä ihan lyömään asti kerennyt. Se oli suunnilleen yhtä kauheaa kuin itse kiusaaminen. Onneksi en tappanut ketään.

#18 kirjoitettu 05.04.2006 22:13

accent kirjoitti:
Muistan mm. lyöneeni kynällä kiusaajaa. Ja sählymailalla. Ja potkineeni polveen. Mutta eihän se väkivalta mitään auta. Kuitenkin sitä vain menetti täysin hermonsa eikä voinut hillitä itseään. Tuli vaan hullu adrenaliiniannos ja lähin kättä pitempi muuttui lyömäaseeksi. Se oli pelottava tunne, hengitys kulki hirmu nopeasti sihisten yhteen puristuneiden hampaiden läpi ja ainut ajatus mielessä oli että tapan. Tuolikin on muuten tuossa tilassa kevyt kuin puukapula. On tullut tuoliakin käytettyä kättä pitempänä, vaikken sillä ihan lyömään asti kerennyt. Se oli suunnilleen yhtä kauheaa kuin itse kiusaaminen. Onneksi en tappanut ketään.

Itse en onneksi kovinkaan usein mitenkään väkivaltaiseksi käynyt. Muuta kuin joskus isoveljen kanssa. Kerran ala-asteella olin isoveljen ja yhden kaverimme (eli siis enemmänkin isoveljen kaveri, kun ne oli saman ikäisiä) kanssa ja tietenkin ne minua härnäs kun pienempi olin. Pelattiin jotain keinupallohommaa, missä ne sitten koko ajan polttivat pelkästään minua ja muutenkin härnäsvät. Jonkun ajan kuluttua sitten suutuin oikeen tosissaan, otin keinun käteen ja heitin sillä isoveljeäni päähän niin kovaa kuin sen ikäisenä pystyin niin, että verta alko valua korvasta. Se ei kyllä oo mikään mukava tunne, kun tuntee vaan hirveetä agressiota ja pysrkii satuttamaan sellaista ihmistä, joka on kuitenkin itselle tärkeä, eikä oikeasti haluaisi vahingoittaa.

#19 kirjoitettu 06.04.2006 00:53

Kiusattu on läpi koulun. Ala-asteella se oli haukkumista, syrjimistä, peloittelua ja tönimistä. Ylä-asteella haukkumista, syrjimistä, tönimistä. Lukiossa ja ammattikoulussa se oli lähinnä syrjintää. Siihen syynä lähinnä se kun en jaksanut enää yksinkertaisesti käydä koulua. Tuli täydellinen uupuminen koko paskaan. Opettajatkaan ei asialle ikinä mitään tehnyt vaikka siitä kerroinkin.

Kaiken tämän takia olen erittäin huono kaikessa sosiaalisessa toiminnassa. Enkä siedä minkäänlaista kiusaamista sun muutakaan missään. Inhoan itseäni enkä pidä itsestäni huolta. Niin ja minulla ei ole ainoatakaan ystävää. Ei sen puolin kavereitakaan. Yksi oli, tai on vieläkin, mutta en ole häntäkään nähnyt vuoteen juurikaan. (Armeijassa hän on, pääsee pois tällä viikolla.)

Takana on vuosi tekemättömyyttä. En ole ollut koulussa, enkä senpuolin töissäkään. Rahaa saan vain vanhemmiltani. (He eivät voi ostaa uutta autoa, eikä isompia kodinkoneita sun muita sohvia koska minä ja siskoni joka on juuri muuttamassa virallisesti yhteen poikaystävänsä kanssa viemme kaiken ylimääräisen rahan.)

Nyt olen hakenut kolmeen kouluun ja yhdestä tulikin jo pyystö saapua parin viikon päästä haastatteluun. Toivon koko sydämmestäni että alan viihtyä koulussa sitten kun se syksyllä mahdollisesti alkaa. Töitäkin olen hakenut ja kun en nirso ole ja kokemusta on niin luultavasti menen Stockan vessoja siivoamaan.

