Mikseri.net

#722 kirjoitettu 29.07.2022 20:17 Muok:29.07.2022 20:19

aurinkoP kirjoitti:
BoB löytyy hyllystäni (kiinnostavaa, että valitsit juuri leopardinnahkapillerilaatikkohatun esimerkiksi lyriikoista).


se siis oli ihan esimerkkinä miten saada bluestäytebiiseistä mielenkiintoisia, verrattuna vaikkapa Jim Morrisoniin. Toki ne "Nobelin arvoiset (hah)" tekstit löytyy ihan muualta.

..ja John Wesley Harding olisi oikein hyvä levy jos sen korvaraiskaajahuuliharpun saisi miksattua pois. Ennemmin kuuntelee vaikka sitten sitä melua tyhjästä. Oma Dylan-suosikkilevyni on tätä nykyä tietysti "The Basement Tapes".

#723 kirjoitettu 30.07.2022 12:09 Muok:30.07.2022 12:10

Nick Cave & The Bad Seeds - The Skeleton Tree (2016)

Nickin teini-ikäisen pojan onnettomuuden ja kuoleman jälkeen nauhoitettu albumi. Vähän hölmöhkö levyvalinta näin aamunavaukseksi. Alkaa olla jo liikaa sitä kuuluisaa tunnetta.

10/11 kuitenkin

Girl In Amber
Jesus Alone

#724 kirjoitettu 30.07.2022 21:42 Muok:31.07.2022 13:07

spaussi kirjoitti:
Hector - Nostalgia

Pitkästä aikaa tuli kuunneltua kotimaista ja tämä Hectorin lp-levy vuodelta 1972 ei ole kyllä mikään huono LP.

Onhan se hyvä. Pikkasen epätasainen, mutta aikamoisen paljon hyvää matskua.

art074 kirjoitti:
se siis oli ihan esimerkkinä miten saada bluestäytebiiseistä mielenkiintoisia, verrattuna vaikkapa Jim Morrisoniin.

Täytyy kyllä sanoa, että jokin minussa saa suhtautumaan Dylanin vakioblueseihin (BoB:lla Pledging My Time ja Leopard-Skin Pill-Box Hat) eri lailla kuin Doorsin vastaaviin vetoihin. Ehkä se on se fiilis, että Dylanilla nämä eivät voi olla täysin täytettä, kun taas Doorsilla ne voivat. Ja tämä saattaa johtua omasta ennakkoasenteestani. En tiedä. Basement Tapes on ihan kivaa undergroundahtavaa maz-q, ehkä jopa kirjaimellisesti.

Viimeisin kuuntelemani levy? Rat Boogie: Bad Gravity. Oulun seudulla vaikuttava indiebändi, albumi ilmestyi 2020. Isonveljen yksi kaveri soittaa bändissä, sitä kautta cd on päätynyt hyllyyni ja aina silloin tällöin ihan mieluusti kuuntelen.

#725 kirjoitettu 31.07.2022 13:13 Muok:31.07.2022 13:16

Lily Allen: It's Not Me, It's You (2009). Lily Allenin kaksi ensimmäistä levyä kuulostavat siltä, ettei hän osaa päättää, onko hän oikeasti hyvän musiikin tekijä ja esittäjä vai ainoastaan brittiläinen biatch. Juuri tämän ominaisuuden tähden nämä levyt pysyvät kiinnostavina, vaikka myöhemmässä tuotannossaan Lily päätti ryhtyä pelkäksi brittibiatchiksi ja heitti musiikkinsa ikuisuusarvot jonnekin kaivoon, johon on jo ennestään heitettynä myös kirves. It's Not Me, It's You on omaan korvaani parempi albumi kuin Lilyn ensimmäinen (Alright, Still), yksinkertaisesti siksi että biisit ovat musiikillisesti parempia. The Fear oli ihan mainittava hitti (Fuck You toki myös), ja itse tunnistin siinä jotenkin tutun oloisia sointukulkuja – en siinä mielessä, että olisin epäillyt biisiä plagiaatiksi mistään, vaan niistä tuli mieleen jonkin Myyttisen Kultaisen Aikakauden™ iänikuiset musiikkihelmet. Enpä tiedä, olinko yllättynyt sitten, kun kuulin Lilyn versioineen ELO-klassikon Mr. Blue Sky. Vuoden 2022 perspektiivistä toki myös 2009 näyttää kohtalaisen kultaiselta aikakaudelta, ehkä jopa myyttisehköltä.

#726 kirjoitettu 03.08.2022 00:03

Onko raskas syvällistä ja kevyt pinnallista? Fysiikan lakien mukaan tietysti raskas uppoaa helpommin syvemmälle ja kevyt jää todennäköisemmin pinnalle. Mutta päteekö se musiikissa? Jonkin Liekin tai kultaisen boomer-aikakauden artisteista vaikka Pekka Strengin tuotannossa on paljon sellaista keveyttä, joka on samalla syvällistä. Liekillä nyt on raskaitakin biisejä, Pekka Strengillä taas on vain teoriassa yksi ja sekin oli postuumi möhlä, jonka Olympia-orkesteri tiettävästi korjasi, eli hevisti sovitettu biisi jätettiin kaikilta myöhemmiltä painoksilta pois. Näin olen ainakin kuullut.

Mutta joo, tämä on kevyttä ja pinnallista: Spice Girls – Spiceworld. Tietysti olin spaissareiden läpimurron aikana herkässä ja itseäni etsivässä iässä, ja tietysti se teki minuun muunkin kuin musiikillisen vaikutuksen. Nykyään mistään girl powerista ei ole olemassa rippeitäkään, kaikki siihen liittyvä on kuallu. Ja kuitenkin tämä albumi kuulostaa yhä aika mahtavalta. Voiko kevyt ja pinnallinen musiikki olla hyvää? Tietysti voi. Mutta näin 25 (luoja!!) vuotta myöhemmin ei jaksa olla hämmästelemättä, kuinka spaissaribiiseistä on maltettu tehdä oikeasti laadukkaita, sen sijaan että ne olisi vetäisty "moni kakku päältä kaunis" -meiningillä. Live forever for the moment, ever searching for the one.

#727 kirjoitettu 03.08.2022 15:38

The Beatles - white album
Nyt oli sitten tämä vuorossa. Levyltä löytyy kuitenkin muutama todella hyvä biisi. Esim
Happiness is a warm gun sekä Helter Skelter.

#728 kirjoitettu 03.08.2022 20:05 Muok:03.08.2022 20:14

Action & Tension & Space - Tellus (2022)

Norjalaiskvartetin uusin, ihan viihdyttävää jammailua. Bändi kuvailee itseään mm. määreillä "a spaced-out, instrumental lounge rock outfit, with added vibes of folk music, jazzy surf, psychedelia, free improvised chill-out, jangly post-rock, etc." niin kyllähän tuosta jo näkee että 'ihan kivaa' musiikkia.

Ja levyllähän on myös biisi "Schweppes & Koskenkorva"!

#729 kirjoitettu 03.08.2022 20:40 Muok:03.08.2022 20:48

The Hellacopters näyttää julkaisseen uuden levyn vastikään. Sen kunniaksi kuuntelin jotain ihan muuta, eli Luciferin albumit III ja IV. No joo, siis tämän bändin rumpali/biisintekijä vaikuttaa yhtä isosti hellakoptereissa.

8/11 näille Johannan hieman natsahtavasta aksentista huolimatta. 70-luvun hard rokin äänimaisemista pitäville mukavaa tavaraa.

IV

oma lemppari; Pacific Blues

#730 kirjoitettu 04.08.2022 00:36

Kiinnostavaa Spice Girls -analyysia Eveltä. Tosissaan homman ottava yksi laulaja lienee Melanie C, ilman muuta oma lempispaissarini (sivuhuom.: tapahtui tamperelaisessa kuppilassa, osapuolina minä ja muuan uudehko tuttu, jonka kanssa olimme juuri kuulleet olevamme saman tyttöbändin fanittajia tai lähes fanittajia; hän kysyy heti "kuka niistä" ja minä vastaan "Mel C", mistä hän yllättyy!). Diiva taitaa olla Geri, josta en ikinä tykännyt ihmeemmin, mitä vain vahvisti hänen lähtönsä kokoonpanosta. Victoriaa en pitänyt järin arvokkaana, mitä vahvisti hänen päätymisensä David Beckhamin syliin... Voi niitä aikoja. (Tosin Victorian yhdessä True Steppersin ja Dane Bowersin kanssa v. 2000 levyttämä Out of Your Mind on todellista millennium-rautaa ja nimenomaan V:n ääni pelittää siinä vitun hyvin.) Mel B ja Emma olivat tietysti ihan ehdottomia jäseniä. Mutta...

hallikettu kirjoitti:
Miten naiset voi olla naisia, jos miehet ovat kirjoittaneet kaiken?