Tällainen on minun tarinani. Ikinä en ole kenenkään kanssa paria lausetta enempää tästä puhunut. Taitais tehdä ihan hyvää mennä psykiatrille, koska tätä kirjottaessani itkin hulluna ja aloin hikoilemaan. (Ei taida olla ihan tervettä?)

#20 kirjoitettu 06.04.2006 04:07

Juu yläasteella olin tarkkisluokan silmäterä. Siis en itse tarkkiksella mutta pitivät meikäläistä ilmeisesti kivana maalitauluna..

Pirun pirinarkkarit..

Kyllä siitä eräänlainen katkeruus ja sisäänpäinkääntyneisyys taisi jäädä..
Tai sit mä vaan oon tämmönen.

#21 kirjoitettu 06.04.2006 05:47

Lapsi_ajassa kirjoitti:
Sorrow-eyed Child kirjoitti:
Onko sinua koskaan kiusattu (töissä/koulussa/muualla)?
Miten? Millä tavalla se on vaikuttanut elämääsi?


En tiedä voinko sanoa että minua on kiusattu. Olen koko ikäni ollut kummallinen, hieman erikoinen ja ylivilkas, ja se on häirinnyt monia. Kuitenkin olen aina löytänyt porukkaa joka ymmärtää ajatusmaailmaani, joten se että en ole ollut missään suuressa suosiossa ei ole minulle uutta. Ehkä siksi olen edelleen omituinen, koska olen halunnut aina olla oma itseni, vaikka siitä on nälvitty.

Erikoiset ihmiset löytävät aina erikoisia ihmisiä joiden seurassa viihtyvät


Oikeastaan aivan sama juttu minun kohdalla.

#22 kirjoitettu 06.04.2006 08:49

Yksi suurimmista ongelmista on siinä, että osa kiusatuista ei uskalla tai halua puhua asiasta kellekään. Muistan kuinka omat kantelut loppui siihen, kun lapsuuteni pari pahista sanoi "jos kerros ni turppi tule ja pahast" (minä ja he olivat kaikki alle kouluikäisiä silloin). Sitä ennen kerroin erittäin vapaasti kaikista ikävyyksistä vanhemmilleni, mutta sen jälkeen en enää ikinä niistä asioista puhunut kellekään.

Joskus jopa joissain tapauksissa psyykkasin itseni ajattelemaan, että leikkiä se kaikki on. Näin ei tarvinnut itse ajatella, että kiusaamistahan se oli. Ja kun ei itse ajatellut tulleen kiusatuksi, pystyi helposti sanomaan asiasta kysyvälle äidille, että ei mua ikinä kiusata.

Tässäkin koulussa on mukava nähdä, että osa lapsista kertoo asiasta kotona vanhemmilleen ja vanhemmat lähettävät kirjeen oppilaan opettajalle. Sitten voivat opettaja ja sekä kiusatun että kiusaajan vanhemmat keskustella asiasta kasvokkain.

Enpä mä itse mitään aivan hirveitä ole kyllä kokenut. Että kun ajattelee joidenkin olevan joka ikinen päivä jonkun paskiaisen nyrkkeilysäkkinä, niin pientä ovat mun kokemukseni olleet siinä asiassa.

Airola muokkasi viestiä 08:50 06.04.2006

Mutta on se vaan niin saatanan paska juttu, että pelkästään se, että sattuu olemaan kiharammat hiukset, kuin muilla, voi olla kiusaajille syy kiusata toinen ahdistuneeksi asti.