...virallisen informaation mukaan spaissarit osallistuivat kaikkien Spiceworldin biisien tekemiseen. Jäsenten myöhemmät soolourat eivät anna ymmärtää, että he olisivat olleet säveltäjäihmisiä. Sen sijaan sanoituspuoleen arvioin heidän osallistuneen yksilöinä, kollektiivina tai sekä että. Sanoituksissa on niin paljon samaa asennetta kuin silloisissa haastattelu- ynnä muissa kommenteissa. Minulle päätyi erään hupaisan sattuman myötä myös jokin Spice Magazine, tai Spice Girls Magazine (en muista enkä jaksa etsiä, tallessa taitaapi olla), ilmestymisajankohta juuri tuo syksy 1997, ja siinä spaissarit kommentoivat uuden, haastishetkellä vielä ilmestymättömän albumin kappaleita niin kuin omiaan ainakin. Njoo. Yhden biisin (Move Over) toinen yhteistyökumppani on nainen, muut co-writerit ovat miehiä.

Aasinsilta: edellä mainitussa spaissarilehdessä joku tytöistä mainitsi heidän levyttäneen Abbey Roadilla samassa studiossa kuin Oasis, ja hänen käyttämänsä mikrofoni haisi todella pahalle, mistä johtuen hän ystävällisesti epäili Liam Gallagherin käyttäneen sitä. Ja niinpä käytän tämän jatkotilan kommentoidakseni, että tänä iltana toiseen kertaan läpi kuuntelemani --

(( Liam Gallagher: C'mon You Know ))

-- on erittäin hyvä levy. Ilman muuta parasta soolo-Liamia, ja myöhemmät kuuntelukerrat paljastavat, onko se minusta myös parasta Oasikseen liittyvää, mitä olen kuullut. Aika hämmentävää oikeastaan: tässä meikä, joka lällätti joskus -96 "Blur on parempi kuin Oasis! Blur on parempi kuin Oasis!", taivastelee kuinka Liam on mahtiartisti ja myös Beady Eye ("Oasis ilman Noel Gallagheria") oli todella jees. C'mon You Know ei ole mitään perusmusaa ja samalla on. Perustana on klassinen rockbändin soitanta, mausteina hieman sitä ja tätä valittuna sellaisella maulla, joka on ihmisillä, jotka ovat kuunnelleet kovasti Beatlesia, The Who'ta ja Stone Rosesia. Yksi yllättävä ilmiö on, että Liamin albumin rytmipohjaratkaisut kuulostavat aika usein meikän Gestapo Summer -albumin (Radio Free World) biiseiltä. Itse asiassa biisitkin kuulostavat välillä hiukan samalta.

#731 kirjoitettu 04.08.2022 19:47

The Rootsman - In Dub We Trust (1995)

#732 kirjoitettu 05.08.2022 10:27

Tässä parin päivän aikana olen kuunnellut pariin kertaan Heidi Kyrön koko tuotannon. Tällainen iskelmä on itselle vähän sellainen guilty pleasure. Mukavaa kevyttä hyvän mielen musiikkia, ja toki hyvä laulaja. Välillä kyllä vähän ällöä, mutta usein kaikkein ällöttävimmät kohdat ehtii mennä ohi ennen kuin irvistys ehtii naamalle.

Mielenkiintoista tässä on myös kuulla, miten populaarimusiikin trendit ovat eri aikoina vaikuttaneet iskelmän tyyliin. Periaatteessa sävellykset ovat kautta linjan hyvin samankaltaisia, mutta sovituksista kuulee selvästi ajan hengen. Esim. 90-luvun biisit on höystetty eurodance-jumputuksilla, kun taas 2000-luvun puolivälin biisit ovat hyvin rokahtavia.

#733 kirjoitettu 05.08.2022 11:24

Lisää uutta yllättävän hyvää musaa: Harry Styles – Harry's House. Harryhän oli mukana tuossa One Direction -kokoonpanossa, joka ei minua koskaan ihmeemmin kiinnostanut, totesin vain ettei kyseinen (poika)bändi ollut laisinkaan huonoimmasta päästä aikansa musaa. Harryn soolomatsku on ainakin tällä uudella albumilla vähän kuin funkahtavampi ja minimalistisempi versio nykyisestä Coldplaystä, tai brittiläisempi Maroon 5 varustettuna oikeasti hyvillä biiseillä tai... no en minä tiedä. Ihan maukasta muzakkia joka tapauksessa, ei maailman tärkeintä, mutta toimii usein hyvin. Paitsi hitaimmista himmailuista en välitä, ne ovat vain tylsiä.

#734 kirjoitettu 05.08.2022 14:11

No nyt tuli kuunneltua Neil Youngin Greatest Hits albumi... Vain Neil Young pystyy aloittamaan Greatest Hits albumin kahdella noin 10-minuuttisella piisillä...


Neil Young - Greatest Hits

Tälle yleisarvosana 10/11...


Tossa maistiaisena albumin avausraita: Neil Young & Crazy Horse - Down By The River

#735 kirjoitettu 06.08.2022 12:24

Kaikella, siis ihan kaikella, on yhteys musiikkiin, jos vain antaa ajatuksen lentää ja assosiaatioiden syntyä.
Ajattelin tänään korkata lounaalle portugalilaisen LAB-punaviinin, jonka etiketissä on labradorinnoutajan hahmo. Siitä tulikin mieleeni…

Labradford - Fixed::Content (2001)

Enimmäkseen 90-luvulla vaikuttaneen amerikkalaisen postrock-yhtyeen viimeinen albumi on hyvin rauhallista ambienttia, kuitenkin (?) melodista. Bändin levyt olivat silloin tehokuuntelussani, aikaisemmat levyt olivat ehkä ’reippaampia’. Sittemmin Pan American -nimellä operoinut Mark Nelson oli yksi yhtyeen jäsen; siksikin tämä musiikki on eh erityisen rakasta.

#736 kirjoitettu 07.08.2022 12:46

M83: Saturdays = Youth (2008). Ranskalainen M83 ei ole ikinä oikein osannut päättää, tekeekö se rockia, synapoppia vai ambientia. Tällä albumilla on aika makoisia indiepoprock-hetkiä, varsinkin kakkoskappale Kim & Jessie palauttaa mieleen brittiläisen shoegaze-musan parhaita juttuja (joskaan ei ihan My Bloody Valentinea). Myös synapop-hommat hoituvat mukavasti. Ambient-osasto on siivottu lähinnä kahteen biisiin. Useilla muilla M83-albumeilla asetelma on valitettavasti päinvastainen. En nyt tässä tee mitään statementia, että ambient on paskaa, vaan että M83 tekee sitä useimmiten tylsästi. Onneksi on Saturdays = Youth, siitä riippumatta, että yhtäläisyysmerkin kummastakin puolesta taidan olla hieman myöhässä. Haha.

#737 kirjoitettu 10.08.2022 11:55

Kungens Män - Förnekaren (2015)

85 minsaa loistavaa taustamusiikkia punaherukoita pensaasta riipiessä.

Ihan totta.

#738 kirjoitettu 10.08.2022 17:23

Superfjord: All Will Be Golden (2018)

Erittäin hyvää suomalaista progea ja psykedeliaa. Kappaleet Rainbow ja Parvati Valley voisivat olla tyylilajinsa klassikoita tai mitä lie standardeja ja helmiä ihan kansainvälisellä ja ajattomalla tasolla. Muut biisit ovat himpun verran enemmän sitä, minkä progeheebot osaavat, eli sen osoittamista että hei katsokaas, me osataan nää vaikeemmatkin jutut. Mutta tunnustan mielelläni, että sen luonteisiksi biiseiksi Superfjordin biisit ovat hyviä. Superfjordin liideri Jussi Ristikaarto oli aiemmin Kevin-nimisessä indiebändissä, johon on tainnut jäädä tutustumatta. Olisi varmaan ihan syytä tutustua.

#739 kirjoitettu 14.08.2022 19:25

Viimeisen neljän päivän aikana olen kuunnellut Kungens Män -yhtyeen tuotantoa, täyspitkiä ja tosipitkiä:

- Diskbänksockultism
- Stockholm Marathon
- Bränna Tid
- Dag & Natt
- Tomhetens Furste
- Fuzz På Svenska
- Chef
- Trappmusik
- Den Nya Skivan
- Kungens Ljud & Bild

Julkaisut ovat vuosilta 2015 - 2022. Tämä on musiikkia, joka menee yhdestä korvasta sisään, mutta ei niin helpolla pääse toisesta ulos…

#740 kirjoitettu 18.08.2022 00:31

Woodstock Two. Onhan taas se aika vuodesta. Nyt siitä on jo 53 vuotta.