#23 kirjoitettu 06.04.2006 10:33

Samalla lailla minua on syrjitty yläasteen loppuun asti.. ja kuulemma ihan vaan sen takia, kun en välittänyt tehdä kaikkea, mitä muut tekivät "pahuuksia"... Erillaisuus näyttää olevan iso syy kiusaamiseen :(

Nyt alkaa olla tilanne jo parempi, että ns.kiusaajat tulevat juttelemaan niitä näitä ja muutama on pahotellut jälkeempäin tekosiaan

ehkä pikkuruisen epäsosiaalinen ihminen minustakin on tullut, vaikka onneksi asiakaspalvelutyö on antanut hyvää läälkettä asialle...

#24 kirjoitettu 06.04.2006 11:54

dew kirjoitti:
Nykyään ahdistaa taas, kun kaksi kiusaajaani päätyivät samaan ammattikouluun kuin minä, tosin onneksi eri linjalle, mutta silti. :(

Tuo vetää kyllä mielen alas tehokkaasti. Jos törmään jossain peruskoulun "koulukavereihin" eli kiusaajiin olen siitä ainakin tunnin kohtuullisen panikissa. Varsinkin jos joudun heille puhumaan. Kävin kaiken lisäks kouluja jotka on mediallekkin tuttuja kiusaamis episodeistaan. Siellä ei opettajilla ollu puhtia pitää luokkia järjestyksessä.

#25 kirjoitettu 06.04.2006 15:31

Tonkku kirjoitti:
Se että asian kertoo opettajalle/rehtorille kenelle nyt vaan siellä koulussa joka tarttuu ongelmaan, se kiusaaminen ainakin koulussa tulee loppumaan, se sitten mitä koulun jälkeen tapahtuu onkin ihan eri juttu..

Minä kerroin asiata opettajille parikin kertaa, he eivät tehneet asian eteen mitään. Ei niin yhtikäs mitään. Ei siis järin hyviä kokemuksia silläkään rintamalla.

#26 kirjoitettu 06.04.2006 16:26

Minuakin kiusattiin, kun olin ala-asteella. Koulumme oli todella pieni kyläkoulu ja suurin osa luokkalaisistani oli tuntenut toisensa jo pienestä asti. Minä kuitenkin muutin tänne vasta jälkeenpäin, enkä siis tuntenut juuri ketään kun aloitin koulun. Se oli sitten juuri sitä, etten päässyt mukaan leikkeihin ja että muut haukkuivat (joskus myös päin naamaa). Usein menin kotiin itkien, kun esimerkiksi joku pojista oli ottanut reppuni ja heittänyt sen jonnekin. Ala-asteen aikana olin myös melko yksinäinen ja ujo, olin ihan yksikseni melkein aina välitunneilla. Ja jos joidenkin seurassa olinkin, se oli vain pinnallista esittämistä. Kuudennella luokalla kuitenkin ystävystyin oikein kunnolla muutaman ihmisen kanssa, ja he ovat edelleenkin ystäviäni. Yläasteella ei enää kiusattu ollenkaan, tai ehkäpä kaikki vain ajattelivat sen turhaksi. Olin nimittäin oppinut sanomaan ihmisille takaisin, ja myöskin opin olemaan välittämättä kaikista paskanjauhajista.
Usein tunnen etten sovi joukkoon, että olen ulkopuolinen. Monet eivät varmaan edelleenkään pidä minusta, mutta se ei haitta minua, koska ympärilläni on kuitenkin sen verran ihmisiä, jotka välittävät. En myöskään usko, että olisin nykyään tällainen, jos jaksaisin murehtia jokaikistä negatiivista kommenttia.

Minä pidän itsestäni. Jos joku muu ei pidä, se on hänen ongelmasa. Minua ei kiinnosta.

#27 kirjoitettu 06.04.2006 16:32

Zen Attitude kirjoitti:
Minä pidän itsestäni. Jos joku muu ei pidä, se on hänen ongelmasa. Minua ei kiinnosta.


Toi on oikea asenne. Kun se vaan olisikin niin helppoa aina ajatella noin..