#741 kirjoitettu 19.08.2022 11:22

3rd Nation: One Nation vuodelta 1991. Kahden ulkomaanelävä-taustaisen muusikon ja suomalaisen DJ:n yhteisprojekti, jonka olemassaolon jengi on valtaosin unohtanut. Joku ysärin elänyt saattaa muistaa biisin I Believe, mutta se on uudempaa 3rd Nationia. Tämä debyyttialbumi kuulostaa aivan hirveästi 90-luvun alulta, ja jotenkin kodikkaalta, kun olen aikoja sitten lakannut ajattelemasta että sen ajan tyyli- ja soundikäsitykset olivat paskat. Yksi ihan tolkuton tyylivirhe albumilta kyllä löytyy, mukaan on näet sisällytetty coverversio Toton, kaikista maailman bändeistä, hitistä I'll Be Over You, kaikista sen biiseistä (versio on vieläpä tylsä). Muu albumi on mukavaa luontevan kuuloista heilumista hiphopin, housen ja soulin/r&b:n välillä. Varmaan mukana on myös sitä "new jack swing" -tyyliä, jota en ole ikinä täysin hahmottanut, niillä sanoilla usein kuvataan tuon ajan musameininkejä ihan Michael Jacksonin Dangerousia myöten. Joo.

#742 kirjoitettu 20.08.2022 14:54

Kuuntelin taas Kungens Män -yhtyeen levyn Diskbänksockultism, ja siitä ei ole muuta sanottavaa kuin että se on juuri sellaista musiikkia jota viime päivinä olen enimmäkseen halunnut kuunnella.

Mutta kuuntelin myös tämän ”levyn”:
Cedar Bears - Ambience & Confluence (2020)

ja koska en yleensä kuuntele omia tuotoksiani, niin haluaisin raportoida jotain tästä tapahtumasta…
Öh, viime aikoina tekeleitteni kitaralta kuulostavat äänet on usein luotu muilla keinoilla, mutta tuolla tallenteella soitan kaikki kitarat oikealla kitaralla. Ja sen kuulee: epätarkkuuksia, virheitä ym. satunnaista löytyy, mutta juuri siksi ”pidän” tuosta aidosta soundista. Muutenkin kokonaissoundi on varsin kotikutoinen, vielä karumpi kuin nykyisellään(?). Kymmenen kappaletta ja kestoa yli tunti, eli biisit eivät ole pitkiä, vaan se on vain ns. rauhallista teeman kehittelyä ja variointia! Levyn päättävässä Travels In Time -kappaleessa on vieläpä erityisen törkeä kitarasoundi, ja siitä olen erityisen ”ylpeä”..

Jos ja kun tuo ei nappaa, niin kuuntele nyt vaikka Bushman’s Revenge - King of Hello

#743 kirjoitettu 22.08.2022 23:24

cedarbear kirjoitti:
Öh, viime aikoina tekeleitteni kitaralta kuulostavat äänet on usein luotu muilla keinoilla, mutta tuolla tallenteella soitan kaikki kitarat oikealla kitaralla. Ja sen kuulee: epätarkkuuksia, virheitä ym. satunnaista löytyy, mutta juuri siksi ”pidän” tuosta aidosta soundista.

Olen tunnistanut kitarattomuuden. Täytynee lähipäivinä kuunnella vähän niitä pykälää vanhempia juttujasi. Yleensä minulla on aina ihan muut musat soimassa, kun tälle sivustolle päädyn.

Itse puolestani huijaan taas. Oikeasti kuuntelen nyt muuatta 1990-luvun kotimaista englanninkielistä rytmimusiikkialbumia ja edellisenä kuuntelin erästä 1970-luvun jenkkiläistä popsoul-levyä, mutta väitän pokkana, että viimeisin kuuntelemani albumi on Jukka Nousiaisen Ei enää kylmää eikä pimeää (2018). Kyseinen plätty oli ilmestyessään hirveän iso juttu, itse asiassa Jukan kaksi edellistäkin olivat hirveän isoja juttuja, niissä kuvioissa joissa silloin pyörin. Harmittaa, kun nyt albumia kuunnellessa tajuaa selvästi sen maailmanajan päättyneen ja levyn tekstien edustaman sosiokulttuurisen asetelman vanhentuneen. Toisaalta tämä paljastaa, mikä on ihan silkan musiikin arvo, ja siitä voin todeta, että erittäin hyvää muttei parasta tai kiinnostavinta, mitä Jukka on urallaan tarjonnut. Uusinta Nousiais-levyä en ole uskaltanut edes kuunnella. Mieti nyt, miten suhtautua artistiin, joka oli vähän aikaa maailman tärkein, mutta joka ei enää ole sinnepäinkään ja gaigen gugguragsi mitä olen uudesta albumista lukenut, oletan ettei se tyylillisesti juurikaan kiinnosta.

#744 kirjoitettu 25.08.2022 20:47 Muok:25.08.2022 20:58

hah, olen tällä viikolla kuunnellut koko Pink Floydin tuotannon alusta loppuun pariin kertaan.

Joo, tää bändi ei ole oikein kunnolla mulle koskaan aiemmin auennut niitä pakollisia hittejä ja Animals-levyä lukuunottamatta, mutta nyt löytyi se oikea ajankohta elämässä.

Voi tätä riemua

--------------------
niija viimeisin soinut oli debyytti - The Piper At The Gates Of Dawn

jolle vahva 9/11 tässä vaiheessa. Selvästi miellyttävin näistä alkuvuosien psykedeelisista albumeista.

#745 kirjoitettu 25.08.2022 22:49

Lustmord - The Monstrous Soul

Lustmordilla on roppakaupalla hienoja levyjä, mutta tämä on sellainen johon palaan aina uudestaan ja uudestaan. Vois johtua varmaan siitä, että Protoplasmic Reversion oli ensimmäinen biisi Lustmordilta jonka kuulin joskus muinoin. Ehkä.

#746 kirjoitettu 27.08.2022 17:17

art074 kirjoitti:
niija viimeisin soinut oli debyytti - The Piper At The Gates Of Dawn

jolle vahva 9/11 tässä vaiheessa. Selvästi miellyttävin näistä alkuvuosien psykedeelisista albumeista.

Joo samaa mieltä. En ole ihan hirveä alkukauden Pink Floyd -fani, tai jos tarkennetaan, ihan hirveä Pink Floyd -fani muutenkaan. Mutta The Piper at the Gates of Dawn on ihan jees. Ei toki sijoitu omaan top kolmoseeni bändin tuotannossa.

Oma viimeisin kuunteluni: David Byrne – Rei Momo. Mukavata mussiikkiva. Vuosimalli on 1989 ja homman nimi "world music", "maailmanmusiikki" niin kuin siihen aikaan tavattiin sanoa. Käytännössä tulos on hybridi latinomusan eri suuntauksista ja Talking Headsin noin vuosien 1985–86 kevyestä suunnasta. Vaikkeivät kaikki Rei Momon kappaleet välttämättä ole mitään tolkutonta ruudinkeksintää, voin sanoa sen enempää analysoimatta, että tykkään.

#747 kirjoitettu 30.08.2022 12:02

R.E.M: Up (1998)

Kuulun siihen vähemmistöön, jonka mielestä R.E.M. muuttui kiinnostavaksi ottaessaan lisää koneita käyttöön. Samaan kauteen kuuluvat Reveal (2001) ja Around the Sun (2004), josta vasta viimeinen laskee tasoa. Upia edeltävät Monster ja varsinkaan New Adventures in Hi-Fi eivät puolestaan ole ikinä avautuneet. Tällä Ylös-albumilla (nippelitietoa, jota rakastan: Peter Gabriel oli tekemässä samannimistä albumia – joka lopulta ilmestyi 2002 – mutta kiusaantui kun REMmin tasoinen nimibändi ehti ensin julkaista Up-nimisen levyn ja hyllytti projektinsa viimeistellen OVO-soundtrack-kokonaisuuden, ilmestyi 2000... no niin, asiaan...) on aika kivoja ja tuolloin ajanmukaisia kappaleita, esimerkiksi Lotus, Suspicion ja Hope ovat aina olleet omaan makuuni hyviä. Daysleeper oli se hitti ja niin perinteistä REMmiä, että kelpaisi sellaisenaan Automatic for the People -klassikkolevylle. Upin hienoin kappale on mielestäni kuitenkin At My Most Beautiful, joka avaa yleisölle entistä avoimemmin bändin rakkauden Beach Boysin ja Brian Wilsonin juttuja kohtaan. Ai jai.

#748 kirjoitettu 31.08.2022 22:44 Muok:31.08.2022 22:46

#749 kirjoitettu 31.08.2022 22:46 Muok:31.08.2022 22:47

iivs kirjoitti:
Luulin että rakkauslauluja olisi mahdoton tehdä örinäksi mutta olin väärässä

Mitä hyvänsä on mahdollista tehdä miksi hyvänsä. Se on taiteen idea. Viihteen idea on toinen, mutta taide on viihdettä vain vahingossa ja päinvastoin.

Oma viimeisin albumikuunteluni: The Blues Brothers, juuri se levy, joka muodostaa samannimisen leffan soundtrackin. Kuvitelkaa, ettei musiikki pysty muuttamaan maailmaa. Katsokaa sitten leffa, mieluusti myös kuunnelkaa albumi sen jälkeen erikseen. Ajatelkaa vielä, että leffa on fiktiota, ja että ihmisten maailma on muuttunut viimeisten neljän vuosikymmenen aikana oleellisesti.