#28 kirjoitettu 06.04.2006 16:37

Tuo on kyllä tullu huomattua, että opettajilla ei ole voimia/keinoja/halua/aikaa (mikä syy sitten onkin..) puuttua kiusaukseen tai jos yrittävätkin puuttua, niin yleensä se on sitä, että pari päivää - pari viikkoa menee vähän rauhallisemmin ja taas sitten ollaan samassa tilanteessa..
Kiusaajien toimiin voi varmasti pätevimmin puuttua kiusaajan omat vanhemmat, mutta yllättävän usein kiusaajat tulevat kodeista, joissa ei välitetä (varmasti yksi syitä "pahaan oloon" jota sitten koulussa puretaan muihin) joten kiusaajan kotiin yhteydenotot ovat ihan turhia. Vaikka kyllä oli noitakin tapauksia omina peruskouluaikoina joissa kiusaaja(t) tuli ihan "hyvistä kodeista" josisa sitten eniten auttoikin kiusatun vanhempien yhteyden otto kiusaajan vanhempiin.
Itseäni kiusattiin jonkin verran ala-asteella, en muista enää siitä juuri mitään, joten en osaa sanoa että millaista/kuinka vakavaa se oli. Sitten joskus 4. luokan aikoihin jostain syystä se loppui. omituinen ja varmasti välillä käytökseltänikin hiukan ärsyttävä olen aina ollut (joitainhan ärsyttää niin saatanasti jo se jos joku lukee omituisia kirjoja ja pitää hgiukan kummallisia vaatteita) mutta sellainen mielikuva jäi, että tuossa 4. luokalla kun vaihdoin koulua, niin se sitten loppui, vaikka eihän kemissä pääse pakoon ketään pelkästään koulua vaihtamalla. Mutta eipähän päivittäin tarvinu tavata niitä henkilöitä..
Tuo uusi koulu oli myöskin aika pieni (n. 150 oppilasta) joten asiaa ehkä hallittiin paremmin ja opettajat tiesi aika hyvin mitä oppilaiden kesken tapahtuu. Sen sijaan erään opettajan kanssa olin kamalassa riidassa kokoajan 4. luokalta 6. luokan alkuun olin siinä luokalla, kunnes hän sitten erotti minut koulusta viikoksi ja kokeilivat laittaa pienryhmään, mutta päätyivät vain siirtämään minut samassa koulussa rinnakkaisluokalle. - mikä olikin hyvä ratkaisu, loppu 6. luokasta meni oikein mahtavasti ja mukavan opettajan kanssa ei tullut sitten itsekkään terrorisoitua koulua keppostelemallka ja häiriköimällä.
En ole kyllä kovin herkkänahkainenkaan. Pelkästä huutelusta ja vittuilusta en ota nokkiini sitten millään, hyvin karuakin pilkkaa saa tulla eikä sellainen minua häiritse, kouluaikoina tunsin muutenkin jonkintapaista ylemmyydentunnetta niitä idiootteja (joita suurin osa niistä kiusaajista oli) kohtaan, joten ajattelin hiukan säälivästi, että "kun eivät osaa muutenkaan itseään ilmaista.." onneksi tuon ala-asteen ensimmäisten luokkien jälkeen ei siis mitään fyysistä väkivaltaa ilmentynyt.