Kovasti saatte yrittää. Onnea matkaan.

#750 kirjoitettu 01.09.2022 11:16 Muok:01.09.2022 11:18

Arbouretum - Song Of The Rose (2017)

En tiedä mitä vaihtoehtoista tässä on, mutta alternatiivirokiksi tätä väitetään (@ wiki). Arbouretumia on myös kutsuttu ”the best of the millennial classic rock bands”!? Ei saatana näitä leibeleitä. Jotenkin mä lähestyn tätä singer-songwriter Dave Heumannin projektina, ja vaikka amerikkalainen onkin, minulle näistä biiseistä tulee usein mieleen brittifolkrockin melodiikka. Heumannin ”songwriting is burdened with tradition”, ehkäpä niin.

Joo, tämä on siis täydellistä ’”helppoa” musiikkia: meneviä biisejä, loistavaa laulantaa, rehevää kitaraa ja tukevaa komppia. Eikä tämä ole edes parasta Arbouretumia.

#751 kirjoitettu 01.09.2022 12:19

^ Hmm, tuo Arbouretum voisi cedarbearin kuvailun perusteella olla ihan kiinnostava juttu.

Itselläni on soinut Dodgy. Joku saattaa muistaa tämän brittipopbändin hiteistä Staying Out for the Summer ja Good Enough. Jälkimmäinen on tällä nyt kuuntelemallani albumilla, nimeltä Free Peace Sweet. Muitakin hyviä biisejä löytyy, mm. One of Those Rivers. Hyviä viboja. Free Peace Sweet kuulostaa tietysti hippeilyltä, ja kyllä tällä albumilla vähän sensuuntaista sävyä onkin, mutta kaikesta huolimatta vähemmän kuin voisi olettaa vielä intron ja sen hittibiisin kuultuaan. Tätäkin oli 1990-luku.

#752 kirjoitettu 02.09.2022 16:37

No nyt tuli kuunneltua tällainen rock albumi vuodelta 1969... Bändi tulee Sveitsistä, mutta albumi taitaa olla julkaistu alun perin Saksassa...


The Shiver - Walpurgis

Tälle yleisarvosana 8/11...


Tossa maistiainen levyltä: The Shiver - Hey Mr. Holy Man

¤¤¤
Ja tossa boonuksena versio, joka ei liity tuohon The Shiver yhtyeeseen muutoin, kuin että se on eri versio samasta kappaleesta:

Kiss Inc. - Hey Mr. Holy Man

#753 kirjoitettu 03.09.2022 13:44 Muok:03.09.2022 13:45

INXS: Kick. Vuosi on 1987. Aussibändin aika varmasti tunnetuin albumi ei minusta ole niiden paras, mutta sisältää sentään bändin suurimman klassikon Need You Tonight, tai siis minusta se on aivan ansaitusti suurin klassikko. INXS oli selvästi bändi, ei vain laulaja ja hänen taustabändinsä, mutta samalla lailla kuin The Doors ei ollut Jim Morrisonin kuoltua enää "fiilistasolla" / imagomielessä juuri mitään, lakkasi INXS:kin isolta osin olemasta Michael Hutchencen poistuttua tästä elämästään. Tässä vaiheessa Michael Hutchence ei ehkä ollut vielä niin tietoinen itsestään ja erityisasemastaan kuin 1990-luvun alussa esimerkiksi plätyllä Welcome to Wherever You Are. Mutta tälle matskulle, tälle tulkinnalle ja tämän vaiheen keulakuvana esiintymiselle se erityisasema rakentui.

#754 kirjoitettu 04.09.2022 21:29

Aloin tässä miettiä, milloinhan olen viimeksi kuunnellut Mara Ballsin levyjä. Uusin odottaa vielä tutustumista (tapahtunee lähipäivinä), mutta nyt oli pitkästä aikaa soimassa vuonna 2017 ilmestynyt Elävä kivi. Maria Mattila on henkilökohtainen tuttava ja hyvä tyyppi, joskin sitä ihmislajia, jonka sanaan ei pidä luottaman. Mutta luulen tämän tarkoittavan pääasiassa, että M.M. tarkoittaa kyllä sillä hetkellä kun lupaa tai sanoo – asiat vain sitten äityvät menemään toisin. Elävä kivi -albumi paranee huomattavasti sen jälkeen, kun pääsee kahden ensimmäisen biisin yli. Nimikappaleessa on jylhyyttä, jota sen livevedoissakin on aina riittänyt. Ja "Valtio ostaa sinut", kyllä kyllä. Minä tosin en ole kauppoihin antautunut, M.M:stä en ole ihan varma. Morjes Maria, jos luet tämän, kyllä mää ihan susta tykkään.