#29 kirjoitettu 07.04.2006 02:57

On kiusattu ja pahasti,ekasta luokasta jonnekkin...tai oikestaan se alko jo enne skolee.Sellainen jota ei ole kiusattu ei voi ymmärtää millaisesksi
kiustatun maailma menee,se on ahdas ja pelottava paikka, jossa jokaisen nurkan takana väijyy kivun ja nöyryytyksen mahdollisuus ei suinkaan uuden oppimisen tai tutustumisen ilahduttava kokemus.
Kunnes sitte hirtti kiinni.Hakkasin pahasti toisen kiusaajistani toinen pääsi karkuun.Enkä ollut siinä heitä yhtään parempi tai viisaampi mutta ei kai kymmen vuotiaalta paljoa voi odottaa.Sittemmin kasvoin heikkojen puolustajaksi siinämäärin fanattiseksi että yleensä pelkkä synkkä tuijotukseni katkaisi rienaamiselta siivet...josta sain tietenkin kuulla,
mutta olin jo omillani.Sivaltava kieli ja raskaat nyrkit jotka pelastivat minut, pitivät yhtäkaikki huolta myös siitä että kutsuja bileisiin sateli vähemmän. Silloin se tais vähän nipistää.Mut nyt ku sitä tziigaa takaperin ni aina oon ajatellu omilla aivoillani ja ollu siitä ylpee.Se kai on parasta mitä koko skeidasta on seurannu.Ihan niskavuoren hevonvittuahan kisaamisesta suoriutuminen on eikä maikat sille mitään voi ellei ne kiusaajat oo sit ihan nössöjä.Jotka niiku jopa tottelis ku niile sanotaan asiasta...dream on.Muuta ku voimia ja älykkyyttä sekä hyvää frendiä niille joita kiusataan toivon. Yksin siitä suoriutuminen on lähes mahdotonta, tai siltä se ainakin tuntuu...

#30 kirjoitettu 07.04.2006 12:37

En saanut töitä, koskapa olin tyhmä ja kerroin että lopetin koulun kesken koska kaikki kiusasivat. Onko tämäkään nyt sitten reilua?! Perkele.

#31 kirjoitettu 07.04.2006 14:45

Kyllä vaan. Olin koulukiusattu koko peruskoulun ajan, koska olen lihava. Tämä seikka on johtanut huonoon itsetuntoon ja näin edelleen, mutta enpä tiedä, tavallaan olen voittanut nuo kokemukset ja näin edelleen.

Kiusaaja on kyllä niin mulkero, että ei saasta. Ja kiusaaminen ylipäätään, miten saisi lapset tajuamaan? Ei varmasti mitenkään, mutta ainahan sitä voisi yrittää.

#32 kirjoitettu 07.04.2006 14:50

Sorrow-eyed Child kirjoitti:
Toi on oikea asenne. Kun se vaan olisikin niin helppoa aina ajatella noin..
Niin. Toisinaan kyllä huomaan, että pahoitan mieleni, jos joku käyttäytyy kylmästi minua kohtaan. Varsinkin silloin, jos kyseessä on henkilö, josta itse pidän. Joudun tolkuttamaan itselleni moneen kertaan, että en edes halua olla väleissä sellaisen ihmisen kanssa, mutta eipähän sitä omille tunteilleen ja ajatuksilleen mitään voi.

Sorrow-eyed Child kirjoitti:
Ehkä se kiusaaminen kasvattaa jollain tavoin vahvemmaksi vuosien kuluessa. Pian sitä voi olla ylpeä siitä että oli erilainen
Kyllä näin muuten on, ainakin omalla kohdallani. Olen erittäin tyytyväinen siihen, etten ole koskaan mennyt pelkästään muiden perässä vaan tehnyt niin kuin itsestäni parhaalta tuntuu. Ehkä juuri siksi olenkin oppinut selviytymään omatoimisesti niin koulussa kuin koulun ulkopuolellakin.

Lapsi_ajassa kirjoitti:
Erikoiset ihmiset löytävät aina erikoisia ihmisiä joiden seurassa viihtyvät
viidakkoveitsi kirjoitti:
Tämän olen huomannut todeksi mm. juuri tässä ketjussa. Onneksi!
Nih!

#33 kirjoitettu 07.04.2006 17:11

Lapsi_ajassa kirjoitti:
Sorrow-eyed Child kirjoitti:
Onko sinua koskaan kiusattu (töissä/koulussa/muualla)?
Miten? Millä tavalla se on vaikuttanut elämääsi?


En tiedä voinko sanoa että minua on kiusattu. Olen koko ikäni ollut kummallinen, hieman erikoinen ja ylivilkas, ja se on häirinnyt monia. Kuitenkin olen aina löytänyt porukkaa joka ymmärtää ajatusmaailmaani, joten se että en ole ollut missään suuressa suosiossa ei ole minulle uutta. Ehkä siksi olen edelleen omituinen, koska olen halunnut aina olla oma itseni, vaikka siitä on nälvitty.

Erikoiset ihmiset löytävät aina erikoisia ihmisiä joiden seurassa viihtyvät


Sitä samaa täällä. Kerran eräs rinnakkaisluokkalainen kysy oppilailta, kenen mielestä olen koulun omituisin oppilas aika moni siihen vastas myönteisesti. Ei se haittannu koska oon aina halunnu olla kummallinen ja joukosta erottuva. Hyvä vaan ettei kaikki oo samaa tasoa. Tänään kysyin eräältä ystävältä "mitä sit tapahtuis jos en olis enää kummallinen ja outo?" siihen se vastas et mää olisin tylsä.
Ruotsin ja uskonnon opettaja sano kans et mää oon omituinen ja kerran me puhuttiin Arto Melleristä ja se tiesi mun pitävän siittä kirjailiatutkintoa se sano siihen "Arto sopii sulle hyvin ku te molemmat ootte omituisia ja omaperäisiä"

Kunnon kiusaamista ei ole sattunut, koska lyön jos mua lyödään. Sana sanaa vastaan.

#34 kirjoitettu 07.04.2006 17:16

Sandman kirjoitti:
Sorrow-eyed Child kirjoitti:
Onko sinua koskaan kiusattu (töissä/koulussa/muualla)?
Miten? Millä tavalla se on vaikuttanut elämääsi?
Ala-asteella kiusattiin koska soitin viulua ja pidin heikkojen puolta. Eipä se auttanut paljoa opettajille yms kertoa, koska asioille ei tehty mitään.



Jos täällä kiusaa seiskat toisiaan, opettajat puuttuu siihen. Jos jälki-istunnot ei auta, yks opettaja käskee koulun isompien oppilaiden puuttua siihen. Kerran se sano kesken tunnin et meidän ysien pitää puuttua siihen kiusaamiseen, koska se eräs nilkki ei usko puhetta. Niin me tehtiinkin. Ei taida enää kiusata se oppilas.

#35 kirjoitettu 07.04.2006 17:45

tinu kirjoitti:
Taitais tehdä ihan hyvää mennä psykiatrille, koska tätä kirjottaessani itkin hulluna ja aloin hikoilemaan. (Ei taida olla ihan tervettä?)



Kyllä sun kannattais mennä psykologille, toi nimittäin kuulostaa aika pahalta.
En tiiä onko siitä apua kaikille, mut kannattaa koettaa ainakin. Ja jos ei muu niin lääkkeistä saattaa olla apua, ainakin niistä on ollut hyötyä parille kaverilleni. Kunhan ei kuitenkaan tuu kokonaan niistä riippuvaiseksi.

#36 kirjoitettu 07.04.2006 17:55

Tonkku kirjoitti:
accent kirjoitti:
Muistan mm. lyöneeni kynällä kiusaajaa. Ja sählymailalla.


Jumalauta niitä lyödään nyrkillä päähän! Kova kovaa vastaan se ainakin helpotti miuta, tosin, eihän väkivalta mitään ratkaise tulee kohta joku viisaana kertomaan mutta kyllä se vaan oloa helpottaa jumalattomasti.


Niinhän Irwin lauloi "ellei puhe auta, niin puukko jumalauta!". En kuitenkaan kehota ketään puukottamaan mut lyönnillä kuitenkin lyöntiä vastaan. Mua ainakin on se auttanut.

#37 kirjoitettu 07.04.2006 22:54

DeadPoetGirl kirjoitti:
Outoo jos ei ihmistä oteta töihin sen takia että sitä on kiusattu!
Minkäs kiusattu sille mahtaa??