#755 kirjoitettu 05.09.2022 19:24

Múm - Finally We Are No One

Loistava levy edelleen parinkymmenen vuoden jälkeenkin.

#756 kirjoitettu 07.09.2022 12:04

Batsaykhan - Batsaykhan (2022)

Ken tietää miten tähän levyyn törmäsin, mutta näyttää olevan portolaisen Nuno Oliveiran projekteja ja on niin mukavan kuuloista "kuuntelumusaa" kuten kulunut sanonta kuuluu.

#757 kirjoitettu 08.09.2022 18:36

Temples: Sun Structures (2014). Seukkailin levyn ilmestymisen aikoihin yhden naisihmisen kanssa ja hän kyseli minulta synttärilahjavinkkiä. Sanoin, että tämä levy olisi jees, ja sen voi tilata vinyylinä paikalliseen levykauppaan. No, synttäripäivä tuli, naisystävä ojensi minulle pahoitellen cd:n ja ilmoitti, että hän oli kyllä pyytänyt vinyylin, mutta kauppa oli vahingossa tilannut cd:n ja vinyyli olisi viipynyt vielä useamman viikon. Ilmaisin pettymykseni mutta myös ymmärrykseni ja otin cd:n vastaan. Pian huomasin, että sen kaupan hyllyyn tupsahti Sun Structures vinyylillä. Se oli siellä seuraavanakin vuonna ja sitä seuraavana vuonna, lieneekö vieläkin. Tietysti teki mieli saada se vinyyli, mutten ihan vittuillessanikaan ostanut. Haha. Edelleen minulla on se cd, edelleen noin kerran vuodessa kuuntelen, edelleen hyvää musaa. Brittiläistä neopsykedeliaa, siis poprock-pohjaista sellaista, ei mitään konejyystöä. Ihan hyviä biisejä, varsinkin Move With the Season ja Colours to Life.

#758 kirjoitettu 09.09.2022 17:57

No nyt tuli kuunneltua tällainen Hard/Blues Rock vaikutteinen amerikkalainen albumi vuodelta 1975...


Ruby Starr and Grey Ghost - Ruby Starr and Grey Ghost

Tälle yleisarvosana 9/11...


Tossa maistiainen albumilta: Ruby Starr and Grey Ghost - Long Wait


Infoa tuolta: Discogs: Ruby Starr and Grey Ghost

#759 kirjoitettu 09.09.2022 19:29

Viimeisen parin viikon aikana olen (jälleen) kuunnellut valtaosan Bushman’s Revenge -yhtyeen kymmenestä täyspitkästä, julkaisuvuodet ovat kai 2007 - 2019. Tämä on siitä hyvää musiikkia, että näitä biisejä ei ihan tosta vaan hyräilläkään perässä - en ainakaan minä! - eli näihin ei heti kyllästy. Muuten pyrkisin kuuntelemaan valikoituja uutuuksia, joista saan meiliini infoa viikoittain, mutta valtaosalle niistä riittää yksi kappale tai joskus yksi minuuttikin. Sen verran mielenkiinnotonta on suurin osa niistä. No, näillä mennään.

#760 kirjoitettu 10.09.2022 00:11

Måneskin: Teatro d'Ira vol. 1 (2021)
Tämä on siis viime vuoden Neuroviisu-voittaja. En tykännyt siitä biisistä (Zitti e buoni) ihan kamalasti, itse asiassa minusta Suomea tuolloin edustanut Blind Channel oli parempi melkein samassa tyylilajissa. Mutta siedin sentään... ja vähän tykkäsin. Bändin laulaja Damiano David tuntui vetoavan itseäni nuorempiin naisiin ja tyttöihin melko tuhdisti, ja huomasin jännästi ilahtuvani siitä, koska hänen habituksessa oli etäisesti jotain samaa kuin Jim Morrisonilla ja Ville Valolla ja ties kenellä tätä nykyistä paremmin tajuamani aikakauden hiukan rappiollisella rocktähdellä. Aika rockia on musiikkikin, oikeastaan vain yhdessä tämän albumin biiseissä kuuluu 2010-lukulainen (no joo) poptrendi, josta en tietenkään ole ikinä tykännyt.