Asia selvisikin. Iss:än nainen joka minua eilen haastatteli oli päättänyt yksin että mua ei oteta töihin. Syy tähän päätökseen ei voinut olla mikään muu kuin se että kerroin että mua on kiusattu koulussa ja sen takia lopetin kesken. Pari tuntia sen jälkeen kun olin kummastellut sähköpostiviestiä ja jo alkanut hakemaan uusia töitä Stockalta sitten soitettiin ja kysyttiin että notta miten haastattelu meni. Maanantaina alkaa harjoitteluaika. Onnellisesti sitten kuitenkin asia päättyi.
Kiitos tuestanne ihmiset rakkaat!

#38 kirjoitettu 08.04.2006 00:04

Sandman kirjoitti:
Sorrow-eyed Child kirjoitti:
Onko sinua koskaan kiusattu (töissä/koulussa/muualla)?
Miten? Millä tavalla se on vaikuttanut elämääsi?
Ala-asteella kiusattiin koska soitin viulua ja pidin heikkojen puolta. Eipä se auttanut paljoa opettajille yms kertoa, koska asioille ei tehty mitään.


Tämä on juuri se kaikista häiritsevin ongelma. Sanotaan, että "kyllähän meidän koulussa puututaan kiusaamiseen välittömästi ja sehän loppuu", mutta ei ala-asteikäisten kiusaaminen lopu pelkällä uhkailulla ja keskustelulla. Korkeintaan vähäksi aikaa taukoaa, mutta hetken kuluttua se jatkuu täysin samaan tapaan, pikkuhiljaa mutta silti aina.

Nimimerkillä "Kokemusta löytyy ala-asteelta". Siis kyllä. On kiusattu, enimmäkseen henkisesti ala-asteaikoina. Siksi yläaste on tuntunut huomattavasti mukavammalta paikalta.

#39 kirjoitettu 08.04.2006 03:32

Minä olin tavallaan ala-aste aikonani se kiusaaja pikemminkin. Ala-asteen aikaisia tuttaviani en ole nähnyt vuosiin koska heti 7-luokan alussa muutin, mutta jos joku heistä lukee tämän niin pyydän anteeksi. Voin pyytää ihan kaikilta anteeksi jos se ketään lohduttaa.

#40 kirjoitettu 08.04.2006 16:54

Panee vihaks tää ketju Ilkiöt ne vaan rellestää ja virkavalta vaan katsoo läpi sormien. Mutta sitten semmoista kevyempää kiusaamista on kyllä aina. Pahinta on jos joukolla yhtä. Mieluummin yksin kaikkia vastaan kuten minä yläasteella. Tykkään koetella rajojani ja katsoa mitä ne kiusaajasedät itse kestävät. Eivät näemmä paljoakaan omaa lääkettään. Eivät edes ryhmässä. Säälitävää. Tämä empiirisesti todistettu fakta onkin sitten auttanut minua jaksamaan myöhemmin.

Minulla tosin on ollut helppoa, koska olen näppärä kielestäni ja tulee parin millisekunnin vasteajalla sellaista settiä että huh huh. En ole myöskään paljon pelännyt mitään. Ala-asteellakin ihan tuosta noin vaan pistin turpaan 5 vuotta vanhemmalle tyypille. Ja heitin seinään yhden luokkalaiseni, joka kiusasi kaikkia. Vittua jaksa katsoa sellaista ääliötä. Opettajakin oli iloinen silloin, kun se kusipää vaihtoi koulua. Mutta olipa jutut joskus toisin päin. Minua kuristettiin ja rehtori pisti minut maksamaan. Saakelin vähä-älyinen lehmä.

JA! Aluksi tietenkin hyvällä ja pehmeästi, mutta jos ei mene kaaliin niin sitten se on voi voi sille kiusaajalle.